Mitä John Vikström ei sanonut homoseksuaalisuudesta?

Kuva: Aarne Ormio

Päivitetty 16.50: Sammeli Juntusen kommentti

Emeritusarkkipiispa John Vikström alusti maanantaina 8.4.2013 Tampereella Haastettu kirkko -seminaarissa. Vikströmin aiheena olivat polarisoituneen kirkon kipupisteet, ykseyden ja erimielisyyden rajapinnat.

Vikström mainitsi esimerkkeinä kipupisteistä suhtautumisen naisten pappeuteen ja homoseksuaalisuuteen sekä kielenkäytön polarisoitumisen. Ajanpuutteen vuoksi esityksestä rajautuivat pois homoseksuaalisuuteen liittyvät näkökulmat, jotka julkaisemme ohessa. Samoin julkaisemme kirkkoherra Sammeli Juntusen kommenttipuheenvuorosta pois jääneen vastauksen.

Homoseksuaalisuus ja kirkon ykseys

John Vikström

Missä kulkee välttämättömän yksimielisyyden ja sallittavan erilaisuuden välinen raja homoseksuaalisuutta koskevassa kipukysymyksessä? Tässähän on kyse antropologiasta, ihmiskäsityksestä, ja ihmisten käyttäytymisestä, siis asiasta, joka luterilaisen käsityksen mukaan kuuluu lähinnä lain ja etiikan piiriin.

Tällöin yksimielisyys varmasti vallitsee siitä, että Jumalan pyhä laki tähtää rakkauteen Jumalaa ja kanssaihmisiä kohtaan ja että se Jeesuksen sanojen mukaisesti voidaan kiteyttää käskyyn, jota kutsumme Kultaiseksi säännöksi: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” (Matt.7:12). Jumalan antama laki ei siten toteudu pikkutarkan kasuistiikan kautta, vaan siten, että noudatetaan sitä, joka ”laissa on tärkeintä”, nimittäin oikeudenmukaisuus, laupeus ja uskollisuus, Jeesuksen omia sanoja käyttääksemme. (Matt.23:23)

Näin pitkälle yksimielisyys varmasti ulottuu. Erimielisyys alkaa kun kysytään, miten tämä Jumalan lain keskeinen sisältö ja tarkoitus on sovellettava ihmiselämän eri tilanteisiin. Mitkä Raamatun eettiset ohjeet ovat aika- ja kulttuurisidonnaisia, mitkä yleispäteviä? Mikä on ihmisen ja kristityn liikkumatila, kun hän apostoli Paavalin kehotuksen mukaisesti pyrkii arvioimaan ”mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mukaista ja täydellistä” (Room.12:2)? Tästä ollaan montakin mieltä.

Jotta osaisimme elää tämän erimielisyyden kanssa seurakunnan ja kirkon yhteyttä vaarantamatta, on välttämätöntä, että yhdessä tunnustamme, että toinenkin osapuoli etsii sitä, mikä on Jumalan tahdon ja lain mukaista. On myös muistettava, että erimielisyys eettisissä kysymyksissä ei ole koskaan päässyt hajottamaan kirkkoamme, ei edes silloin kun homoasiaa paljon suurempi kysymys oli ajankohtainen runsaat sata vuotta sitten. Tarkoitan sitä kaikkia kansalaisia ja koko yhteiskuntaa koskenutta kysymystä, onko teollistuvan ja demokratisoituvan yhteiskunnan oloja järjestettävä Raamatun ja katekismuksen patriarkaalisten ohjeiden mukaan vai ei.

Vähitellen kirkossamme yleistyi näkemys, että se huolenpito ihmisen hyvästä, johon Raamatun patriarkaalinen etiikka aikoinaan tähtäsi, toteutuu uudessa sosiaalisessa tilanteessa paremmin demokraattisissa puitteissa. Se oli sen aikakauden suuri aggiornamento, joka kirkossamme tänä päivänä yleisesti hyväksytään. On siis luovuttu rakkauden käskyn raamatullisista toteuttamisohjeista, muttei itse käskystä. Juuri käskyn takia toimitaan nyt toisin.

Pohtiessamme näitä kirkkomme kahta kipukysymystä [suhdetta naispappeuteen ja homoseksuaalisuuteen, toim. huom.] on syytä uudelleen muistaa tunnustuskirjojemme määrittelemät ykseyden ehdot, nimittäin yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Tämä riittää, satis est, sanotaan siellä mahdollisimman painokkaasti. Mitä enemmän muita ehtoja lisätään kirkon ykseydelle, sitä enemmän sitä myös vaarannetaan.

Kommentti: Augsburgin tunnustuksen ylitulkintaa varottava

Sammeli Juntunen

Jos vielä aikaa on, kiinnitän huomioita yhteen yksityiskohtaan. Vikström pitää kysymystä homoudesta asiana, josta ei luterilaisen tunnustuksen mukaan tule vaatia yksimielisyyttä. Sanotaanhan Augsburgin tunnustuksessa, että ”Kirkon todelliseen ykseyteen riittää (satis est) yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta” (CA VII). Koska ”homoasia” on etiikan ja ihmiskäsityksen eikä evankeliumin opin asia, olisi siinä Vikströmin mukaan sallittava erilaisuus, jos ajatellaan luterilaisesti.

Tuo on kuitenkin Augsburgin tunnustuksen VII pykälän rankkaa ylitulkintaa. Kun Augsburgin tunnustus ja sen Puolustus puhuvat sallitusta erilaisuudesta, ne viittaavat sellaisiin asioihin kuin jumalanpalvelusmenot, ihmisten säätämät traditiot (CA VII), pääsiäisen ajankohta tai liturginen vaatetus (Apol. VII ja VIII, 153:32-35).

Kristinuskolle tai edes luterilaisuudelle heteronormatiivisuus perheen ja yhteiskunnan perustana ei ole tuollainen ”ihmisten säätämä traditio”. Se on osa Jumalan luomistyötä, jonka myös Kristus vahvisti (ks. Matt. 19:4–12).   Jos luterilaisessa kirkossamme hyväksytään sukupuolineutraali avioliitto Jumalan tahtomana instituutiona, sille on löydettävä vahvemmat perustelut kuin mitä Vikström esittää.

—

Katso Vikströmin alustus ja kommenttipuheenvuorot:

Videotallenteet sekä puhujien alutukset kokonaisuudessaan Sakastissa Haastettu kirkko -seminaarin sivuilla.