Jorge Amadon romaanissa Quincas Vesikauhun kolme kuolemaa sanotaan, että kuollessaan ihminen saa takaisin kaiken kunniansa, vaikka olisikin tehnyt tyhmyyksiä eläessään.
Omaisten silmissä Quincas Vesikauhu oli viimeiset vuotensa ollut suvun musta lammas, perheen häpeä ja katujen kulkuri. Ystävien keskuudessa hän oli ollut kadehdittava kortinpelaaja ja romminryyppääjä. Kaupungilla hänet tunnettiin kauppahallin rinteen ryysyfilosofina ja laitakaupungin senaattorina. Kuolema antoi omaisille takaisin entisen verovirkailijan Joaquim Soares da Cunhan, aviopuolison ja perheenisän.
Moneen kertaan menetetty
Päihdesairaan omaiset menettävät läheisensä monta kertaa. Yhteys omaiseen on saattanut katketa vuosiksi sosiaalisen kuoleman myötä. On mennyt työ, perhe ja lopulta koti. Välillä on ollut yritystä kuntoutua ja sitten riippuvuus on taas voittanut. Omaiset ovat ehkä jo pitkään odottaneet tietoa lopullisesta kuolemasta ja samalla hiljaa toivoneet toipumista. Silti kuolema on aina järkytys, varsinkin kun päihdesairas ihminen harvoin elää vanhaksi. Liian usein vanhemmat saattavat lapsensa hautaan.
Quincas Vesikauhu löytyi huoneestaan kuolleena. Ystävät odottivat tyttären tulevan paikalle ja syleilevän isänsä ruumista. Mutta Vesikauhun tytär katsoi isänsä riekaleisten vaatteiden peittämää ruumiista, sänkisiä kasvoja ja likaisia käsiä. Hän ei itkenyt eikä huokaillut. Kyyneleet olivat ehtyneet Quincasin katuelämän aikana, jolloin tytär oli toivonut isän vain lopettavan juomisen ja palaavan kotiin. Kyyneliä sen sijaan vuodatettiin irtolaisten turvapaikoissa, joissa muisteltiin tapauksia, lauseita ja yksityiskohtia Quincas Vesikauhun parhaista puolista.
Siunaus turvallisessa tilassa
Kun Diakonissalaitoksen asumispalvelun yksikön asukas kuolee, omaisia ei aina ole tai omaiset eivät välttämättä jaksa järjestää hautajaisia. Silloin Diakonissalaitos hoitaa järjestelyt ja omaiset voivat vain tulla paikalle siunaustilaisuuteen. Moni Alppikadun yksiköiden vainajien omaisista toivoo siunauksen järjestämistä nimenomaan Diakonissalaitoksen kirkossa ja laitoksen pappia siunaamaan. Kun täällä tiedetään jo taustat, niin on helpompi olla. Tila on turvallinen. Omaiset, asukastoverit ja työntekijät ovat yhdessä saattamassa. Vainajasta voidaan puhua samaan aikaan kauniisti, mutta rehellisesti. Surussa ja kivussa armon valo ottaa tilaa häpeältä.
Quincas Vesikauhun omaiset haluavat häivyttää hautajaisista vainajan vuodet kadulla. Mietitään miten kuolemasta voisi puhua, ettei totuus tulisi ilmi. Päihdekuolemasta on vaikea puhua. Tytär tuntee vihaa ja häpeää, mutta yrittää muistella lapsuutta. Hyviä hetkiä isän kanssa. Katsellessaan isäänsä siististi arkkuun puettuna, tytär alkaa kuitenkin kuulla kaikuja isästä sellaisena kuin hän viime vuosinaan oli. Kunnia ja häpeä kietoutuvat toisiinsa. Omaiset antavat katuelämän ystävien tulla mukaan valvojaisiin. Hetken Quincas Vesikauhu on kaikkien läheistensä ympäröimänä. Hän saa tulla näkyväksi kokonaisena ihmisenä. Koti ja katu mahtuvat samaan tilaan.
Kun tuuli käy yli
Molemmat puolet ihmisestä, koti ja katu, ovat arvokkaita ja todellisia. Myös päihteiden värittämä elämä on ihmisen näköinen elämä. Olen nähnyt miten katuelämän ystävät ja asumisyksikön toverit muodostavat läheisten joukon. Jokaiselle Diakonissalaitoksen asumis- ja päihdepalvelussa kuolleelle järjestetään aina muistohetki yksikössä muutaman päivän sisällä kuolemasta. Silloin kun kuolema tapahtunut yllättäen, muistohetki pyritään järjestämään mahdollisimman pian. Asumisyksikön muistohetkessä itketään ystävän ja kaverin menetystä. Myös työntekijät surevat tutuksi tullutta asukasta. Ollaan jälleen kerran sen todellisuuden edessä, että päihdesairaus on kuolemaan johtava sairaus joko suoraan tai välillisesti. Se myös pelottaa ja siitäkin on tärkeää saada puhua. Samalla luvataan pitää huolta itsestä ja toisista. Muistohetkessä on vahva intensiteetti aina kun omaiset ovat halunneet tulla mukaan. Kaverit ja työntekijät muistelevat vainajan aikaa asumisyksikössä ja elämää ennen sitä. Vankila-ajasta ei yleensä puhuta, mutta kerrotaan selviytymisestä vaikeista tilanteista. Omaiset tunnistavat läheisensä. Sama mies tai nainen. Huolehtiva. Auttavainen. Kohtelias. Hyvä huumorintaju. Musiikki on tärkeä osa muistohetkiä. Melkein jokaisessa muistohetkessä yhdessä laulettavan Suojelusenkeli-virren lisäksi muistohetken muusikko esittää vainajalle sopivaa musiikkia kuten Hurriganesin tai Juicen biisejä.
Ystävät eivät usko, että Quincas on todella kuollut. Sammunut vaan. Lopulta ystävät vievät Quincas Vesikauhun ruumiin juhlimaan kanssaan ja hoitavat samalla omaa suruaan juomalla. Tämän seurauksena Quincas päätyy hautaansa meren aaltoihin kuten oli itse tahtonut ja on nyt myös ystävilleen kuollut.
Kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole
eikä hänen asuinsijansa häntä tunne.
Ps. 103:16
Jorge Amado: Quincas Vesikauhun kolme kuolemaa. Otava 1982
Elina Jokipaltio
Yhteisöpappi
Helsingin Diakonissalaitos