”Hengenvaarallisia uhkia ja vakavia varoituksia”

Eläkkeelle jäänyt kollegani, jumalanpalveluselämän kouluttaja Juhani Holma, periytti kirjastostaan minulle viime kesänä John L. Bellin laulukirjoja. John L. Bell on tullut tunnetuksi skotlantilaisen ekumeenisen Iona-yhteisön pastorina ja laulujen tekijänä. Laulut ovat lyhyitä ja tarkoitettu jumalanpalveluskäyttöön. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nykyiseen virsikirjan lisävihkoon Iona-yhteisön kautta tulleita lauluja ovat numerot 914, Etsi, kutsu minutkin, sekä 920, Nyt tapahtukoon tahtosi.

Selasin kirjapinoa ja silmäni osuivat We walk his way -kirjan (2008) johdantoon – tai oikeastaan sen jälkeen olevaan erilliseen tekstiin otsikolla ”Hengenvaarallisia uhkia ja vakavia varoituksia”. Näin kanttorina pitkään seurakuntalaisten kanssa yhdessä työtä tehneenä moni tekstin kohdista herätti ajatuksia. Tein tuosta humoristiseksi tarkoitetusta tekstistä karkean suomennoksen.

Hengenvaarallisia uhkia ja vakavia varoituksia

(John L. Bell, We walk his way 2008)

1. ÄLÄ istu pianon äärelle tämän kirjan kanssa ja käy sitä alusta loppuun läpi, jollei se ole tapasi lukea sanakirjoja ja puhelinluetteloita.
2. Itse asiassa ÄLÄ istu pianon äärelle tämän kanssa. Laula kaikkea kovaa niin kauan; kunnes naapurit valittavat. Kysy sitten heitä ottamaan altto- ja basso-osiot.
3. ÄLÄ vastusta sitä, että naapurisi eivät osaa laulaa. ÄLÄ vastusta edes sitä, että seurakuntasi ei osaa laulaa, jollei ole saatavilla lääkärintodistusta anatomisista poikkeavuuksista. Jokainen osaa laulaa. Niin vain käy, että yksi neljästä uskoo, ettei hän osaa, yleensä vanhemman, opettajan, poika- tai tyttöystävän ystävällisen neuvon takia herkän kehitysvaiheen aikana.
4. Myöntämällä että kaikki voivat laulaa, ÄLÄ sitten väitä, että kaikki eivät osaa laulaa äänissä. Äänissä laulamista tapahtuu lähes jokaisessa eteläisen pallonpuoliskon maassa, ja se tapahtui Britanniassa, kunnes musiikki muuttui osallistuvasta toiminnasta katsottavaksi urheiluksi.
5. ÄLÄ sitten jatka ”lukemalla nuotteja”. Näiden laulujen kaikki melodialinjat on opetettu ilman nuotteja, kuten yllättäen myös harmonialinjat. On aivan mahdollista käydä läpi puolet tämän kirjan lauluista ja saada seurakunta laulamaan niitä äänissä yhden kirjan, esimerkiksi tämän kappaleen, kanssa. Mitäs sanotte tästä skotlantilaisesta kaupasta?
6. ÄLÄ ajattele, että tämä kirja on vain kuorolle. Mutta ÄLÄ ajattele, ettei tämä kirja ole tarkoitettu kuorolle. Sivuilla piileksii monia introituksia erilaisissa ulkoasuissaan. Siellä on myös monia rukouksen osana käytettäviä vastauslauluja, jotka heräävät eloon, kun seurakunta laulaa melodian ja kuoro täydentää harmonian.
7. ÄLÄ ohita tätä kirjaa pitämällä sitä katolilaisten laulujen tai protestanttisten virsien kirjana. Se ei ole kumpaakaan. Lue kirjan johdanto, joka on paljon kohteliaampi kuin tämä osuus.
8. ÄLÄ laula jotakin näistä lauluista 53 kertaa Taizén tyyliin ja ihmettele sitten, miksi ihmiset eivät vastaa. Taizén (Ranska) ja Tarbertin (Skotlanti) välisten lämpötilaerojen vuoksi laulajat jälkimmäisellä alueella ovat saattaneet joutua hypotermiaan laulaessaan laulua 28:tta kertaa. Nämä laulut eivät ole vain meditaatiosta kiinnostuneille ihmisille.
9. ÄLÄ kuvittele, että Ionan munkit olisivat kirjoittaneet nämä laulut. Ionassa ei ole ollut munkkeja yli 400 vuoteen. Ja vaikka näitä lauluja lauletaan Ionan luostarissa, ovat ne peräisin liian täynnä olevasta olohuoneesta yhden Glasgow’n saastuneimman valtaväylän vieressä. Jokainen, joka kuulee Mullin (saari, jolla Iona on) aaltojen liplattavan näitä lauluja laulaessaan, tulisi ohjata asiantuntijan puoleen.
10. ÄLÄ, luettuasi edellä oleva tekstin tule niin vihaiseksi, että päätät palauttaa tämän kirjan kauppaan, josta sen ostit ja kirjoittaa julkaisijalle valituskirjeen. Kauppa on juuri mennyt selvitystilaan, ja julkaisijana ovat kaksi lyhytnäköistä eläkeläistä, jotka vuorotellen kääntävät arkkia käsikäyttöisestä monistuskoneesta. 

