Nuorisotyön tilastot

31.1.2014

Nuorisotyötä ei ole varsinaisesti voitu tehdä yhtäältä siksi, että Kirkkovaltuusto ei ole antanut rahaa palkata Nuorisonohjaajaa, vaikka olen sitä esittänyt eikä neuvostokaan ole vastustanut, ainakaan yksimielisesti, ja toisaalta myös siksi, että koska nuorisotyötä tekeviltä vaaditaan nykyään rikosrekisteriote. Seurakuntapastoreilla ei nimittäin sellaista ole, sillä he ovat nuhteettomia ihmisiä eivätkä ole olleet poliisin kanssa tekemisissä paitsi Sylvi […]

Ennakointi ei ole ennustamista

29.1.2014

Ennakointi perustuu luotaamiseen, jossa ympäristöä tarkastellaan, seurataan ja analysoidaan aktiivisesti kuunnellen. Ennakointi ei siis ole arvuuttelua siitä, millainen tulevaisuus meitä odottaa, vaan se on loogista päättelyä sen perusteella, miltä maailma nyt näyttää ja mihin se kaiken havaitun perusteella voisi olla menossa. Maailman muuttuminen ja ajan kuluminen vaikuttaa olennaisesti myös kirkkoon, johon kohdistuu paljon odotuksia. Kirkon […]

Vapaaehtoistyön muut muodot

24.1.2014

Linnunpöntöntekokerho,osittain yhteistyössä 4H:n kanssa viime vuonna. Kerho jatkuisi vieläkin, ellei pönttöjen valmistuksessa käytettävä järeä sorvilaitteisto olisi tuhoutunut viime talvena 4H-ohjaaja Risto Pönnisen yritettyä kairata sillä avantoa pitäjän pilkkimestaruuskisoissa. Moottori ja Pönninen saatiin kuitenkin ehjinä rannalle.   Ympäristökeskus teki asiasta rikosilmoituksen, joka nähdäkseni oli turhaa jo ennestään hädänalaisten tilan hyväksikäyttöä, kun ottaa huomioon, että Pyhäjärvi on […]

Kirkon ja yliopiston vieraana

23.1.2014

Kun unkarilainen teologian vaihto-opiskelija Eszter Szemerei pohtii, miten hän pääsisi seuraamaan englanninkielistä uskonnon opetusta suomalaisessa koulussa, Ari Ojellin työhön kuuluu auttaa eteenpäin. Szemerei on yksi teologisten asiain yksikön tämän vuoden stipendiaateista. Szemerei saapui Suomeen syksyllä Budapestista. Ajatuksen opinnoista Helsingissä hän sai Sveitsissä Bosseyn ekumeenisessa instituutissa, jossa hän tapasi suomen kirkon ulkoasianosaston virkamiehiä. Kuluvan lukuvuoden hän […]

Yhteydet kunnalliseen päivähoitoon ja esiopetukseen

17.1.2014

Vuosittain on järjestetty lapsille retki Linnanmäen huvipuistoon yhdessä Kunnan Nuorisotoimen kanssa, vaikkakin kunnan Nuorisosihteeri Raine Friberg on toistuvasti laiminlyönyt Retkelle mukaan lähtemisen. Itse en ole pitänyt sitä kovin haitallisena, koska matkakin on siten sujunut rauhallisesti, paitsi että Sarvenmaan kolmoset ovat aina oksentaneet autoon – viime vuosina tosin ainoastaan paluumatkalla.   Kuten paikkakunnalla on yleisesti tunnettua, […]

Mikä lava? Onko pakko?

15.1.2014

Lapsivaikutusten arviointi eli tuttavallisemmin LAVA on seurakunnille tarkoitettu työkalu. LAVA helpottaa arvioimaan seurakunnan toimintaa ja päätöksentekoa lasten näkökulmasta. Yksinkertaistettuna: kun jokin asia tulee vireille, kirjataan ylös mitä vaikutuksia eri päätösvaihtoehdoilla olisi lapsiin ja nuoriin. LAVA-ohjeistuksen sisältämiä hyviä asioita toteutetaan jo nyt monissa seurakunnissa. Ei se ole sen kummempaa, kuin että lasten ja nuorten näkökulmat ja […]

Lapsityö

10.1.2014

Lapsityön toimintatilastoluvut ovat vaikeasti saatavia, koska pienokaiset eivät helposti ole antautuneet laskettaviksi. Koskapa tarkkoja ja luotettavia lukuja ei ole saatavilla, emme ole katsoneet asialliseksi ryhtyä niitä arvailemaan.   Seurakunta on järjestänyt perinneruokakerhon pienille lapsille.  Jostain syystä kaalikeskeinen ohjelmisto ei kuitenkaan ole vetänyt väkeä.   Entinen Ruustinna on pitänyt perinneruokakerhoa uskollisesti vielä senkin jälkeen, kun osallistujia […]

Viime vuosikymmenten kirkollinen rakentaminen on epäonnistunutta

8.1.2014

Kirkon luottamustehtävät ovat monella tavalla avartavia kokonaiskuvan kannalta myös kirkon työntekijälle ja varsin suositeltava harrastus. Luottamustoimissa syntyy asioihin aivan eri näkökulma. Raha on kokoustamisessa keskeinen teema, sillä menot kasvavat ja tulot hiipuvat. Keskeinen kassavarantoja nakertava moolokin kita on kirkon rakennuskanta. Korjaaminen on kallista ja koko ajan on jotakin tehtävä. Tilanne olisi jo sinänsä haastava massiivisen […]

Hyvää joulua Kirkonkellon lukijoille!

23.12.2013

 

Seurakunnan musiikkikasvatustyö

18.12.2013

Kanttori Hihitti on vastannut suvereenisti kaikesta musiikkikasvatuksesta.  Musiikkikasvatustyö on myös tuottanut tuloksia.   Kerran kanttori Hihitti esiintyi valtakunnallisessa televisio-ohjelmassa musiikin asiantuntijana, kun häneltä kyseltiin Mikkelin markkinoilla ennustusta sen vuoden euroviisujen voittajasta. Lausunto lähetettiin Kymmenen uutisten Loppukevennyksessä ja se on nauhoitettuna Video-Nauhalle, joka on seurakunnan Arkistossa. Kunnan kulttuurilautakunta myönsi kanttori Hihitille lisäksi 100 markan tunnustuspalkinnon ja […]