Ihmiset ovat perinteisesti ilmaisseet pukeutumisellaan kuulumisestaan johonkin yhteisöön. Kansallispuvut kertovat kantajansa juurista ja kotiseudusta. Romani- tai saamelaisasut viestivät nekin kantajansa yhteisöstä ja kulttuurista. Aiemmin körttipuku kertoi uskonnollisesta vakaumuksesta. Erilaisten musiikkityylien kuuntelijoitakin voi tunnistaa heidän vaatetuksestaan. Nämä asut ovat saaneet vapaasti rikastaa suomalaista kylänraittia.
Asianmukainen pukeutuminen on osa hyvää käytöstä ja se ilmaisee kunnioitusta kanssaihmisiä kohtaan. Suomalaisessa yhteiskunnassa tiukka pukeutumiskoodisto on kuitenkin lieventynyt, ja vapaus oman mielipiteen ja tyylin ilmaisemiseen vaatetuksella on suurentunut.
Yltääkö vapaa tyylin ilmaus myös uskonnolliseen pukeutumiseen?
Elokuussa kaupunki toisensa jälkeen kielsi burkini-uimapukujen käytön uimarannoillaan Ranskassa. Sinänsä tapahtumat eivät yllätä, sillä Ranskassa on aiemminkin rajoitettu uskonnollista pukeutumista julkisessa tilassa. Käytännössä kiellot ovat kohdistuneet islaminuskoisiin, sillä heidän uskonnossaan pukeutumistavoilla on näkyvä rooli.
Suomessa ei ole kielletty uskonnollista pukeutumista tai uskonnollisten merkkien näyttämistä julkisessa tilassa tai julkisissa työtehtävissä. Suomessa perustuslain 11 § turvaa jokaiselle oikeuden ilmaista vakaumuksensa. Perustuslain 6 § taas turvaa jokaiselle yhdenvertaisen kohtelun riippumatta esimerkiksi ihmisen sukupuolesta, alkuperästä tai uskonnosta. Nämä säännökset turvaavat jokaiselle oikeuden myös pukeutua julkisessa tilassa haluamallaan tavalla. Työnantaja on työvaatteiden käytöllä voinut edellyttää työntekijöiltään yhtenäistä pukeutumiskoodia työnantajan edun mukaisesti.
Ranskan burkinikeskustelun ollessa käynnissä siviilioikeuden professori Urpo Kangas totesi haastattelussa 5.9.2016, että millään kunnallisella taholla tai viranomaisella ei ole oikeutta kieltää burkinien käyttöä uimahalleissa. Hänen mukaansa ”Suomessa ei ole elintä, joka voisi päättää tällaisesta. On kyseenalaista, kuuluuko tämä edes lainsäätäjän toimivaltaan.”
Suomessa lähestymistapa uskonnolliseen pukeutumiseen onkin ollut hyvin käytännöllinen. Joitakin vuosia sitten Suomen uima- ja hengenpelastusliitto laati ohjeet, joiden tavoitteena oli vahvistaa eri kulttuurien edustajien mahdollisuuksia oppia tärkeä kansalaistaito, uimataito. Ohjeiden mukaan uimahalleissa uima-asun voi olla hihoiltaan ja lahkeiltaan pitkä, mutta sen täytyy turvallisuussyistä olla tiukka. Siksi myös uimashortsien käyttö on uimahalleissa kiellettyä. Uimarannoilla asu sen sijaan voi olla vapaampi.
Vaikka Suomessa on uskonnollista pukeutumista lähestytty käytännöllisesti ja myönteisesti, maahanmuuttokriittisyydestä ja uskontojen näkyvyyttä vastustavista asenteista nousevat vaatimukset uskonnollisen pukeutumisen kieltämiseen voivat vahvistua.
Kun pian julkaistavaa Kirkon nelivuotiskertomusta varten kysyttiin suomalaisilta heidän suhtautumistaan uskonnon esiin tuomiseen julkisissa viroissa, lähes puolet suomalaisista (47 %) suhtautui siihen kriittisesti. Jopa 28 prosenttia ei pitänyt uskonnon esiin tuomista esimerkiksi poliisin, opettajan tai tuomarin viroissa lainkaan hyväksyttävänä. Kolmannes suomalaisista piti uskonnon esiin tuomista julkisissa viroissa täysin tai osittain hyväksyttävänä. Mutta vain kaksitoista prosenttia suomalaisista suhtautui varauksettoman myönteisesti asiaan.
Vaikka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan katsonut vakaumuksen ilmaisemisen rajoittamisen olleen joissakin tilanteissa mahdollista ihmisoikeussopimusten puitteissa, on ihmisoikeuksien lähtökohtana erilaisuuden arvostaminen ja yhdenvertaisuuden tukeminen. Siksi vaatteiden soisi saavan edelleen kertoa, mitä ajattelemme ja mistä taustasta tulemme.
Kirkon nelivuotiskertomus vuosilta 2012─2015 julkaistaan 2.11.2016.
Leena Sorsa
Tutkija
Kirkon tutkimuskeskus