Autuutta ostamassa

5.10.2016

Peruskertomus on monille tuttu jo kansa- tai peruskoulusta: 31. lokakuuta vuonna 1517 Martti Luther julkaisi 95 teesiä huomaamiaan anekaupan väärinkäytöksiä vastaan. Hän vetosi kirkon opetukseen ja korosti, ettei pelastus ole kauppatavaraa. Ihminen pelastuu armosta Kristuksen vuoksi ilman omia ansioita. Teesit käsittelivät rahaa ja olivat siksi kipinä ruutitynnyrissä. Ne herättivät intohimoja niissäkin, joita teologia ei kiinnostanut […]

360 astetta kirkosta

10.9.2014

Kirkkohallitus perustettiin vuonna 1944 hoitamaan kirkon hallintoa ja taloutta, erityisesti jakamaan ulkomailta saatuja avustuksia sodan koettelemille seurakunnille. Kirkkohallituksen tehtävät ovat seitsemässä vuosikymmenessä lisääntyneet. Siinä missä 1940-luvulla kirkko oli keskellä kylää, on 2010-luvun tavoitteena kohdata seurakuntalaiset paremmin. Kirkko keskelle verkkoa Merkkivuotensa kunniaksi kirkkohallitus palkitsi jokaisesta hiippakunnasta yhden hankkeen, jossa kehitetään kirkolle uusia toimintamuotoja. Turun arkkihiippakunnasta palkittiin […]

Reformaation merkkivuosi lähestyy

21.5.2014

Eteenpäin! Vuonna 2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Luther julkaisi teesinsä. Reformaation merkkivuotta vietetään maailmassa, joka on kovin erilainen kuin vuonna 1917 tai 1817. Merkkivuosi on ensimmäinen merkkivuosi globalisaation, maailmanlaajuisen muuttoliikkeen, Euroopan maallistumisen, ilmastonmuutoksen, ekumeenisen liikkeen ja monen muun maailmaa muokanneen ilmiön jälkeen. Reformaation merkkivuotena tarkastellaan mennyttä ja pidetään esillä reformaation merkitystä koko yhteiskunnallemme. […]

Tulossa: reformaation merkkivuosi ja lähetyskumppanuusneuvottelut

1.10.2013

Lähetystyön keskuksen projektisihteeri Katariina Ylikännö hoitaa työssään kahta hanketta. Toinen liittyy kirkkohistoriaan ja toinen lähetystyöhön. Molemmat ovat hänen sydäntään lähellä. Molemmat ovat myös ainutlaatuisia tapahtumia kirkossa. Lähetystyö on kirkkojen yhteistyötä Ensi keväänä 31.3.–3.4. Järvenpäähän Suomen kirkon vieraaksi saapuu suuri joukko vieraita Aasiasta ja Afrikasta, Etelä-Amerikasta ja Euroopasta. Kyseessä on lähetystyön yhteistyökirkkojen neuvottelut. Kutsuvieraita saadaan miltei […]