Ehtoollisen nauttiminen osaksi rippikoulua – ei vain opetuksen, vaan kokemuksen kautta.
Rippikoulun suosio on vakaa, ja sen maine on nuorten keskuudessa hyvä. Kuitenkin maailma ympärillä muuttuu, nuoret ovat entistä kriittisempiä uskontoa kohtaan ja kotien kristillinen kasvatus on ohentunut.
Kaiken nuorille tarjoutuvan tiedon kriittinen arviointi on koulun lisäksi myös rippikoulun tehtävä. Yksilöllinen oppiminen ja kasvu toteutuvat yhteisöllisesti opiskellen ja yhdessä eläen.
Seuraava kirkon rippikoulusuunnitelma on työnimeltään RKS 2017. Olemme luoneet alustavia tavoitteita sille, mitä tulevaisuuden rippikoulussa voisi tapahtua. Seuraavien kappaleiden otsikot kuvaavat kolmea keskeistä tavoitetta.
Nuori oppii hoitamaan hengellistä elämäänsä harjoitellen, toimien, hiljentyen ja osallistuen
Rippikoulun ytimessä on nuori. Rippikoulua pidetään häntä varten. Suunnitelmien, rakenteiden, toiminnan ja tavoitteiden tulee palvella hänen oppimistaan ja kasvuaan kristittynä. Nuori ei ole kirkollisen kasvatustoiminnan kohde, vaan oman kasvunsa subjekti. Oppiminen ja kasvu eivät tapahdu tyhjiössä.
Hengellinen elämä on yhtä monimuotoista kuin elämä muutoinkin. Fyysisyys, tunteet, estetiikka, luovuus, toiminta ja sosiaalisuus saavat olla läsnä hartauden harjoittamisessa. Osa nuorista ei ole tottunut harjoittamaan hengellisyyttä, niinpä tarvitaan toistoa, yksinkertaisuutta, luontevuutta.
Isä meidän-rukouksen, uskontunnustuksen ja Herran siunauksen ulkoa opettelu näyttää kokemusten ja tutkimusten mukaan edelleen hyvältä ja perustellulta käytännöltä. Niissä kiteytyy uskomme ydin.
Nuori kokee kirkon jäsenyyden merkittävänä
Rippikoululla on hiukan taaksepäin katsova, jopa regressiivinen perusluonne. Tähän vaikuttavat arjesta irrotettu leirimuotoisuus, vahva yhteisöllisyys, leikit ja laulut sekä se, että leirielämän vahvuudet eivät kovin laajasti toteudu rippikoulun jälkeisessä kirkon elämässä. Niinpä kristityn nuoren ”peruspoluksi” on muotoutunut palaaminen yhä uudestaan rippikouluun, nimittäin isosen tehtävissä.
Rippikoulun on syytä luoda ja vahvistaa niitä taitoja, joita tulevaisuudessa tarvitaan elämiseen kristittynä tässä maailmassa. Muutoin jäsenyys kirkossa jää irralliseksi muista elämänalueista.
Näihin päiviin asti jäsenyyttä ei ole tarvinnut nuorille erityisesti avata. Nyt on toisin. Jokaisen rippikoulussa työskentelevän on syytä pohtia kuinka sanoitan jäsenyyden merkitystä konkreettisesti, luontevasti ja tulevaisuuteen kurkottaen.
Rippikoulu ja konfirmaatio antavat nuorelle paitsi oikeuksia, myös tehtävän. Rippikoulussa nuorelle hahmottuu kristityn tehtävä kirkossa ja yhteiskunnassa. Kyse on ennen muuta kristillisen identiteetin vahvistumisesta. Jäsenyyttä alleviivaa se, että rippikoulussa kohdataan yhä useammin kastamattomia nuoria ja uskonnosta vieraantuneita perheitä.
Nuori saa mahdollisuuksia osallistua ehtoollisella useita kertoja rippikoulunsa aikana
Nuori odottaa rippikoululta jotakin sellaista, mitä ei voi saada muualta. Jos aikuistuva nuori on käynyt usein ehtoollisella, hän saattaa ymmärtää, että kirkossa on pohjimmiltaan kyse muista asioita kuin siitä, millaista palveluvastinetta maksetulle kirkollisverolle on tarjolla.
Vuodesta 1979 alkaen lapset ovat vanhempiensa tai muiden kristilliseen kasvatukseen osallistuvien kanssa voineet osallistua ehtoolliseen. Piispainkokouksen päätöksen (2002) mukaisesti rippikoululaiset saavat osallistua yksin tai ryhmänä ehtoolliselle yhteisessä jumalanpalveluksessa rippikoulunsa opettajan kanssa.
Enemmistö seurakuntien papeista suhtautuu myönteisesti ehtoollisen viettämiseen rippikoulun aikana. Kielteisiä kokemuksia on vähän. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria, ja osassa seurakuntia rippikoulun ehtoolliskasvatuksen äärelle ei ole yhteisesti pysähdytty. Tehdään niin kuin on aina ennenkin tehty.
Ehtoolliskasvatus lähtee vapaaehtoisuudesta. Nuoria kutsutaan mukaan, mutta ei pakoteta. Kastamattoman nuoren kanssa keskustellaan kasteesta ja ehtoollisesta. Kun hänet on rippikoulun aikana kastettu, hän voi myös nauttia ehtoollista.
