Oranssi läjä tsemppaa kouluikäisiä – Uusi sivusto palvelemaan kouluikäisten parissa toimivia

Kouluikäisillä on monia kysymyksiä, jotka askarruttavat mieltä. Uudella sivustolla seikkailee Mämmi, joka on noin 10 -vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja ja suruja, mokaa toisinaan ja välillä venyy huippusuorituksiin.

Mämmi pohtii ulkonäköjuttuja, pusujuttuja, ystävyyttä jne. Mämmissä esillä olevat aiheet ja teemat ovat syntyneet koululaisten Tupulle lähettämistä kysymyksistä ja huolista. Tekstari- ja Nettitupu ovat Nuori kirkko ry:n ja paikallisseurtakuntien ylläpitämiä kirkon tukipalveluja lapsille ja nuorille.

Mämmi-sivustolla löytyy videoita, joissa tunnetut henkilöt keskustelevat Mämmin kanssa asioista ja tsemppaavat Mämmiä. Sivuilta löytyy myös toiminta- ja pohdiskelumateriaalia niin kerhoon, leirille kuin kouluunkin.  Mämmin löydät osoitteesta www.mammitsemppaa.fi ja tammikuussa myös Kirkon kasvatuksen päiviltä Nuoren kirkon ständiltä. Tule silloin tekemään oma Mämmi-elokuva!

Mämmi-idea on syntynyt Helsingin seurakunnissa ja ensimmäiset videot on toteutettu siellä. Tekijänä on Animaatiokopla. Mämmiä tehdään jatkossa hyvässä yhteistyössä mm. Helsingin seurakuntien, Nuoren kirkon ja Kirkkohallituksen kesken.

– Tuukka Joru, viestintäsuunnittelija, Nuori Kirkko ry