Ristiäiskahveilla olen käynyt pyydettäessä ja pyytämättä. Viime vuonnakin molemmissa. Hääjuhlassa olen ollut sikäli kuin olen ehtinyt. Olen kuitenkin poistunut tilaisuudesta ennen kuin hulina alkaa, jos olen ehtinyt. Joissakin tapauksissa olen joutunut näkemään tanssimista, mutta avaramielisenä ihmisenä en ole antanut sen haitata itseäni. Ruokatarjoilu on juhlissa kiitettävästi yleistynyt. Hääjuhlissa on tarjottu toisinaan myös sahtia, jota en tietenkään kirkonmiehenä voi hyväksyä, saati maistaa. Sahti on kyllä yleensä ollut varsin hyvää. Hautajaisissa papisto osallistuu muistotilaisuuteen aina. Pitoruokien määrä on kiitettävästi monipuolistunut viime aikoina, joskin turhaa vihannesten ja salaattien määrää ihmettelen. Kanttori Vieno Hihittiä en ole uskaltanut ottaa mukaan muihin kuin hautajaisiin.
Jatkuu...