Tutkimustyöni osana olen päässyt perehtymään syvällisesti kirkkomusiikin ammattilaisiin, kanttoreihin. Monivuotinen tutkimushanke Kirkon musiikin ammattilaisena kasvaminen alkaa olla päätöksessä, ja on aika koota yhteen tutkimuksen tuloksia. Kanttoreiden osaamiskartoituksesta koostettu raporttimme ilmestyi viime syksynä, ja nyt tekeillä on artikkelikokoelma koko tutkimushankkeesta. Matka kanttoreiden osaamisen rakenteisiin on ollut samalla matka heidän sielunmaisemaansa ja ammatilliseen identiteettiinsä.
Kanttori on moniosaaja
Tutkimus tuo esille ja vahvistaa havaintoa, että kanttorit ovat seurakunnan musiikkityön moniosaajia. Kanttorin tehtäväksi on kirkkolaissa määritelty seurakunnan musiikkitoiminnan johtaminen. Näihin kolmeen sanaan tiivistyvät varsin ytimekkäästi ne osa-alueet, joita kanttorilta ammatissaan vaaditaan: seurakunnan työntekijänä hän on hengellisessä työssä. Hänen ammatillinen asiantuntijuutensa keskittyy musiikkitoimintaan. Lisäksi hän johtaa kyseistä toimintaa eli ohjaa ja kasvattaa muita musisoivia seurakuntalaisia sekä kehittää musiikkitoimintaa.
Kanttoreiden esimiehille tehdyn kyselyn perusteella kanttorin roolia kuvaavat hyvin termit “laaja-alainen seurakuntamuusikko” ja “kaikkia työaloja palveleva ammattilainen”. Moniosaajan rooli hahmottuu kahteen suuntaan. Ensinnäkin laaja-alainen muusikkous tarkoittaa kanttorin työssä useamman instrumentin hallintaa, erilaisten musiikkityylien tuntemusta ja luovaa yhdistämistä esimerkiksi ohjelmistojen valinnassa ja sovittamisessa sekä uuden materiaalin omaksumista ja harjoittelua. Toiseksi moniosaajuus tarkoittaa myös työalarajat ylittävää työotetta ja musiikin yhdistämistä osaksi kaikkea seurakuntatyötä.
Moniosaajuuden riskinä on, että kanttoreille sälytetään seurakunnassa monenlaisia tehtäviä eivätkä he pääse käyttämään mitään osaamisensa aluetta täysipainoisesti. Kanttorin tehtävän olennainen ydin eli muusikkous saattaa myös kärsiä, kun työhön lisätään jatkuvasti uusia elementtejä. Kanttorin työssä harjoittelu ja ohjelmiston etsintä vaativat osansa työajasta, mutta työkentän monipuolistuessa valmistautumisaika kapenee. Tutkimuksen perusteella kirkkoherrojen käsitykset kanttoreiden harjoitteluajan riittävyydestä ovat huomattavasti positiivisemmat kuin kanttoreiden itsensä. Kanttorit kokevat, että harjoitteluun ei jää riittävästi aikaa. Tämä on johtamiskysymys ja samalla yksi seurakunnan työkulttuurin muutoksen haasteista.
Hengellisen työn tekijä ja pedagogi
Kanttorit toimivat seurakuntatyössä musiikin ammattilaisina ja hengellisen työn tekijöinä – kahdessa roolissa, jotka nivoutuvat toisiinsa usein mutkattomasti, mutta jotka on myös ajoittain tärkeää erotella toisistaan, koska molempia tarvitaan. Kanttoreiden ydinosaamisen kuvaus ottaa lähtökohdaksi sen, että osaamisen keskiössä on jumalanpalveluselämää palveleva musiikillinen osaaminen ja sitä tukevat teologinen, pedagoginen sekä yhteisöllinen ja kehittämisosaaminen. Osaamisalueiden jaottelua tällä tavoin voidaan pitää riittävänä, jos ajatellaan, että kanttori on ikään kuin yleismuusikko, joka kehittää osaamisensa kirkon tehtäviin ja työnäkyyn sopivaksi. Toisaalta jokainen osaamisalue tukee toistaan, ja voidaan ajatella kanttorin muusikkouden ilmenevän myös hänen pedagogisten näkemystensä tai vuorovaikutustaitojen kautta. Vastaavasti voidaan ajatella pedagogisten ja teologisten painotusten saavan ilmaisukanavansa kanttorin toteuttaman musiikin kautta. Tällainen kanttorin ammatin ainutlaatuisuus hahmottui myös tutkimusta tehdessä.
Yksi tutkimuksen esiin nostama huolenaihe liittyy kanttoreiden pedagogisen osaamisen kehittämiseen. Merkittävä osa kanttorin työstä esimerkiksi kuorojen ja muiden musiikkiryhmien kanssa on nimenomaan pedagogista työtä, mutta sitä ei aina hahmoteta niin. Työkokemuksen karttuminen tukee kanttoreiden pedagogista osaamista, mutta kirkkomusiikin opinnoissa vajetta on varsinkin ryhmäpedagogiikan opetuksessa ja sen antamissa valmiuksissa. Osaamistarpeet liittyvät erityisesti varhaisiän musiikkikasvatukseen, rippikouluun ja jatkuvasti monipuolistuvaan musiikkiryhmätoimintaan. Kirkkomusiikin opinnoissa tulisi pedagogisia opintoja kehittää siten, että ne ottaisivat paremmin huomioon seurakuntien musiikkikasvatustyön laajenemisen ja uudet osaamistarpeet. Tätä palvelisi myös musiikkikasvatuksen saaminen luontevasti kirkkomusiikin opintojen syventymiskohteeksi.
Musiikki kirkossa ja yhteiskunnassa
Musiikkityö läpäisee kaikkea seurakunnan toimintaa. Kanttori on seurakunnan työntekijäjoukossa usein ainoa taidealan ammattilainen, joka tekee musiikillista työtään yhdessä seurakuntalaisten ja toisten työntekijöiden kanssa. Musiikki- ja kulttuurityö ei elä erillisenä saarekkeena kirkossa, vaan se palvelee ihmisten monimuotoisia hengellisiä ja henkisiä tarpeita. Musiikkia voidaan hyödyntää siltojen rakentamiseen erilaisten ihmisten, myös kirkosta itsensä erilliseksi kokevien suuntaan.
Tutkimushankkeen symposiumissa Musiikki 24/7 Helsingin Musiikkitalossa 22.11.2019 käydään keskustelua kirkkomusiikin roolista ja laajemmin musiikin paikasta kirkossa ja yhteiskunnassa.
Veli-Matti Salminen
YTT, tutkija
Kirkon tutkimuskeskus
Voisiko tämän yllä olevan tiivistelmän jakaa kirkkoherroille?
Tai srk- yhtymien johtajille? Seurakuntien viroista päättäville?
Monikaan ei edelleenkään hahmota kanttorin olemusta ja työtä.