Kirkkohallitus hyväksyi marraskuussa kirkon toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman Ovet auki kaikille. Millaisia mietteitä se herättää tuoreissa kirkolliskokousedustajissa? Mihin suunnitelma kutsuu kirkkoa ja seurakuntia ja miten sitä voisi hyödyntää myös kirkolliskokouksen puitteissa? Haastattelimme kahta tuoretta kirkolliskokousedustajaa keväällä 2024. Haastattelut tehtiin ennen toukokuun kirkolliskokousta.
Kirkkohallitus hyväksyi marraskuussa kirkon toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman Ovet auki kaikille. Millaisia mietteitä se herättää tuoreissa kirkolliskokousedustajissa? Mihin suunnitelma kutsuu kirkkoa ja seurakuntia ja miten sitä voisi hyödyntää myös kirkolliskokouksen puitteissa? Haastattelimme kahta tuoretta kirkolliskokousedustajaa keväällä 2024. Haastattelut tehtiin ennen toukokuun kirkolliskokousta.
Kirkolliskokousedustaja Miika Auvinen yhtyy Ovet auki kaikille -suunnitelman perusperiaatteeseen, jonka mukaan kristillinen ihmiskäsitys vaatii meitä sitoutumaan jokaisen ihmisen luovuttamattomaan arvoon.
”Ajatus siitä, että jokainen ihminen on Jumalan luomistyönä arvokas – riippumatta hänen ominaisuuksistaan ja saavutuksistaan – on hieno lähtökohta. Kuten Galatalaiskirje 6:10 asian ilmaisee, meidän tulee aina tehdä hyvää kaikille ja varsinkin niille, joita usko yhdistää meihin.”
Auvisen mielestä suunnitelma ei ole kuitenkaan kaikilta osin tasapainoinen. Siinä nousee vahvasti esiin yhteiskunnallisen lainsäädännön normit ja tasa-arvokäsitykset sekä niiden seuraaminen kirkon ja seurakunnan toiminnassa. Vähäisemmälle huomiolle jää kirkon rooli Raamattuun pohjautuvana uskonnollisena yhdyskuntana, jonka uskonnonharjoituksessa ei edellytetä yhteisvertaisuuslain noudattamista sellaisenaan.
”Toiminnallinen suunnitelma ei toki ole teologinen asiakirja, joten siinä esitetyt teologiset perusteet ovat verrattain ohuet. Mielestäni Raamatun pohjalta nouseva kristillinen opetus lähtee siitä, että täydelliseksi Jumalan kuvaksi luotu ihminen on syntiinlankeemuksessa kokonaisvaltaisesti turmeltunut. Ihminen ei siten voi perustella oikeutusta kaikkeen toimintaan sillä, että hänellä on siihen oikeus ’luodun persoonallisen taipumuksen’ pohjalta’.”
Suunnitelmasta konkreettista tukea kokoustyöhön
Auvisen mukaan suunnitelman työkaluista on ehdottomasti hyötyä kirkon ja seurakunnan käytännön toiminnassa.
”Ihmiset viihtyvät ja voivat hyvin yhteisöissä, joissa keskinäinen kunnioitus, arvostus ja rakastaminen toteutuvat. Varmasti kaikissa tämän maailman yhteisöissä – ja tilastojen mukaan myös oman kirkkomme seurakunnissa – on tässä vielä paljon tehtävää. ”
Auvinen arvelee, että kirkolliskokouksen työssä yhdenvertaisuus ja tasa-arvo merkitsevät ennen kaikkea toisia kunnioittavaa ja arvostavaa toimintaa ja keskustelukulttuuria.
”Erilaisista taustoista ja näkemyksistä huolimatta meille on kristittyinä ensiarvoisen tärkeää pystyä kuuntelemaan toisiamme niin, että jokainen kokee tulevansa huomioiduksi ja ymmärretyksi.”
Auvinen nostaa esimerkiksi Espoon hiippakunnan kirkolliskokousedustajien kokoontumisen piispa Kaisamari Hintikan luona ja sen mainion keskusteluilmapiirin. Tilaisuudessa tuotiin esiin, että kirkolliskokouskauden alussa käydään aina läpi keskinäistä kunnioitusta ja rakentavaa toimintatapaa vaaliva työskentely.
”Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö edustajilla voisi olla erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä, vaan että kunnioitamme toisiamme ihmisinä käytännön toiminnassa ja keskustelussa”, Auvinen sanoo.
Hän arvelee, että suunnitelmasta löytyy myös konkreettista tukea kirkolliskokousedustajan työhön. Esimerkiksi arviointitaulukko-työskentelyä voi soveltaa eri yhteyksiin, koska esimerkkilomakkseen kysymyksenasettelu on niin laaja-alainen.
”Itsearviointityökaluja voi varmasti hyödyntää arvioitaessa sitä, miten yhdenvertaisuus toteutuu vaikkapa erilaisten näkemysten omaavien henkilöiden kohtelussa ja heille annetussa puheajassa.
Ja kun asioita valmistellaan valiokunnissa, on tärkeä kuulla mahdollisemmin laajalti eri asiantuntijoita ja yhteistyötahoja. Työkaluja voi käyttää myös itsereflektiossa.”
Päteekö syrjintäkielto kirkolliskokouksessa?
Uskonnonvapauslain nojalla uskonnonharjoittaminen merkitsee poikkeusta syrjintäkieltoon.
Harjoitetaanko kirkolliskokouksessa uskontoa – eli koskeeko poikkeus myös sen toimintaa?
