”Digitaalisia joukkoja johdetaan aina edestä!” Näin meitä opasti kirkkohallituksen organisoimassa Sosiaalinen media (some) ja johtajuus –koulutuksessa viestintäkonsultti Christina Forsgård. Tampereen hiippakunnan väelle suunnatun koulutuksen intensiivistä lähipäivää vietettiin Pappilanniemen kurssikeskuksessa Sääksmäellä viime viikon torstaina.
Forsgårdilla on vankka sosiaalisen median tuntemus. Hänellä on käytössään tällä hetkellä 65 eri sosiaalisen median työkalua. Hänen mielestään somessa ei voi johtaa käskemällä. Kirkkoherra tai viestintäjohtaja tai piispa ei voi sanoa alaisilleen: Menkää ja tehkää. Heidän tulisi sanoa: Tulkaa mukaan, minä teen, olen valmis kokeilemaan, olen valmis tekemään itse kaikki virheet, olen valmis oppimaan ja erehtymään ja onnistumaan etulinjassa. Tehdään niin yhdessä!
Ajatus on kaunis ja viisas. Vaan miten tällainen some-johtaminen olisi käytännössä mahdollista tilanteessa, jossa osa johtajista ei edes tiedä, mitä some tarkoittaa – saati että heillä olisi omia facebook-sivuja tai twitter-tilejä, muista somepalveluista puhumattakaan?
Koulutushaastetta siis riittää. Tämän ongelman kanssa kirkko ei ole yksin.
Sääksmäen seminaaripäivään osallistunut verkkoviestinnän koordinaattori, tiedottaja Anna Leena Lind puolustusvoimien pääesikunnasta kertoi, että myös puolustusvoimien henkilökunnan keskuudessa sukupolvien välillä on suuri ero suhtautumisessa sosiaaliseen mediaan. Eri ikäisillä on hyvin erilaiset käsitykset siitä, mitkä ovat some-työn riskit ja mahdollisuudet. Lind näkee erityisen tärkeäksi puolustusvoimienjohdon kouluttamisen. Johdon on ymmärrettävä laajasti, mistä somessa on kyse.
Forsgårdin mielestä some on paikka jossa vuorovaikutetaan ja vuoroin vaikutetaan. Sisällöt luodaan yhdessä. Some-työ on työtä ihmisten luona. Siinä organisaation (esimerkiksi kirkon tai yksittäisen seurakunnan) työntekijä menee mukaan pihatalkoisiin yhteiseen tilaan.
Some-viestintä vaatii paljon kuuntelua, osallistumista ja sitoutumista. Johtajalta edellytetään erityisen paljon tunneälyä, sosiaalisia kykyjä, itsetuntemusta ja empatiakykyä. On kyettävä suhtautumaan myönteisesti avoimeen vuorovaikutukseen. On osattava organisoida ja kyettävä puhumaan ihmisten kanssa heidän kielellään. On osattava valita oikeat välineet ja kanavat, joissa vaikuttaa.
Forgård muistutti siitä, miten renessanssiaikana syntyi valtavasti uusia ideoita, huikeaa taidetta ja tiedettä, kun ihmiset muuttivat sankoin joukoin maalta kaupunkeihin ja ihmiset joutuivat uudella tavalla yhteen. Uudenlaiset kohtaamiset saivat aikaan uusia innovaatioita ja syntyi uusia ammatteja. Löytöretkeily teki maailmankäsityksestä kokonaisemman, laajemman ja todemman.
Nyt netti on se paikka, missä uudenlaiset, yllättävät, rajoja ylittävät kohtaamiset saavat aikaan innovaatioita. Some haastaa monilla tavoin ajattelemaan toisin.
Kirkon on syytä olla aktiivisesti mukana siellä, missä tapahtuu, siellä missä ihmiset kohtaavat. Ja upean ennakkoluulottomasti kirkon työntekijät ovat tähän haasteeseen vastanneetkin! Marssijärjestys ei kuitenkaan läheskään kaikkialla ole ollut se, että johtajat menevät edellä. Pikemminkin toisin päin.
Vaan ei hätää: Jatkuvasti voi oppia uutta ja haasteita ei pidä pelätä! Lähitulevaisuudessa haluan nähdä, miten kirkkoherra, diakoniatyöntekijä, nuorisotyönohjaaja, kappalainen ja vahtimestari palvelevat yhdessä rintamassa seurakuntalaisiaan myös netissä ja sosiaalisessa mediassa! Some ei ole uhka, somen tarkoitus ei ole korvata saati uhata kasvokkaisia kohtaamisia. Some on vain yksi hieno väline ja kanava muiden joukossa kohdata ihmisiä. Myös nettikohtaaminen on todellista kohtaamista. Myös chatin välityksellä tapahtuva sielunhoito on todellista sielunhoitoa.