Asiantuntijan ammattitaitoa on kyky toimia ja vaikuttaa verkostoissa. Työssä oppiminen tapahtuu juuri tässä kontekstissa, yhteistyössä työkavereiden ja eri sidosryhmien kanssa. Tällä kirjoituksella haluan tehdä näkyväksi yhteistyön merkitystä kirkon toiminnassa. Näissä verkostoissa osaltaan välitetään mielikuvaa kirkosta yhteisönä ja myös työpaikkana.
Siirrytäänpä yhden kirkon työntekijän työpöydän taakse. Hän kohtaa työpäivän aikana eri suunnista ja lähteistä tulevaa tietoa valtavat määrät. Monen asiantuntijatyötä tekevän tärkeä tehtävä on myös levittää informaatiota. Ihminen ottaa tätä informaatiota vastaan, jos ottaa. Jos asia on kokonaan uusi, todennäköisyys sille, että viesti jää lukematta on suuri. Ja vaikka viesti luettaisiin, sen ymmärtäminen ja sisäistäminen ovat vielä eri asioita. Kokonaan uudet asiat kaipaavat aina tuekseen sosiaalisen merkityksenannon.
Jos ajatellaan sanaa informaatio, voidaan sen etymologiasta löytää kaksi osaa. In tarkoittaa jonkun asian sisällä olemista ja form on jotakin sellaista, joka on vasta muodostumassa. Yhdessä nämä kaksi asiaa muodostavat informaation, eli jotakin sellaista, joka toisaalta on jo, mutta toisaalta on vasta tulemisensa prosessissa. Eli ei ihan vielä perillä.
Mitä meidän pitäisi tietää informaatiosta, jotta se menisi paremmin perille? Mikä ei kulje, kun tieto ei kulje? Informaatiota ei voi siirtää ihmiseltä toiselle ilman merkityksiä. Ihminen kohtaa informaatiota joka tapauksessa. Hän reagoi tärkeäksi kokemiinsa asioihin, tekee tulkintoja ja oppii mitä oppii.
Informaatiosta osaamista
Kirkossa on valtavasti informaatiota. Se ei ole vain symboliseen muotoon pakattua tietoa tai tiedostoja, vaan se kätkeytyy ihmisiin, työtapoihin, yhteisöön ja kulttuuriin.
Kirkko on myös työpaikka, ja kirkon tietoa on paljon työpaikan ihmisissä. Se ilmenee paitsi osaamisena, myös työyhteisön jäsenten sisäistämänä käsitteellisenä tietona ja harjaantumisen myötä tietyllä tapaa kehollisena tietona ja taitamisena. Tieto on tulosta vuosisatoja jatkuneesta yhteistyöstä. Kirkossa on myös valtavasti hiljaista tietoa. Jos se halutaan saada näkyväksi, edellyttää se kommunikaatiota.
Jos informaatiosta halutaan synnyttää osaamista, tarvitaan erilaisten ihmisten yhteistyötä. Tätä varten täytyy organisoida yhteistoiminnallisia ja kommunikatiivisia ryhmiä, yhteisöjä ja foorumeita, joilla keskustelua käydään ja uusia merkityksiä luodaan. Näitä verkostoja on valtavasti, mutta ovatko ne vahvoja vai heikkoja? Miten näitä verkostoja voitaisiin vahvistaa niin, että ne palvelisivat meitä?
Suhde ensin, asia sitten
Verkostotyön ytimessä ovat kolme asiaa: tunteminen, luottamus ja sitoutuminen. Suhde ensin, asia sitten, opettaa KTT Timo Järvensivu teoksessaan Verkostojen johtaminen – opi ja etene yhdessä (2020). Jos verkoston jäsenet eivät tunne toisiaan, ei yhteistyö ole mahdollista. Ja vaikka he tuntisivat toisensa, voi luottamuksen puute estää yhteistyön syvenemisen. Mitä syvempi luottamus, sitä avoimemmin tietoa ja osaamista voidaan jakaa. Mutta ei riitä, että tunnemme ihmiset ja luotamme heihin, tarvitaan vielä sitoutumista. Vasta sitten verkosto voi saavuttaa sille asetetut tavoitteet.
Eihän meillä vain ole liian kiire panostaa suhteiden syventämiseen? Eihän meillä vain ole liian kiire miettiä verkostojen tavoitteita yhdessä? Jos maltamme panostaa suhteiden syventämiseen ja yhteisten tavoitteiden asettamiseen, on meillä paremmat edellytykset luoda yhteistä ymmärrystä ja oppia uutta sekä innostua ja vahvistua kumppanuudessa.
Jotta verkosto voi olla vahva, on sen yksittäisten jäsenten hyvä tunnistaa omat vahvuutensa ja tuoda ne näkyviin. Kun me kirkon työntekijöinä olemme jäseninä joissakin verkostoissa ja työryhmissä, meiltä odotetaan tiettyä näkemyksellisyyttä. Meiltä odotetaan osaamista, josta on apua koko verkostolle. Ammatillisissa verkostoissa edustamme aina myös työyhteisöämme.
Tärkeät asiat syntyvät yhdessä
Tiedosta ja informaatiosta meillä ei ole pulaa. Sen sijaan pulaa on ajasta, tilasta ja toiminnoista, jotka sallivat omakohtaisen tiedon ja yhteisen kokemuksen jakamisen ja merkitysten luomisen.
Jokaisella meillä on paljon mahdollisuuksia olla edistämässä verkostojen toimivuutta. Kannattaa aloittaa niistä verkostoista, joissa olemme jo. Jos haluamme lisätä vaikuttavuutta, tarvitsemme verkostoihimme myös ulkopuolisia ihmisiä.
Jos haluamme nostaa esiin kirkon merkitystä ihmisten elämässä, on meidän käytävä vuoropuhelua myös sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät vielä tai enää ole kirkossa. Ei riitä, että kirkon sisällä puhumme siitä, miltä toimintamme vaikuttaa ulospäin. Mielikuva muodostuu verkoston kaikille jäsenille. Laajassa verkostossa voidaan päästä käsiksi siihen informaatioon, mikä kirkossa on arvokasta, olennaista ja ihmisten elämässä merkityksellistä.
Kirkon viestinnän näkökulmasta olemme aivan ytimessä, kun pohdimme yhteistyötä ja verkostoja. Parantamalla suhteita ja kehittämällä vuorovaikutusta panostamme verkostojen toimivuuteen. Verkostot auttavat meitä myös uudistumaan. Parhaimmat viestit muotoillaan yhdessä, erilaisten ihmisten yhteistyönä.
Harriet Urponen
viestintäjohtaja
Oulun seurakuntayhtymä
Kuva: Reijo Koirikivi
Yhteistyön merkitys kirkastui Teamsissa ja Tikkurilan kirkossa järjestetyssä verkostoseminaarissa, jonka vetäjänä toimi verkostotyön ja verkostojohtamisen asiantuntija, valmentaja ja kehittäjä KTT Timo Järvensivu. Lukuvinkki: Järvensivu Timo: Verkostojen johtaminen – opi ja etene yhdessä, 2020 / verkostojenjohtaminen.fi