Kirkkoherran toivomukset piispantarkastuksessa esille otettavista asioista

12.6.2015

En näe vaatimattomana ihmisenä syytä mitään erityistä asiaa ottaa esille, elleivät sitten Korkeasti Kunnioitettu Herra Piispa ja Arvoisa Asessori ynnä Muut Korkeat tarkastajat katso olevan jo vihdoinkin aika ottaa esille asia, josta olen jo aiemminkin kirjelmöinyt muutamaan otteeseen, eli Seurakuntatyön kultaisen ansiomerkin myöntämisen allekirjoittaneelle kirkkoherralle, joka sentään olen pyyteettömästi ja tunnustusta pyytämättä ahkeroinut Herran elovainion […]

Edellisessä piispantarkastuksessa seurakunnalle osoitetut kehittämistoimet ja miten ne ovat toteutuneet

5.6.2015

Seitsemän vuoden takaisessa tarkastuksessa Edellisen Piispan aikana kiinnitettiin huomiota joihinkin Entisen Rovastin aikaan vakiintuneisiin seurakuntatyön muotoihin ja niiden hienosäätöön. Ellei tarkastuksen pöytäkirja olisi jäänyt kesken tuonnoisen notaarin, naapuriseurakunnan tunnetusti vähempilahjaisen seurakuntapastorin Kalevi Kaakkosen ruokamyrkytystapauksen johdosta, josta tapauksesta on aivan turhaan syytetty seurakuntamme emäntiä, asian yksityiskohdat olisivat helpommin hahmotettavissa. Koskapa kuitenkin tuo ruokamyrkytystapaus loi pitkään täysin […]

One of the most difficult articles I’ve ever written

3.6.2015

When I was first asked to write an article of what I’ve learned about the Finnish Lutheran Church over this past year, my initial reaction was “that would be great!”  But after about a dozen starts, revisions, and scrapping full articles, I’m left with a different reaction – “why did I agree to this?”  The […]

Työyhteisön toivomukset piispantarkastuksessa esille otettavista asioista

29.5.2015

Työyhteisö ei ole minulle antanut yhtään toivomusta tarkastuksessa esille otettavista asioista, vaan ovat ilmoittaneet lähettävänsä Herra Piispalle suoraan erillisen Kirjeen, joka mielestäni kertoo jo lähtökohtaisesti siitä, että he eivät ole halunneet toimia sillä tavoin avoimesti kuin Herran Seurakunnassa pitäisi vaan ovat pyrkineet tuomaan omia näkemyksiään ohi virallisen virkatien ja normaalin hallintokäytännön. En mitenkään pyri toki […]

Työyhteisön arvio vahvuuksistaan ja kehittämistarpeistaan

22.5.2015

Työyhteisö on kokouksessaan viime syyskuussa kirjannut seuraavat vahvuudet: Järjestelmällisyys (joka pitääkin keskimäärin paikkansa, koska henkilöstö on muutoin normaalia, mutta kanslisti Tolapää on sairaalloisen pedanttinen neuroottisuuteen asti ja talouspäällikkö Holvimäki on ympäri maakuntaa kuulu epäjärjestelmällisyydestänsäkin) Palvelualttius (jonka osalta olisi ollut hyvä mainita, että erityisesti asiakaspalvelutehtävissä toimivat työntekijät ovat voineet laajalla kurssituksella kehittää valmiuksiaan tässä asiassa siinä […]

Työnohjaukseen osallistuminen

18.5.2015

Olen antanut työnohjausta tarvittaessa ja siihen ovat osallistuneet kaikki työntekijät tarpeen mukaan, paitsi diakonissa Susiroikka, jonka vasemmanpuoleinen korva on niin huono, että hän ei ole kuullut ohjaustani, jota olen usein antanut hänelle hänen istuessaan omistamassaan henkilöautossa pappilan pihalla.  Koska kerta olen itse ollut auton ulkopuolella ja koettanut häntä ikkunan lävitse ohjeistaa ei hän ole aina […]

Seurakuntarakenneuudistus jäähylle

Toukokuun ensimmäisenä viikkona Turun kristillisen opiston käytävät heräsivät jälleen eloon, kun kirkolliskokous kokoontui Räntämäkeen sorvaamaan lakipykäliä ja rustaamaan mietintöjä. Tällä kertaa oli jo etukäteen selvää, että istuntoviikolla tehtiin koko nelivuotiskauden suurimmat päätökset. Seurakuntarakenneuudistuksen lisäksi käsittelyssä oli vuosia varrottu diakonaattiuudistus ja edustaja-aloite tasa-arvoisen avioliittolain vaikutuksista kirkkoon. Lobbausviestit näiden ja muiden viikon teemojen ympärillä tihenivät kevään mittaan. […]

Henkilöstötilinpäätös

8.5.2015

Kysymys henkilöstötilinpäätöksestä ihmetyttää Minua, koska nähdäkseni se on mahdollista tehdä vasta viimeisellä tuomiolla, jonka ajankohta minulla ei ole tiedossa.  Arvelen, että se ei kuitenkaan ehdi tapahtua ennen tätä piispantarkastusta. Jatkuu… Katso muut jatkokertomukset

Henkilöstösuunnittelu

1.5.2015

Henkilöstösuunnittelussa tilanne on se, että ainakin jokunen työntekijä on menossa lähivuosina elakkeelle.  Kanttori Hihitti ainakin todennäköisesti, koskapa hän täytti viime vuonna eläkeiän, vaikka sen jatkuvastikin kiistää ja haastoi paikallislehdenkin oikeuteen kunnianloukkauksesta muutama vuosi sitten, kun lehdessä julkaistiin uutinen hänen 60-vuotispäivistään.  Kanttori Hihitti väittää olevansa vasta vähän yli 50-vuotias. Samoin arvelen kanslisti Tolapään siirtyvän vähitellen työvoimareservin […]

Ratkaisun hetki on lähellä seurakuntarakenteissa

29.4.2015

Kolme vuotta sitten seurakunnat, seurakuntayhtymät ja hiippakunnat antoivat runsaasti palautelausuntoja siitä, mihin suuntaan seurakuntarakenteita tulisi kehittää. Tuolloin 92 prosenttia 327 vastaajasta arveli, että nykyinen lainsäädäntö ei tarjoa riittävän hyviä välineitä tulevaisuuden seurakuntarakenteiden luomiseen. Lähes yksituumaisesti todettiin, että ”jotain tarttis tehdä”. Saadun palautteen perusteella seurakuntarakenteiden kehittäminen päätettiin ottaa yksittäisten ratkaisujen sijasta perusteelliseen kokonaistarkasteluun. Kokonaisratkaisulla pyritään turvaamaan […]