Meni soteen tai hyteen

Hallituksen maakuntauudistus lähti syksyn aikana hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierrokselle. Alueittain yhteen kokoontui suuri joukko hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen eri alojen toimijoita, asiantuntijoita sekä aiheesta kiinnostuneita kuntalaisia. Maakuntani päivä nostatti kirkon sielunhoitotyöhön hyviä kierroksia. Se vahvisti toimivia käytänteitä. Se teki näkyväksi työn kehityskohteet ja puutteet.

Kirkko tuottaa hyvinvointipalveluja

Hyvinvointi ja terveys yhteisenä asiana on sielunhoitotyölle mahdollisuus. Se edellyttää oman identiteetin reflektointia sekä dialogia eri yhteistyöpintojen kanssa. Se vie kysymään, millainen kirkko-oppi, luomisen teologia, ilmoituskäsitys tai ihmiskuva työn perustana on? Mitä merkitsee usko Kristukseen, joka on Immanuel, meidän kanssamme ja keskellämme oleva Jumala? Minkä merkityksen tämä saa yhteisen asian ja eri toimijoiden parissa?

Yhteisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen näkökulmasta katsottuna kirkko on yksi hyvinvointipalveluiden tuottaja toisten joukossa. Lähestymistapaan ei ole kirkossa suhtauduttu varauksettoman innostuneesti. Sitä on pidetty post(post)modernin ajan tuottamana ja omasta identiteetistä vieraannuttavana. Yhtäaikainen vierastaminen sekä työn resurssien niukentuminen on vienyt tilanteeseen, jossa sielunhoito- ja asiakastyötä on tehty, mutta työn tulevaisuusnäkymien aktiiviseen tutkimiseen ja edellytysten luomiseen ei ole resursoitu eikä kannustettu. Meni soteen tai hyteen, sielunhoidon paradigma ei näyttäydy selkeänä eikä dynaamisena. Luomisen teologian pohjalta voisi olla toisinkin.

Tulevaisuuden palvelutoreilla ei ole privilegioita. Yhteisissä palveluketjuissa sielunhoitoa koskevat samat lainalaisuudet kuin muitakin toimijoita. Palveluiden tulee olla kuvattavissa, työn laatukriteereiden, asiakkaan oikeusturvan, työntekijöiden koulutuspohjan sekä eettisten periaatteiden tulee olla selvillä ja työn vaikuttavuutta tulee voida mitata ja arvioida. Tässä tulee esille kirkon keskeneräinen ja tekemätön työ. Tilannetta ei selkiytä sielunhoidollisten vaihtoehtohoitojen, sielunhoitoterapian, eheytymis- ja identiteettiryhmien sekä erilaisten parantumishuoneiden lisääntyminen paikallisseurakuntien vastuualueilla ja tiloissa.

Sielunhoitotyön kriteereistä pitää keskustella laajasti

Palvelukuvaukset kirkossa ovat olleet esillä pääosin siellä, missä työtä koskevat yhteistyösopimukset, esimerkiksi sairaalasielunhoidossa ja perheneuvonnassa. Työn eettiset periaatteet näiden osalta on vahvistettu 2010-luvulla. Perheneuvonnassa keskustelu on ulotettu koskemaan myös asiakkaan oikeusturvaa. Sielunhoidon Neuvottelukunnan työ sielunhoidon vahvistamiseksi on aluillaan. Sielunhoitotyön lähtökohdista ja kriteereistä tulee keskustella kirkossa kuitenkin erityistyömuotoja laajemmin. Sen tulee läpäistä myös paikallisseurakuntien sekä vapaaehtoisten vastuualueet. Sielunhoitoon tulevalla on oikeus tietää millaiseen ihmiskuvaan, teologiaan sekä eettisiin periaatteisiin sielunhoitaja on sitoutunut ja millaista sielunhoitoa tältä saa. On oikein myös todeta, millainen hoito ei sielunhoidon kriteereitä täytä ja mistä vaihtoehtohoidoista kirkko sanoutuu selkeästi irti. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen näkökulmasta kutsun tätä evankeliumiksi, sielunhoitajan näkökulmasta perustehtäväksi.

Sirkku Laitinen
vs. sairaalapastori, diakoniatyön kappalainen, Lahti.

Kommentit koskien kirjoitusta: “Meni soteen tai hyteen

  1. Mitenkähän kolmiyhteinen Jumala huomioidaan palvelukuvauksissa ilman privilegioita. Tästä kirjoituksesta tulee sellainen käsitys että esimerkiksi sielunhoitoa antavan papin oma ihmiskuva ja teologia ovat jokin joista asiakas voi ikään kuin poimia itselleen sopivaksi. Aito kohtaaminen ei kuitenkaan edellytä mitään tällaista. Aito kohtaamnen kestää senkin että ollaan asioissta aivan eri mieltä. Ainakin Jumala toimii niin kohtaamisissa.

    Vaara on että kirkollinen auttamistyö muuttuu yhä enemmänyhteiskunnan ehdoilla ja edellytyksillä tehtäväksi työksi. Jos siitä katoaa kirkollinen ulottuvuus, niin miksi kirkon pitäisi tehdä sellaista työtä?

    Sielunhoitoa saa ja pitää arvioida. Mutta sen arvioinnin tulisi tapahtua kirkon omin keinoin ja omaan opetukseen nojaten. Ei siten, että sielunhoidosta tehdään esimerkiksi eri psykologisten tai psykoanalyyttisten tai psykoterapeuttisten teorioiden objekti. Tai sitten olisi ihan reilua että niitäkin voidaan arvioida teologisesti/Raamatun ja Tunnustuskirjojen valossa.

    Markku Virta

Kyseisen artikkelin kommentointi on sulkeutunut.