Ei elämästä selviä hengissä

”Mut se on yhteistä pomossa ja rengissä, ne ei elämästä selviä hengissä”

Kuolemaa ei pääse pakoon. Juice Leskistä lainaten kuoleman edessä pomoina ja renkeinä olemme yhdenvertaisia. Erilaisuutta tuo kuoleman ajankohta, missä vaiheessa elämää olemme. Tuleeko kuolema vapauttavana ja jo odotettuna vai onko elämätön elämä vielä edessä? Joku voi sairastaa pitkään ja valmistautua kuolemaan ja toinen kohtaa kuoleman äkkiarvaamatta. Syvän kärsimyksen vuoksi elämä voi päättyä myös itsemurhaan. Surutuki-koulutuksessa näitä kysymyksiä eri ammattilaiset käsittelevät yhdessä.

”Kas elämä se kaikkein vaikeinta lie. Sen kun hyvin teet se kaiken aikasi vie”

Ihminen on luotu elämään suhteessa toisiin ihmisiin. Kuollessaan ihminen luopuu elämästään ja toiset luopuvat hänestä.

Kuolemaan valmistautuminen voi olla tärkeä osa elämää. Hoitotahdossa voi ilmaista läheisille, miten haluaa elämän loppuvaiheessa tulla hoidetuksi. Toiveiden kirjaaminen auttaa läheisiä myös kuoleman tapahduttua. Joku kertoo etukäteen hautaan siunaamisen toiveistaan, muistotilaisuuden ruokalistasta, musiikista, arkusta ja virsistä, jota haluaisi laulettavan. Kuolevan tukeminen on läsnäoloa, kuuntelua, hiljaisuutta, rukousta ja käytännön asioiden suunnittelua.

Koska kuolema koskettaa kaikenikäisiä, on hyvä puhua tai muuten käsitellä asioita myös lasten ja nuorten kanssa. Kuten aikuiset, myös lapset ja nuoret tarvitsevat turvallisen tilan ja aikaa. Lasten kanssa on kuolemasta puhuttava rehellisesti ja asioista oikeilla nimillä. Näissä tilanteissa työntekijä voi olla pyydettäessä mukana. Monissa seurakunnan ryhmissä voi asioita tuoda keskusteluun ja rohkaista ihmisiä kuolemasta puhumiseen.  

Mitä ihmiset odottavat kirkon työntekijöiltä, kun kuolema on pysäyttänyt lopullisuudellaan?  Päättyikö tuki haudalle, Heidi Meriläinen kysyi maisteritutkielmassaan omaisten kokemuksesta seurakunnan tuesta. Monissa tapauksissa tuen tarve jatkuu. Pastori Juha Maalismaa kysyi sielunhoidon erityiskoulutuksen kehittämistehtävässä itsemurhan kautta kuolleiden läheisiltä, mitä työntekijöiden olisi hyvä tietää, jotta kohtaamisesta tulisi hoitava ja merkityksellinen. Vastauksissa nousi odotus kiireettömyydestä ja paneutumisesta, empaattisuudesta ja työntekijän yhteydenpidosta.

”Eikä ainakaan missään jengissä voi elämästä selvitä hengissä”

Kirkko on olemassa sen tähden, että täällä kuollaan, oli Osmo Tiililän ajatus. Siihen voin liittyä sillä tavalla, että kuoleman koskettaessa kirkon työntekijöiden tehtävänä on olla surevien ihmisten tukena. Hengellinen tuki kuolevalle ja kuolleen läheisille on kristillisen kirkon tärkeä tehtävä. Jokainen seurakunnan työntekijä kohtaa työuransa jossakin vaiheessa surevia, joskus tietämättäänkin.

Seurakunnan työntekijöiden kohtaamissa ihmisissä on uskonnosta ja sen merkityksestä eri tavoin ajattelevia. Ihmisten vakaumuksen kunnioittaminen on otettava todesta. Suomessa on viime vuosina järjestetty eri nimillä Kuoleman kahviloita, Death Cafe, Tuonen Tupa. Ne tarjoavat ihmisille paikan kokoontua yhteen ja puhua kuolemaan liittyvistä aiheista.

Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä. Vaikka mihinkään jengiin tai ryhmään kuuluminen ei estä kuolemaa, toiset jengin ihmiset voivat olla tärkeitä elämän jatkumiselle. Sururyhmä voi olla tärkeä oman menetyksen jakamisen paikka. Miten sururyhmät tavoittavat ihmiset ja miten niihin kutsutaan, on ollut usean surutuki-koulutuksessa olleen työntekijän kehittämistehtävän aiheena.

Kirkolla on monia rituaaleja, jotka voivat auttaa surun koskettamaa. Pyhäinpäivän eri tilaisuudet ja hautausmaat voivat auttaa muistelemaan kuollutta. Kuolleiden läheisten muistelulle ja surun kanssa elämiselle tarvitaan yhä matalan kynnyksen tilanteita, muulloinkin kuin pyhäinpäivän aikoihin.

”Ei elämästä selviä hengissä, eikä kenenkään toisen kengissä”

Tähän aikaan vuodesta työyksikössäni on ensi vuoden koulutusten suunnittelu loppusuoralla. Surutuki-koulutus on yksi Kirkon henkilöstökoulutuskalenteriin tulevista koulutuksista. 

Kuoleman ja surun kanssa työskentely ja ihmisten tukeminen vaatii voimia. Itsetuntemus, oman elämäntarinan ja suruhistorian kanssa työskentely auttavat ymmärtämään itseä ja antavat mahdollisuuden tukea toista. Surun, kuoleman ja toivon kannattelun kanssa työtä tekevät tarvitsevat paikkoja, joissa voi käsitellä työn tuomia tunteita ja asioita.

Mitä itse olen odottanut, kun olen kuoleman pysäyttämänä omaisena ottanut yhteyttä seurakuntaan? Odotukseni ovat kohdatuksi tulemista, kuuntelua, lämpöä ja selkeitä yksinkertaisia kirjallisia käytännön ohjeita.

Elämän nälkä

Surun kanssa elämä jatkuu omalla tavallaan. Pave Maijasen Elämän nälkä kuvaa sitä näin:

Elämän nälkä
Eteenpäin rohkaisee
Verhot sivuun liukuu ja katson
Kuinka valo pois työntää varjon
Joka sieluni yöhön kietoi
Vaikka irti siitä päästä tahdoin
Kun olin maahan lyöty eikä kukaan
Voinut yli syvän virran mua kantaa
Elämä välissä taivaan ja maan
Elämä syksyyni valonsa tuo
Ja silloin kun henkäys aamutuulen
Se täyttää tämän pienen huoneen
Se mut viimeinkin herättää
Elämän nälkä