Ensi vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta naispappeuden hyväksymisestä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Juhlavuoden lähestyessä on hyvä tarkastella, miten naispapit ovat sijoittuneet kirkkomme eri tehtäviin. Joko tasa-arvo on vallannut kirkon? Luvut perustuvat pääosin kirkon keräämään aineistoon, Ammatillisen koulutuksen ryhmän raportteihin ja Kirkon työmarkkinalaitoksen tilastoihin.
Valtaosa uusista teologian maistereista ja papeista on naisia
Yli puolet teologian maisterin tutkinnon suorittaneista on ollut naisia koko 2000-luvun. Vuosina 2001–2014 teologian maisterin tutkinnon suorittaneista oli naisia 59–70 %.
Myös papiksi vihityistä valtaosa on 2000-luvulla ollut naisia. Naisten osuus kaikista papiksi vihityistä oli 59 % vuosina 2012–2014. Papiksi vihittyjä oli vuosittain 65–90.
Naispapit kirkon tehtävissä
Naispappeja oli kirkon päätoimisissa kokoaikaisissa palvelussuhteissa 45 % vuonna 2014. Eniten naisia on muussa papistossa kuin seurakuntapapeissa. Vuonna 2014 muissa päätoimisissa kokoaikaisissa palvelussuhteissa kuten sairaalapappeina ja perheneuvojina naisia oli 70 %. Myös seurakuntapastoreista valtaosa on naisia. Sen sijaan kirkkoherroista vain 14 % ja kappalaisista 39 % oli naisia vuonna 2014.
Naispappien osuus päätoimisissa kokoaikaisissa palvelussuhteissa on lisääntynyt viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana 22 prosenttiyksikköä. Nopeimmin muutos on tapahtunut seurakuntapastorin viroissa, hitainta muutos on ollut kirkkoherran viroissa.
Naispapit ovat miespappeja useammin määräaikaisissa tehtävissä. 58 % päätoimisista määräaikaisista palvelussuhteista oli naisten hoitamia vuonna 2014. Erityisen paljon naiset tekevät määräaikaista työtä kirkon erityistehtävissä kuten sairaalapappeina ja perheneuvojina (68 % vuonna 2014). Naisten määräaikaisuudet näissä tehtävissä näyttäisivät kuitenkin olevan vähenemään päin pitkän aikavälin tarkastelussa. Sen sijaan seurakuntapastorin ja kappalaisen viroissa naisten määräaikaisuudet ovat vaarassa lisääntyä. Vuonna 2014 päätoimisista määräaikaisista seurakuntapastoreista 61 % oli naisia, kappalaisista 60 %.
Naispapit tekevät myös huomattavan osan papiston osa-aikatyöstä. Pitkän aikavälin tarkastelussa naisten osuus osa-aikatyön tekijöinä näyttää myös olevan kasvussa. Vuonna 2014 naisten hoidossa oli 73 % papiston päätoimisista osa-aikaisista palvelussuhteista, kirkon erityistehtävissä jopa 79 %. Osa-aikaisista seurakuntapastoreista 74 % ja osa-aikaisista kappalaisista 63 % oli naisia vuonna 2014.
Myös naisten osuus työttömistä ev.lut. kirkon papeista kipusi vuonna 2014 miehiä suuremmaksi. Alkuvuoden 2015 tietojen perusteella tämä trendi jatkuu: työttömiä ev.lut. kirkon pappeja oli tammi–kesäkuussa 100–119 kuukaudesta riippuen. Heistä oli naisia 55 %.
Naispapit ja koulutus
Naisten osuus pastoraalitutkinnon suorittaneista oli 50–65 % vuosina 2008–2014, mikä vastaa hyvin papiksi vihittyjen naisten osuutta. Papiston nimikirjasta selviää, että kaikista alle 65-vuotiaista papiksi vihityistä 51 % on suorittanut pastoraalitutkinnon. Heistä 40 % on naisia. Naisten osuus pastoraalitutkinnon suorittaneista vastaa siis melko hyvin naisten osuutta kappalaisen viroissa (39 % vuonna 2014). Tarkastelu on tosin vain suuntaa antava, koska kaikki nimikirjan papit eivät ole seurakuntaviroissa.
Naisten osuus seurakuntatyön johtamisen tutkinnon suorittaneista näyttää olevan kasvussa. Vuosina 2008–2014 naispapit suorittivat 38–57 % seurakuntatyön johtamisen tutkinnoista. Seurakuntatyön johtamisen tutkinnon on suorittanut 33 % kaikista alle 65-vuotiaista papiksi vihityistä. Heistä 36 % on naisia. Seurakuntatyön johtamisen tutkinnon puuttuminen ei siis voi olla syynä siihen, että naisia oli kirkkoherroina vain 14 % vuonna 2014.