Nuorista ei tulisi tehdä aikuisten ehtoollisella käynnin katselijoita. Ehtoollinen ei ole kristallia. Se ei mene rikki siitä, että sitä käytetään. Kun rippikoulun aikana käydään useita kertoja ehtoollisella, nuorelle syntyy kokemusvarantoa, jonka turvin hän syventää omaa käsitystään ehtoollisesta ja sen merkityksestä.
Ehtoollisen viettoon liittyvistä sisällöistä ja käytännöistä on syytä keskustella vanhempien kanssa jo rippikoulun alussa. Ehtoollinen rippikoulussa voi olla heille uusi asia. Osassa perheitä ja sukuja on pitkä perinne sillä, että ensimmäinen ehtoollinen on konfirmaatiossa. Osa perheistä on tottunut jo seurakunnan varhaiskasvatuksessa siihen, että ehtoollinen on kaikkia varten.
Rippikoulu-uudistuksen suuntaviivoja Sakastissa
Jarmo Kokkonen
asiantuntija, rippikoulu ja seurakuntakasvatus
Kirkkohallitus, kasvatus ja perheasiat
Artikkelissa on paljon hyvää ja kannatettavaa. Suunta on siinä oikea. Maininta ehtoollisopetuksesta jäi puuttumaan, mikä ihmetyttää, kun se on kuitenkin piispainkokouksen esityksissä ja päätöksessäkin. Toisaalta olet Jarmo korjannut tämän puutteen Cruxissa, jossa olet laajentanut sanottavaasi. Pidän kuitenkin riittämättömänä sitä, että opetukseen ”ei tarvita paljoa aikaa”, koska ”ehtoollinen on salaisuus, joka ei ole sanoihin vangittavissa”. Mielestäni ehtoollinen on ”salaisuus”, mutta sen sisältö on ”paljastettu salaisuus”, sillä rippikoulun oppikirjoissa on selitetty, mitä se on. Rippikoululaiselle on opetettava ehtoollisen merkitys ja sisältö niin hyvin kuin se voidaan tehdä, mutta sen jälkeenkin ehtoollinen jää salaisuudeksi siinä mielessä, että emme ymmärrä, miten se on mahdollista, että Kristus on siinä läsnä. Missään tapauksessa ehtoollinen ei ole vain muistoateria. Tunnustuskirjat edellyttää sekä opettamista että oppimisen arviointia ennen ehtoolliselle päästämistä, joten ehtoollisopetukseen ei mielestäni riitä se, että se sivuutetaan kevyesti. En ihan ymmärtänyt sitä, mitä tarkoitat seuraavalla: ”Kun hänet (rippikoululainen) on rippikoulun aikana kastettu, hän voi myös nauttia ehtoollista.” Rippikoulun aikana tuskin voidaan kastaa rippikoululaista, koska kaste edellyttää kastamattoman nuoren kohdalla rippikoulun oppimäärän suorittamista. Näin oli ainakin aikaisemmin. Onkohan tässä kohden lakia muutettu?
Artikkelin tähtäyspiste rippikoululaisten useaan ehtoollisella käyntiin ennen konfirmaatiota on perusteltu, kunhan muistetaan, että ehtoollinen edellyttää opetusta ennen sitä ja käyntien yhteydessä, mihin upeasti viittasitkin. Ensin pitäisikin selvittää varsin syvällisesti ja laajasti sekä mahdollisimman selkeästi se, mitä tarkalleen ottaen ehtoollisesta on opetettava. Lisäksi olisi selvitettävä se, miten oppimisen arviointi toteutetaan ennen ehtoolliskäyntejä ja niiden aikana. Rippikoululaisen on voitava myös ymmärtää ehtoollisen merkitys eikä vain kokea se.
Kiitoksia Kimmo hyvästä pohdinnasta. Kyllä rippikoulussa ehtoollisopetusta tarvitaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tiedollisella tasolla ehtoollisen päämerkitykset voidaan sanoittaa suhteellisen lyhyesti. Itse olen tehnyt niin, että kerron nuorille noin 15 minuutissa, mitä ehtoollinen luterilaisen näkemyksen mukaan on. Tästä voi syntyä keskustelua. Sen jälkeen nuorilla on mahdollisuus osallistua ehtoollisen viettoon, mieluiten useita kertoja rippikoulun aikana. Näiden osallistumisten myötä tiedollinen opetus syventyy, ja puolen vuoden aikana tulee useita tilanteita, joissa ehtoollista käsitellään. Tämä on minusta mielekkäämpi tie kuin se, että riparilla (leirillä) on ehtoollisoppitunti, jota ennen ehtoollisella ei voisi käydä, ja oppitunnin jälkeen aiheeseen ei enää palata. Olen täsmälleen samaa mieltä siitä, että merkitysten ymmärtäminen ja kokemus kuuluvat yhteen ja molempia tarvitaan.
Kiitos palautteesta, Jarmo. Konfirmaatio on aiemmin koonnut konfirmoitavat yhteen ehtoolliselle ensimmäisen kerran.
Jatkossa useamman ehtoolliskäynnin periaatteella varmaankin osallistumisen vapaaehtoisuus korostuu, jolloin rippi- kouluryhmässä tulee olemaan niitä, jotka osallistuvat ja niitä, jotka eivät osallistu. Olen huolissani siitä vaarasta, että rippikouluryhmä jakautuu ns. kahden kerroksen väeksi. Me esimerkiksi luovuimme rippikouluissa vapaaehtoisista ru- koushetkistä juuri tämän huolen takia. Miten siis rippikouluehtoollinen voisi koota ja yhdistää sen sijaan että se jakaisi väkeä kahden tason kristityiksi?