70-vuotias kirkkohallitus hoitaa perustehtäviensä lisäksi kirkon yhteiskuntasuhteita ja kehittää tapoja tavoittaa jokainen seurakuntalainen. Kirkkohallituksen työtä johtaa kansliapäällikkö Jukka Keskitalo, joka koristeli Katajanokan toimitilan läksiäisissä pihaa kukkasin.
Kirkkohallitus perustettiin vuonna 1944 hoitamaan kirkon hallintoa ja taloutta, erityisesti jakamaan ulkomailta saatuja avustuksia sodan koettelemille seurakunnille. Kirkkohallituksen tehtävät ovat seitsemässä vuosikymmenessä lisääntyneet. Siinä missä 1940-luvulla kirkko oli keskellä kylää, on 2010-luvun tavoitteena kohdata seurakuntalaiset paremmin.
Kirkko keskelle verkkoa
Merkkivuotensa kunniaksi kirkkohallitus palkitsi jokaisesta hiippakunnasta yhden hankkeen, jossa kehitetään kirkolle uusia toimintamuotoja. Turun arkkihiippakunnasta palkittiin Kyläportaali-hanke, joka rakentaa uudenlaista yhteisöllisyyttä, parantaa alueellista tiedonkulkua, vahvistaa paikallisidentiteettiä ja tuo kirkon keskelle sähköistä kylää, sosiaalista mediaa.
Ihmisten tavoittaminen verkon kautta on eräs kirkkohallituksen 2000-luvun tavoitteista.
Kahdeksan vuotta talossa työskennelleen yhteisökoordinaattori Henna Ahlforsin mukaan yksi suurimmista haasteista on löytää seurakunnista työvoimaa palvella seurakuntalaisia myös verkossa. Teknisiä välineitä siihen on hyvin saatavilla, mutta palvelun taakse tarvitaan yhä ihminen. Kirkkohallitus on maksanut verkossa tehtävästä työstä seurakuntien työntekijöille palkkioita, mutta haaveena on, että verkkotyö voisi sisältyä tulevaisuudessa yhä useamman työntekijän työnkuvaan.
– Seurakunnissa perinteiset työalat ja työmuodot työllistävät henkilökunnan siten, että on vaikea löytää aikaa tällaiselle uudelle työlle. Seurakunnissa on myös totuttu ajattelemaan paikallisesti, kun taas verkkotyö on aina valtakunnallista, eikä rajoitu tietyn alueen ihmisiin, hän kuvaa.
Kirkon chat eli reaaliaikainen kommunikointikanava on sähköistä asiakaspalvelua, joka madaltaa kynnystä ottaa esimerkiksi pappiin yhteyttä. Sen voi ottaa käyttöön seurakunnan omalla sivulla, jos päivystäjä vain löytyy.
Ahlforsin mukaan kirkkohallituksessa on ollut todella hyvät puitteet tehdä kehitystyötä ja verkkokokeiluja. Kirkko Suomessa -facebook-sivu on ehdolla Some Awards -palkinnon saajaksi julkisyhteisöjen kategoriassa yhdessä Suomen Poliisin, Liikenneturvan ja Rakennusviraston kanssa.
Haasteena on kuitenkin se, miten hankkeiden ja kokeilujen hedelmät saataisiin seurakuntien ja koko kirkon käyttöön.
– Verkon kautta kirkko on saanut tarvitsemaansa näkyvyyttä. Verkkokeskustelijat, bloggaajat, chat-ikkunan päivystäjät ja City-lehden Suhdeklinikan perheneuvonnan ammattilaiset esimerkiksi ovat keskeisiä henkilöitä korjaamaan kirkkoa koskevia väärinkäsityksiä, jakamaan tietoa ja vastaamaan ihmisten kysymyksiin ja pohdintoihin. Näitä saisi olla enemmänkin, mutta kysymys on usein siitä, kuka maksaa, Ahlfors tiivistää.
Perustehtävät ovat hallinto ja talous
Kirkon verotulojen laskiessa kirkkohallituksessakin on edessä säästöjen aika. 1980-luvun alussa Kirkon sopimusvaltuuskunnan, nykyisen Kirkon Työmarkkinalaitoksen esittelijäksi tullut Kari Ventä uskoo, että tulevaisuudessa kirkkolakiin, kirkkojärjestykseen ja kirkon talouteen liittyvät perustehtävät on hoidettava, ja säästöt kohdistuvat toiminnalliseen puoleen.
– Kirkkohallituksen toiminnallisella osastolla työtä tehdään antaumuksella ja hyvin, mutta jos resurssit vähenevät, on mietittävä kenties uudelleen sitä, miten työnjako tuomiokapitulien ja seurakuntien kanssa voitaisiin järjestää, Ventä toteaa.
Ventä työskenteli muun muassa kirkkolain uudistamisvaliokunnan sihteerinä 90-luvun alkupuolella ja sittemmin kirkolliskokouksen sihteerinä ja jäi eläkkeelle kuusi vuotta sitten.
– Mikä teki kirkkohallituksesta mukavan työpaikan, oli henkilöstön keskinäinen yhteys ja tuttavalliset välit johtoon. Kirkkohallitus piti henkilökunnastaan hyvää huolta: Oli hyvä lounasruokala, jossa eri tehtävissä toimivat tapasivat toisiaan, vuotuinen kevätretki, jolle johtajatkin osallistuivat ja kulttuuriharrastuksia ylläpitävä kerho, Ventä muistelee.