Naisten osuus ylemmän pastoraalitutkinnon suorittaneista oli 11–38 % vuosina 2008–2014. Ylemmän pastoraalitutkinnon on suorittanut 6 % kaikista alle 65-vuotiaista papiksi vihityistä. Heistä 22 % on naisia. Ylempää pastoraalitutkintoa edellyttävissä tehtävissä tuomiorovasteina, hiippakuntadekaaneina ja pappisasessoreina on kuitenkin vain kolme naista (8 %) vuonna 2015. Nämäkin toimivat määräajaksi valituissa asessorin tehtävissä, eivät vakinaisissa viroissa tuomiorovasteina ja dekaaneina.
Akateemisia jatkotutkintoja naispapit suorittavat niin ikään innokkaasti, vaikkakin tutkintojen määrä vaihtelee vuosittain. Teologian tohtorin tutkinnon suorittaneissa oli naisia 39 % vuonna 2014 ja 63 % vuonna 2013.
Toteutuuko tasa-arvo?
Edellisen perusteella voidaan todeta, että tasa-arvon toteutuminen pappisvirassa ei ole yksiselitteistä. Naispappeja on kirkon päätoimisissa kokoaikaisissa palvelussuhteissa 45 %, mutta valtaosa työskentelee seurakuntapastoreina sekä kirkon erityistehtävissä kuten perheneuvojina ja sairaalapastoreina.
Vaikka naiset ovat ahkeria kouluttautumaan, ura ei siitä kuitenkaan välttämättä urkene. Kirkkoherroista 14 % on naisia, ylempää pastoraalitutkintoa edellyttävissä tehtävissä on tällä hetkellä vain 3 naista. Myös määrä- ja osa-aikaiset tehtävät näyttävät lankeavan naisille. Työttömyys uhkaa ennemmin nais- kuin miespappeja.
Katseet kääntyvät väistämättä kirkkoon työnantajana: Miten sukupuolten välisen tasa-arvon toteutuminen kaikissa tehtävissä on otettu huomioon kirkossa? Kannustetaanko naisia hakeutumaan johtotehtäviin ja annetaanko heille vaalisijoja? Voisiko hyvä tyyppi olla kirkossa pojan lisäksi myös tyttö?
(Artikkeli Naispappeus, suomalaiset ja kirkko 2000-luvulla löytyy kokonaisuudessaan Naisteologit ry:n Jäseninfosta 4/2015)
Maarit Hytönen
tutkija
Kirkon tutkimuskeskus
Tuota. Kun ainakaan minua ei vihitty naispapiksi, vaan ihan papiksi, niin olisi kovin mukavaa, jos tuosta naispappi-sanasta vihdoin päästäisiin eroon. Toki, kun kyseessä on naisten pappeuteen liittyvä juttu, sukupuoli on tässä tapauksessa asia, josta puhutaan, mutta eiköhän naispappi-sanan voisi aika monessa kohtaa korvata vaikkapa puhumalla naisista pappisvirassa tai naisten pappeudesta.
Minulle kyllä sopii mikä termi tahansa! Mielestäni sanan ”naispappi” etuna on kuitenkin sen lyhyys ja vakiintuneisuus kielenkäytössä. Eikö termi ”naisten pappeus” oikeastaan pikemminkin korosta sitä, että naisten pappeus on jotenkin erilaista kuin miesten pappeus? ”Naiset pappisvirassa” taas herättää ajatuksen, että naiset ovat pappeina ihan vaan huvikseen, ilman vokaatiota ja vihkimystä. Välillä puhutaan myös naispuolisista papeista, muttei sekään ole terminä aivan ongelmaton.
Olen pappeuteni alussa itsekin joskus ärsyyntynyt sanasta ”naispappi”, mutta vanhemmiten huomannut, ettei se konnotaatioltaan poikkea mitenkään naislääkäristä, -tuomarista tai -presidentistä. Joskus sukupuolesta on vain tarpeen puhua ja ainakin itselleni käytettyä sanaa tärkeämmäksi on vuosien varrella tullut intentio, missä tarkoituksessa sanoja käytetään. Eli onko käyttö neutraali vai onko tarkoitus loukata.
t. Maarit Hytönen
Huomenta,kirkonkello!
Olwn ihmetell yt sitä,miksi jumalanpalvelussaarnatekstit käsittävät yleensä Uuden Testamentin tekstejä? Uusi ja Vanha tm. ktäydentävät toisiaan ja yleensä varhaisimmasta kohdasta otettu eli VT Raamatun kohta vie syvemmälle tekstiin ja
selittää Ut:n aihetta.
Lisäksi aika-ja taustahistoria noostaa tekstin aivankuin uuteen valoon,ei niinkään omat esimerkit. Niitäkin voi tekstin yhteydessä käyttää,muttèi pelkästään niitä.
On myös syytä muistaa,ett” jokainen kirjoitus,joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta…”2Tim. 3:16