Korealainen paketti uskontoja

Nämä kristityt veljet olivat sitä mieltä, että kirjoittaja oli antikristuksen palveluksessa. Korean kirkkojen pirstoutuneisuus tuli hyvin näkyväksi siinä, miten yhden Korean kolmesta kirkkojen neuvostoista jäsenkirkot olivat kehottaneet jäseniään mielenosoitukseen Kirkkojen maailmanneuvostoa vastaan. – Kuva: Jussi Rytkönen

Koreassa kristinuskolla on keskeinen rooli ja korealaiset maailman innokkaimpia lähetystyöntekijöitä. Maassa voi törmätä sellaisiinkin protestanttisuuden muotoihin, jotka tuntuvat täysin käsittämättömiltä. Eri kirkkojen väliset suhteet muistuttavat kuitenkin välillä sotatilaa.

Kesken metodistista jumalanpalvelusta soitetaan kelloa, jonka jälkeen kirkon täyttää karjunta. Kohteliaan ja pidättyväisen vaikutelman antavat korealaiset huutavat keuhkojen pohjasta asti. Kelloa soitetaan uudestaan ja murina loppuu kuin seinään.

Ystäväni kysyy papilta jumalanpalveluksen jälkeen mistä oikein oli kysymys, miksi ihmiset karjuivat. Pappi vastasi ihmetellen:

–  Jeesus lihansa päivinä uhrasi rukouksia suurella huudolla Jumalalle. Ettekö te Suomessa rukoilekaan raamatullisesti?

Korealainen kristillisyys sisältää paljon tuttua, mutta myös elementtejä joita voi olla vaikea tunnistaa. Lisäksi kristillisyys on pirstaloitunut vauhdilla ja kirkkojen väliset suhteet muistuttavat välillä lähes sotatilaa. Kristinuskolla on myös kytkentä kansalliseen identiteettiin, joka osaltaan selittää sen merkittävää asemaa Koreassa.

Shamanistinen historia

Vanhimmat uskonnolliset liikkeet Koreassa ovat shamanistisia, mutta sen rinnalle maahan tuli buddhalaisuus jo 300-luvulla. Monessa buddhalaisessa temppelissä palvotaan myös shamanistia jumalia, kuten vuorten jumalaa.

Konfutselaisuudesta tuli valtionuskonto Joseon-dynastian aikana (1392–1910). Voidaan puhua uus-konfutselaisuudesta, sillä uskontoon liittyi vanhoja uskonnollisia elementtejä, kuten esi-isien palvonta.

Vaikka konfutselaisuus on kadonnut uskontotilastoista, sen vaikutus näkyy kaikkialla korealaisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Sosiaaliset ja moraaliset säännöt sekä juridiikka heijastavat edelleen konfutselaisuutta.

Nykyisin buddhalaisia on Etelä-Koreassa noin 23 %, mutta se ei juuri katukuvassa näy. Sen sijaan shamanistisia palveluja tarjoavia pikkumyymälöitä ja kioskeja löytää kaikkialta. Ihmiset hakevat niistä apua sairauksiin, talousongelmiin tai pyytävät apua kuolleen omaisen johdattamiseksi turvallisesti henkimaailmaan.

Kristinuskolla vahva asema

Korealaisten kaupunkien yössä on yksi erikoinen mauste: pimeyden keskellä hohtaa käsittämätön määrä punaisia neonvaloristejä. Kirkkorakennuksia on paljon ja valoristi selkeä merkki. Kristittyjen osuus Etelä-Koreassa on noin 32 %, mutta kristinusko liitetään myös osaksi maan itsenäistymistaistelua ja talousihmettä.

Ensimmäisen kerran kristinusko tuli Koreaan jo 1600-luvulla jesuiittojen myötä. Kristinusko viehätti erityisesti koulutettua väestönosaa, mutta Joseon-dynastian aikaan kristinuskon ottaminen vastaan merkitsi marttyyrikuoleman riskiä. Kristinuskon levittäminen oli myös laitonta.

Koska lähetystyö oli pitkään kielletty, käänsivät korealaiset itse Raamatun koreaksi 1887. Varhaiset lähetystyöntekijät otettiin vuosisadan vaihteessa ilolla vastaan: kristinusko lupasi parannusta naisten asemaan, vähensi tiukkaa luokkajakoa ja tarjosi koulutusta laajoille joukoille.

Korealaiset protestanttiset kristityt usein korostavat suurten herätysten vuotta 1907, jolloin kristittyjen määrä kaksinkertaistui muutamassa vuodessa.

Japanin miehitysvallasta talousihmeeseen

Japani miehitti Korean erittäin väkivaltaisesti 1910. Kansalaiset pakotettiin vannomaan uskollisuutta Japanin keisarille ja ottamaan japanilaiset nimet, lisäksi shintolaisuudesta tuli pakollinen uskonto. Kansalliset johtajat teloitettiin, joista noin 85 % oli protestantteja. Korean protestanttisesta kirkosta tuli keskeinen tekijä vapautusliikkeessä, johon liittyi myös buddhalaisia sekä cheondogyon-uskonnon kannattajia.