Ventän mukaan kirkkohallituksen sektori on valtiohallintoon nähden laaja. Kirkolla ei ole ministeriöitä, vaan kirkkohallitus kattaa 360 astetta kirkon asioista. Tarkkaan rajatuista toimialoista eri osastoilla on sekä hyötyä että haittaa.
– Toisaalta jokainen voi keskittyä hoitamaan oman hommansa. Haittapuolena siinä voi olla ylivarovaisuus muiden aloihin liittyviin asioihin nähden. Kirkkohallituksessa on sellainen vanha kulttuuri, ettei toisten asioihin kovin herkästi puututa, hän arvioi.
Ventä näki työvuosinaan myös hallintotyön kasvun ja tietotekniikan tulon.
– Joskus ajatellaan, että tietotekniikka teettää lisää työtä. Mutta kyllä se avasi valtavia mahdollisuuksia. Se korvasi osittain monia sihteerien töitä. Hoidettavien asioiden määrä kyllä ajan oloon lisääntyi, hän toteaa.
Ympäristökysymys on myös kirkon asia
Opiskelijana 80-luvun alussa Katajanokalle rauhantyön sihteeriksi tulleen Ilkka Sipiläisen mukaan kirkkohallitus on muuttunut vuosikymmenten myötä yhtenäisemmäksi. 80-luvulla eri yksiköillä oli suurempi vapaus ja vastuu itsestään. Nykyisin talo on keskusjohtoisempi.
Sipiläinen työskentelee toiminnallisen osaston Jumalanpalvelus ja yhteiskunta-yksikössä uutena virkanimikkeenään yhteiskunnan ja kestävän kehityksen asiantuntija.
– Ennen vastaavaa työtä tehtiin Kirkon yhteiskunnallisessa toimikunnassa, jota johti piispa. Sillä oli oma johtokunta ja se saattoi antaa itsenäisesti lausuntoja. Nykyisin asiat kulkevat kirkkohallituksen täysistunnon kautta, hän toteaa.
1980-luvulla hänen pöydällään oli rauhanliikkeeseen ja taksvärkkikeräykseen liittyviä papereita. 90-luvun laman aikana hän loi suhteita erityisesti työttömiin ja perusti muun muassa Työttömien Ihmisoikeuspäivät. Nyt suuressa roolissa ovat ympäristöasiat ja kestävä kehitys.
– Kymmenen vuotta sitten aloin ajatella, että kirkon pitäisi tehdä ympäristötyötä, ja kiinnittää huomiota siinä ensin itseensä. Kehitimme seurakuntien ympäristödiplomin ja loimme yhteyksiä ympäristöjärjestöihin ja etujärjestöihin. Nykyisin kirkko on uskottava ympäristötoimija. ja jäsenenä myös kestävän kehityksen toimikunnassa, hän kertoo.
Sipiläisen mielestä ympäristöasiat eivät ole kirkon ydinsanomasta kaukana, vaan olennaisia myös teologisesti.
– Luomakunnan kysymykset liittyvät nykyiseen ymmärrykseen Kolmiyhteisestä Jumalasta. Kirkon aarre on luomakunta, lapset, nuoret, vanhukset, köyhät ja maahanmuuttajat, Sipiläinen linjaa.
Sipiläisen mukaan kirkon marginalisoituminen yhteiskunnassa ei näy ympäristökysymysten ympärillä. Vaikka suvivirrestä taistellaan kouluissa, ympäristökysymyksissä kirkko on haluttu yhteistyö-ja keskustelukumppani.
– On tärkeää katsoa tätä aikaa ja kysyä, missä kirkkoa juuri nyt tarvitaan. Kirkko ei saa jäädä muinaisuuteen, vaan sen asiana on aina heikkojen puolustaminen, hän pohtii.
Hallintotyön määrän lisääntyminen näkyy myös Sipiläisen arjessa. Matkalaskua tehdessään hän joskus miettii, olisiko yhteistyökumppanille tarjottu kokouslounas helpompi jättää työnantajalta laskuttamatta. Tulossa ovat palkkoihin liittyvä työssä suoritumisen arviointi, joka hiukan mietityttää.
– Kirkkohallitus on asiantuntija-organisaatio, jossa työntekijöiden motiivina ei ole ensisijaisesti raha, hän pohtii.
Kirkkohallitus muutti hiljattain uusiin tiloihin. Sipiläisen mielestä uudet tilat ovat kompaktit ja toimivat. Työntekijät saivat valita avoimen maisemakonttorin ja pienemmän mutta yksityisen työtilan väliltä. Eteläranta sijaitsee entistä lähempänä valtiovallan ja elinkeinoelämän keskuksia.
– Tänne kyllä kelpaa kutsua valtiovallan edustajia ja tänne näyttää olevan myös helppo saada ulkopuolisia vieraita tulemaan, Sipiläinen kehuu.
Tulevaisuudessa hän toivoo, että seurakunnissa ymmärrettäisiin keskushallinnon tarve ja että hyvät yhteydet seurakuntiin säilyisivät.
– Kirkkohallitusta tarvitaan keskushallinnoksi mutta myös muotoilemaan kirkon ääni ja solmimaan suhteita yhteiskuntaan. Tutkimusten mukaan seurakuntien työntekijät arvostavat eniten oman työalansa virkamiehiä, mutta epäilevät helpommin muita paperisotainvalideiksi. Tämän soisi muuttuvan, hän sanoo.