Unelmia todeksi elävä epätäydellisten ihmisten yhteiskunta

Diakonian ja yleensäkin kirkon uudistusliikkeille ominainen piirre on ollut, että niissä korjausliikkeitä on haettu alkuseurakuntaideaalista. Kun on koettu, että kirkko on kriisissä ja se on ajautunut sivuun omasta perustehtävästään, on katsetta suunnattu tavallisesti alkuseurakunnan puoleen. Alkuseurakunta keskinäisen jakamisen ja huolenpidon yhteisönä on nostettu tavoitteeksi, jota kohti oman seurakunnan, kirkon ja myös yhteiskunnan tulisi pyrkiä.

Vaikka olisikin niin, että alkuseurakuntaideaali on toiminut toteutumattomien toiveiden henkarina, jo pelkkä viittaus palata kirkon mission alkulähteille on koettu tervehdyttäväksi. Me tarvitsemme ihanteita ja unelmia. Samalla tarvitsemme lujan pohjan, jolle unelmat voidaan rakentaa.

Professori Sixten Korkman aloittaa talouspolitiikan oppikirjansa Talous ja utopia (Docendo 2012) käsittelemällä erilaisia utopioita. Myös suomalaiset ovat kunnostautuneet utopioiden rakentamisessa. Sinnikästä utopia-ajattelua osoitti esimerkiksi Matti Kurikka, joka yritti rakentaa ihanneyhteisöään ensin Australiaan (El Dorado) sitten kahteen kertaan Kanadaan. Yritykset kariutuivat ristiriitoihin.

Korkmanin mukaan utopioista voidaan oppia seuraavaa. Ensinnäkin yhteiskunnan on kyettävä hallitsemaan ristiriitoja, joita yhteiskunnassa välttämättä syntyy. Niistä on voitava keskustella, epäkohdat ja ongelmat on voitava tuoda julki. Toinen utopioista opittava asia on, että ihmiset eivät ole luonnostaan hyväntahtoisia ja epäitsekkäitä. Ihmisten käyttäytymistä ohjaavat monet arvot ja instituutiot, mikä täytyy huomioida yhteiskuntaa rakennettaessa. Kolmas opetus on, että ihminen muuttuu hyvin hitaasti. Arvot ja kulttuuri muuttuvat paljon hitaammin kuin usein utopiainnostuksen keskellä toivotaan ja jaksetaan odottaa.

On mahdollista rakentaa parempi yhteiskunta, josta hyvinvointivaltio on erinomainen esimerkki. Siinä on pystytty huomioimaan esimerkiksi ihmisen itsekkyys, heikkotahtoisuus ja lyhytnäköisyys (esimerkiksi pakollinen eläkejärjestelmä). Korkmanin kirja käsittelee talouspolitiikan näkökulmasta lähemmin, millaisin edellytyksin hyvinvointivaltiolla voi olla myös hyvä tulevaisuus.

Ryhmä vaikuttaa käyttäytymiseen

Professori Martha Nussbaum tarkastelee humanistista yleissivistystä puolustavassa kirjoituksessaan Talouskasvua tärkeämpää (Gaudeamus 2011) sekä ihmisen rajallisuutta ja epätäydellisyyttä että tilanteita, jotka johtavat ihmisiä toimimaan huonosti. Nussbaum erittelee kolme tilannetta, jossa ihmiset käyttäytyvät erityisen kehnosti. Ihmiset toimivat huonosti ensinnäkin, kun he eivät joudu henkilökohtaisesti vastaamaan tekemisistään. Jos ihmisen suojana on nimettömyys tai joukkojen synnyttämä kasvottomuus, hän käyttäytyy paljon huonommin kuin jos hän kokee, että häntä tarkkaillaan. Hyvä esimerkki tällaisesta on, miten poliisiauton näkyminen peruutuspeilissä kohentaa ihmisten liikennekäyttäytymistä.

Toinen piirre liittyy sosiaaliseen paineeseen; ihmiset käyttäytyvät huonosti tilanteissa, joissa kukaan ei esitä eriäviä mielipiteitä. Tutkitusti ihmiset alistuvat usein joukon näkemykseen vastoin omia havaintoja ja päätelmiä. Yksikin eriävä ääni joukossa rohkaisee ihmistä pitämään kiinni oikeasta.

Kolmas piirre liittyy ihmisyyden riistämiseen. Huonoa käyttäytymistä ruokkii se, kun toisia ihmisiä leimataan esimerkiksi eläimiksi tai muutoin alempiarvoisiksi (vrt. tutsien leimaaminen torakoiksi Ruandassa).

Korkmanin ja Nussbaumin näkemykset tarjoavat kiintoisia aineksia pohtia, mitä kohti yhteiskuntaamme unelmoimme ja millaisin eväin. Yhteiskunnan kehittämisessä tulee olla sekä ihanteita että valmiutta tunnustaa tosiasiat. Kasvatuksessa ja koulutuksessa tulee sekä lisätä ymmärrystä ihmisen perusluonteisesta heikkoudesta ja keskinäisestä riippuvuudesta että vahvistaa myötätuntoa, henkilökohtaista vastuuntuntoa a taipumusta nähdä muut ihmiset yksilöinä.

Kalle Kuusimäki
johtaja
diakonian ja sielunhoidon yksikkö
Kirkkohallitus