Vuonna 1945 Korea saavutti jälleen itsenäisyyden, mutta samalla se väkivaltaisesti jaettiin kahteen osaan. Korean sota (1950–1953) merkitsi 3 miljoonan ihmisen kuolemaa, mutta myös kaiken uskonnollisen toiminnan kieltämistä Pohjois-Koreassa. Maa oli raunioina ja teollisuus oli jäänyt Pohjois-Korean puolelle, puhumattakaan rajan erottamista perheistä.

Sodan jälkeisessä rikkinäisessä todellisuudessa kristinusko tarjosi turvaa ja merkitystä. Samaan aikaan sotilasdiktatuuri (1961–1987) johti kovalla kädellä maan äärimmäisen nopeaa teollistamista. Monet kirkot omaksuivat myös kilpailuhengen: maahan alkoi syntyä valtavia megakirkkoja ja monet niistä käyttävät liike-elämästä tuttuja toimintatapoja. Niinpä osa kirkoista näki 1980-luvun demokratialiikkeen kapinana järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan, osa kristillisenä velvollisuutena taistella ihmisoikeuksien puolesta.

Alat pirstoutuvat kristilliset kirkot

Tänään Etelä-Korean kirkot ovat maailmalla tunnettuja innokkaasta lähetystyöstään. Toisaalta moni lähetystyötä tekevä korealainen kirkko on yhdistelmä, jossa jo valmiiksi kiihkeään amerikkalaisperäiseen herätyskristilliseen juureen on liitetty reippaasti korealaista uhmaa.

Omalta osaltaan tilannetta hämäävät erilaiset epämääräiset lahkot ja kristinuskon ulkopuolella toimivat kirkot, kuten moonilaisuus, joka kutsui itseään nimellä Maailman Kristinuskon Yhdistämisseura ry. vuoteen 1998. Liikkeen nykyinen nimi suomeksi on Perheiden Maailmanrauhanjärjestö ry. (Family Federation of World Peace and Unification, FFWPU). Suomessa toimii useampia korealaisia lahkoja, jotka varsin aggressiivisesti etsivät uusia kannattajia erityisesti nuorten parissa.

Protestanttien osuus Etelä-Koreassa on nykyisin 24 % ja katolisten vajaa 7 %. Metodisti- ja presbyteerikirkot ovat mukana Kansallisessa kirkkojen neuvostossa Koreassa (National Council of Churches in Korea, NCCK) ja ovat olleet myös Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) perustamisesta asti sen jäseniä.

Kirkkojen keskinäiset välit pirstoutuivat jo Japanin miehitysvallan aikana, ja sirpaloituminen jatkuu. Konservatiiviset kirkot ovat muodostaneet oman keskusorganisaationsa Kristillinen kirkkojen neuvosto Koreassa (Christian Council of Korea, CCK). Tästä on lisäksi irtautunut Kirkkojen yhteys Koreassa (Communion of Churches in Korea, CCIK), jonka oli alun perin tarkoitus olla CCK:ta sisältäpäin uudistava liike.

Riitely, epäilyttävät suhteet valtaapitäviin ja korruptiosyytteet ovat syöneet monien kirkkojen uskottavuutta. Kirkkojen jäsenmäärät ovat kääntyneet laskuun, eikä nuorempi polvi osallistu jumalanpalveluksiin edellisten innolla ja sitoutuneisuudella. Kirkkojen talous on heikentynyt, lisäksi niiden perinteinen verovapaus on nyt uhattuna. Moni pieni seurakunta ja kirkko onkin mennyt konkurssiin. Konservatiiviset kirkot vastustavat kiihkeästi syrjinnän kieltävän lain valmistelua.

Ennen Busanissa olevaa Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokousta Korean kirkot yrittivät muodostaa yhtenäistä julkilausumaa, mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Kirkkojen pirstoutuminen tuli Busanissa ikävällä tavalla näkyväksi, kun CCK:n jäsenkirkot olivat kehottaneet jäseniään osoittamaan mieltä KMN kokousta vastaan. Yhteen KMN kokouksen järjestäjäkirkkoon heitettiin ulosteita ja konferenssikeskukseen ilmoitettiin pommiuhkauksesta. Mielenosoittajien mukaan KMN on antikristuksen asialla oleva epäkristillinen organisaatio, jolla ei ole mitään asiaa Koreaan.

Samaan aikaan kun kirkot ilmoittavat olevansa rauhan ja oikeudenmukaisuuden asialla, on niillä vielä paljon parannettavaa jäsentenvälisissä suhteissa. Kirkkojen tilanne Koreassa on väistämättä muuttumassa, samoin kuin kaikkialla muuallakin. Muutos on mahdollisuus uuteen, myös uuteen yhteyteen.

Seuraa Suomen delegaation matkaa KMN:n yleiskokouksessa Kotimaa24-blogin kautta

Kimmo Saares
Ohjelmapäällikkö, Kirkon tiedotuskeskus
Suomen KMN-yleiskokouksen delegaation jäsen