Vaikka edellä puhutaan laulamisesta, en malta olla miettimättä tekstiä osallisuuden, osallistamisen ja osallistumisen näkökulmista ylipäätään seurakunnassa. Käsitteiden, jotka ovat tulleet tutuiksi Suomen seurakunnissa erityisesti viimeisten reilun 10 vuoden aikana. Muun muassa Kirkolliskokouksen edustaja-aloitteen (9/2008) myötä lähtenyt Jumalanpalveluselämän kehittämishanke 2011–2013 Tiellä – På väg, nykyään Växjön piispana toimivan ruotsalaisen Fredrik Modéuksen kirja Osallisuuteen kutsutut – Jumalanpalvelusyhteisö muutoksessa ja vuoden 2017 Rippikoulusuunnitelman Suuri ihme nostavat erityisesti osallisuuden esille. Osallisuus määritellään rippikoulusuunnitelmassa sekä toimimiseksi ja vaikuttamiseksi että olemiseksi ja joukkoon kuulumiseksi. (Suuri ihme 2017, 22.)

Käytännössä osallisuus näkyy monien seurakuntien jumalanpalvelusryhmien toiminnassa. Mutta mitä osallisuus voisi olla juuri tässä ajassa vaikkapa jumalanpalveluksissa?

Lukiessani John L. Bellin varoituksia mietin, miten monta kertaa löydettyämme jonkin uuden idean, joka liittyy vaikkapa jumalanpalvelukseen, kokeilemme sitä pari kertaa ja sitten joku jo sanookin: ”ei tämä toimi, ei kannata yrittää.” Silloin sitä kokee jäävänsä kovin yksin ideansa kanssa. Pohdin, entä jos rohkaistuisimme skotlantilaisittain ja ”laulaisimme ideaa täysin rinnoin niin kauan, että muutkin lähtisivät siihen mukaan”. Kävisikö niin, että innostuksemme ideasta tarttuisi toisiin työntekijöihin ja erityisesti seurakuntalaisiin? Intoutuisimmeko yhdessä seurakuntalaisten kanssa keskustelemaan meidän yhteisömme jumalanpalveluksesta? Ilman ennakko-oletuksia, ettei joku osaa tai ettei häntä kiinnosta, vaan etsisimme tavan yhdessä oppia lisää. Päätyisimme ”laulamaan samaa laulua monin eri äänin” jakamalla kokemuksia ja löytämään samalla uutta toinen toisiltamme.

Tai mikä olisi teidän yhteisössänne osuva keino innostua tänä keväänä jumalanpalveluksesta?