Katajanokan sokkeloista Etelärannan selkeisiin kerroksiin

16.7.2014

Kirkkohallituksen yli kolmekymmentä vuotta kestänyt aika Katajanokalla päättyy. Heinäkuun lopussa on edessä muutto Helsingin Etelärantaan hotelli Palacen viereen. Tilat ovat nykyisiä pienemmät ja yksinkertaisemmat, mutta näkymät entistä avarammat. Katajanokan alun perin asuinkäyttöön rakennettujen tilojen käytäväverkostot ja hissilinjat eksyttävät vierailijan helposti, mutta Etelärannassa ei pitäisi sitä ongelmaa olla. 1955 höyrylaivayhtiön toimistoksi rakennettu kymmenkerroksinen talo on pohjaltaan […]

Yhteistyö järjestöjen ja viranomaisten kanssa

11.7.2014

Järjestöistä keskeisin yhteistyötaho on ollut Rouvasväen yhdistys ry. jonka kanssa on järjestetty vaatekeräyksiä lähes joka vuosi. Vaatteita on kerätty niin tehokkaasti, että niitä on vanhan pappilan ulkovarasto jo täynnä. Diakoniatyön johtokunta on luvannut alkaneella valtuustokaudella päättää, mitä vaatteilla tehdään. Singerin rouva on kyllä kuljettanut pahimmin homehtuneita kompostiin, jossa niistä on kyllä ollut hyötyä, kun ovat […]

Arviointi asiakaskontaktien paikasta (vastaanotolla, kodeissa, muualla)

4.7.2014

Asiakaskontakteja olen kehottanut Susiroikkaa välttämään. Diakonissa on niin iso mies, että siinä voi asiakkaalle käydä huonosti, vaikka ei olisi tarkoituskaan, etenkin kun Markku on harrastanut kamppailulajeja.   Kerran kyllä Toukan Kalevi (neuvoston varapuheenjohtaja Jouko Toukan vanhempi veli, muuten) kävi kaljapäissään Osuuskaupan lihatiskillä Susiroikkaan junttaotteella kiinni – hänhän nuorempana harrasti painia, sijoittui piirinmestaruuskisoissa joskus mitaleillekin, ennen […]

Rukouksen laaja piiri

3.7.2014

Kirkon työntekijöiden seminaareissa on aivan erityistä se, että aamut alkavat yhteisellä rukouksella. Ennen kuin mitään muuta on sanottu ja tehty, nousen seisomaan ja todella ajattelen mitä sanon: L: We come to worship this morning from different places. C: O God, do not be far from us. L: We come to worship this morning for different […]

Vapaaehtoisten osallistuminen diakoniatyöhön

27.6.2014

Lähimmäispalvelussa on diakonissa Susiroikan mukaan useita ihmisiä mukana ja ryhmä on kokoontunut säännöllisesti kahvinjuonnin merkeissä ja pullaakin on ollut.   Ongelmakohdaksi on noussut lähinnä kuitenkin se, että yksinäisiä ihmisiä ei ole ilmoittautunut toiminnan kohteeksi. Ilmeisesti kaikki yksinäiset, jotka kynnelle kykenevät ovatkin ilmoittautuneet jo lähimmäispalvelun lähimmäisiksi.   Lähimmäispalvelujoukko onkin viime aikoina keskittynyt erilaisiin talkootempauksiin, joissa on […]

Muut ajankohtaiset haasteet ja työmuodot

20.6.2014

Mielenterveysongelmistahan me kärsimme kaikki, mutta sille ei voine tehdä mitään. Ainakin näin kuuluu työterveyslääkäri kommentoineen, kun seurakuntamestari Singer oli valittanut vaivojaan. En ollut tiennytkään tohtori Soppasen olevan niin huonossa kunnossa.     Jatkuu… Katso muut jatkokertomukset

Kirkonkello soi!

18.6.2014

Kirkonkellot soittavat meille monenlaista viestiä. Lauantai-illan ehtookellot kertovat pyhän alkamisesta. Sunnuntaiaamuna ne ensin kutsuvat ihmisiä kirkkoon ja lopulta kertovat myös kirkonmenojen päättymisestä. Kirkonkellot kertovat myös surun viestiä. Kellojen soitolla kunnioitetaan poisnukkunutta seurakuntalaista. Samalla kellojen soitto tekee surusta koko yhteisön asian. Kirkonkellot kertovat kirkon sanomasta ja tehtävästä maailmalle. Vaikka äänimaailma onkin lähtökohtaisesti vapaata tilaa, ei mahdollisuutta […]

Yhteisvastuukeräys

13.6.2014

Yhteisvastuukeräys on saatu viime vuosina toimimaan mukavasti, kun on löydetty paikkakunnan oloihin sopivat työmuodot. Diakonissa Susiroikan aloittaessa keräysvastaavana ovikeräyksessä tapahtui valitettava väärinkäsitys, jonka seurauksena asia on ohjeistettu tarkemmin.   Koska Susiroikka on hyvin kookas mies, oli hän ovelta ovelle keräystä suorittaessaan tullut tahattomaksi antaneeksi vaikutelman ryöstöretkellä olevasta epäsosiaalisesta henkilöstä, joka tietenkin aiheutti ymmärrettävää hätääntymistä. Mielestäni […]

10 vinkkiä konfirmaatiosaarnaan

12.6.2014

Mieti, mitä on istua vieraana ja outona takapenkissä. Käy konkreettisesti tarkistamassa kirkkosi viimeisten rivien näkymät. Tee kaikki voitava kuuluvuuden varmistamiseksi. Kuvittele tapahtumaa eturivissä olevan nuoren kannalta, joka pelkää ehtoollisleivän juuttumista kitalakeen. Keskivaiheilla istuviin voit suhtautua rauhallisesti. Heidän kanssaan ei ole ongelmia, jos selviydyt etu- ja takapenkeistä. Älä kuvittele liikoja kirkkokansan kristillisestä osaamisesta ja harrastuneisuudesta. Älä […]

Diakonian erityismuodot​, jatkuu

5.6.2014

Päihdetyö Kirkkoneuvosto ei ole pitänyt päihdetyötä erityisen tärkeänä, koska neuvoston mielestä Hukansalmella on aina osattu käyttää alkoholia asiallisesti eikä väärinkäyttöä juurikaan ole havaittu.   Sosiaaliministeriön tilastoissa esiintyvät luvut, joiden mukaan Hukansalmella juotaisiin olutta henkeä kohti enemmän kuin missään muualla koko Suomessa ovat todennäköisesti liioittelua ja johtuvat suurelta osin siitä, että Ulkopaikkakuntalaiset kesäasukkaat sitä ostavat Osuuskaupasta, […]