Mistä konfirmaatiossa voisi puhua?

KonfirmaatioehtoollinenOlin tänäkin kesänä konfirmaatiojumalanpalveluksessa, tällä kertaa – kuten viime vuosina muutenkin – kirkon penkissä.  Iloitsin nuorten juhlasta, mutta samalla mietin näiden rippikoulun päätöspyhien saarnoja ja muita puheita.  Itsekin olen niitä monia pitänyt.  Olenkohan osannut sanoa oikeita asioita?

Kirkon strategiassa korostetaan, että jäsenyyden merkityksen kasvaminen on eräs keskeinen tavoite. Mikä olisikaan parempi tilaisuus puhua tuosta jäsenyydestä ja sen merkityksestä kuin konfirmaatio?  Siinähän on kysymys juuri jäsenyydestä ja sen täysivaltaisesta vastaanottamisesta, sitoutumisesta oikein “tahdon”-sanan kanssa.  Lisäksi kirkko on täynnä juuri niihin ikäluokkiin kuuluvaa väkeä, jotka herkimmin ovat viime aikoina jäsenyydestään luopuneet: nuorehkoja, työssäkäyviä aikuisia, vanhempia, kummeja ja ystäviä.  Lisäksi kerrankin voisi puhua myönteisesti ja elämäntilanteeseen liittyen.

Ensin voisi kiittää vanhempia siitä, että ovat aikanaan tuoneet lapsensa kasteelle ja liittäneet kirkon yhteyteen. Voisi kertoa, miten merkittävää ja arvokasta tehtävää he ovat perheessä ja tämän lapsen elämässä hoitaneet. Voisi kiittää esirukouksista, huokauksista. Voisi muistuttaa, että vanhempia tarvitaan tämän jälkeenkin. Voisi kiittää myös siitä, että kirkon jäseninä vanhemmat ovat mahdollistaneet kirkon työn niidenkin tukena, joita eivät muut auta. Jäsenyys on tärkeä asia.

Kummeille voisi kohdistaa kiitokset siitä, että he ovat ottaneet vastaan vapaaehtoistehtävän kirkossa tämän nyt konfirmoitavan nuoren tärkeänä aikuisena.  Voisi kiittää esirukouksista ja rohkaista jatkamaan siinä tehtävässä, sillä, kuten usein kastepuheessa olen sanonut, pieni lapsi tarvitsee esirukousta, mutta mitä suuremmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän esirukousta tarvitaan.  Voisi muistuttaa siunauksen merkityksestä ja iloita siitä, että kummit ovat tänäänkin siunaamassa. Myös kummeja voi kiittää heidän tähänastisen jäsenyytensä mahdollistamasta kirkon työstä.

Tärkeintä olisi kuitenkin muistuttaa konfirmoitavia nuoria kirkon jäsenyydestä, joka on heitä kantanut tähän päivään saakka, ja joka kantaa eteenkinpäin. Voisi kertoa Jumalan huolenpidosta, mahdollisesta kutsusta kummin tehtäviin ja kaikesta siitä, mitä kirkon jäsenyys merkitsee.  Voisi pitää esillä sitä, että kirkon jäsenyys ei ole mikä tahansa juttu, vaan liittyy ihmisenä olemisen ja identiteetin kysymyksiin.  Voisi rohkeasti kehottaa pysymään jäsenenä edelleenkin, myös tulevina vuosina.

Kovin harvoin kuitenkaan olen kuullut tällaisia puheita. Mukavia leirimuistoja senkin edestä kyllä ja ylimalkaisia ajatuksia uskosta ja nuoruudesta. Niillekin on sijansa, mutta olisiko tässä parannuksen teon paikka?

Pekka HuokunaPekka Huokuna

2 kommenttia koskien kirjoitusta: “Mistä konfirmaatiossa voisi puhua?

  1. Hyvää ja tarpeellista ohjausta. Viime kesältä itselläni on Helsingistä kuulijana omakohtaista kokemusta siitä, että kirkko on täynnä vastaanottavaista väkeä, mutta pappi ei puhu mitään tärkeää. Tuosta tilaisuudesta jäi omaan perhealbumiin otsikko Menetetty mahdollisuus.

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.