”Kirkolliskokouksessa on luonnollisesti erilaisia osioita. Osa niistä, kuten jumalanpalvelukset rukoukset ja hartaudet, ovat selkeästi uskonnonharjoittamista. Niihin on juridisesti perusteltua soveltaa asiaankuuluvaa lainsäädäntöä ja esimerkiksi poikkeusta syrjintäkieltoon. Toisaalta kirkolliskokouksessa on myös paljon teknistä kokoustamiseen liittyvää toimintaa”, Auvinen sanoo,
”Jokaisella edustajalla on toki Suomen perustuslain mukaan uskon ja omantunnon vapaus. Siihen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, ilmaista vakaumuksensa sekä oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole myöskään velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Nämä oikeudet luovat perustan kaikkeen toimintaan myös kirkolliskokouksessa.”
Auvinen korostaa, että kirkko on toki itsessään hengellinen yhteisö, jonka työhön myös kirkolliskokouksen edustajat osallistuvat.
”Kaikki eivät tietenkään ole kaikessa samaa mieltä siitä, miten kirkolliskokouksessa toimitaan. Sekin on uskonnonvapauden näkökulmasta ok.”
Toimintaeettisiä eväitä avioliittoesityksen käsittelyyn
Kirkolliskokouksen pöydälle nousee myös piispojen esitys kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä. Auvisen mukaan suunnitelma tarjoaa eväitä asian käsittelyyn hyvän toimintaetiikan osalta.
”Toiminnallinen suunnitelma ei toki ole teologinen asiakirja, jonka pohjalta voisi tehdä kirkon uskoon tai oppiin liittyviä tulkintoja”, hän korostaa.
”Arkkipiispa Tapio Luoma totesi osuvasti kirkolliskokousedustajien perehdytyksessä, että kirkko ja kirkon hallinto ovat olemassa kirkon hengellistä tehtävää varten. On tärkeä kysyä, mitä Raamattu sanoo asioista ja siinä suhteessa kirkolliskokous eroaa esimerkiksi eduskunnasta.”
Auvisen mielestä kirkon toimintaa tulisikin ensisijaisesti arvioida raamatullisteologisesti. Siksi piispojen esitys on hänen näkemyksensä mukaan ristiriitainen ja ongelmallinen.
”Ymmärrän toki, että esitys pyrkii ratkaisemaan haasteen pragmaattisesti. Mielestäni se on kuitenkin omiaan luomaan lisähaasteita. Näen suurena riskinä, että tällaisen vihkimallin tuominen saattaisi hajottaa kirkkomme.”
Entä antaako suunnitelma yleisesti välineitä käsitellä keskinäisiä erimielisyyksiä ja erilaisia totuuskäsityksiä?
”Kristinusko pitää itsessään sisällään vahvan totuuskäsityksen. Vaikka suunnitelma antaa mielestäni hyviä työkaluja kohdata erimielisyyksiä, toiminnallinen asiakirja ei toki voi ratkaista totuuskysymyksiä – eikä sen tulekaan. Ihmisillä voi samaan aikaan olla perusteltuja, vankkoja näkemyksiä ja kykyä kuunnella eri tavoin ajattelevia.”
Kulttuurien välinen tasa-arvo kasvaa kohtaamisista
Suunnitelmasta on Auvisen mukaan erityistä hyötyä arvioitaessa sitä, kuinka tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus toteutuvat kirkossa ja seurakunnissa maahanmuuttajien osalta.
”Seurakunnat ovat monin paikoin tottuneet melko yhtenäiskulttuuriseen rakenteeseen, joka on nyt kovassa murroksessa. Erilaisista taustoista, kulttuureista ja kieliryhmistä tulevien ihmisten tasavertainen kohtaaminen on entistä tärkeämpää.”
Auvinen, joka on itse elänyt neljässä eri maassa ja juurtunut monikulttuuriseen ympäristöön, näkee maahanmuuttajat suurena mahdollisuutena kirkolle. Parhaimmillaan he rikastuttavat ja elävöittävät seurakuntien jumalanpalvelus-, rukous- ja musiikkielämää ja ravistelevat niitä irti kangistuneista kaavoista.
Miten voisi taata, että maahanmuuttajataustaiset seurakuntalaiset otettaisiin tasavertaisesti huomioon?
”Mielestäni kaikki lähtee keskusteluista ja vapaamuotoisista kohtaamisista. Kokonaisvaltainen kohtaaminen on tapa ilmentää rakkautta ja arvostusta ja näkyy pienissä arjen teoissa. Se ei vaadi lakeja tai säädöksiä vaan ainoastaan avaraa sydäntä.”
Vahva diakoninen kutsu
Kirkolliskokousedustaja Anna Kinnusen mukaan suunnitelma nostaa vahvasti esiin sen, mitä laki, säädökset ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset edellyttävät kirkolta julkisena vallankäyttäjänä.
”Suunnitelma velvoittaa myös muun muassa seurakunnan huomioimaan yhdenvertaisuuden ja syrjinnän torjumisen strategian tasolla. Näin taataan, että nämä periaatteet läpäisevät kaiken toiminnan”, Haminan seurakunnan kirkkoherrana toimiva Kinnunen sanoo.
Suunnitelmassa kuuluu hänen mielestään vahva diakoninen kutsu, joka nousee syrjäytettyjen ja köyhien ensisijaisuuden periaatteesta ja lähimmäisen rakkauden vaatimuksesta. Lisäksi suunnitelma kehottaa kirkkoa ja seurakuntia varmistamaan, että niiden hallinto ja päätöksenteko ovat mahdollisimman avoimia ja läpinäkyviä.
Kinnusen pitää suunnitelman toiminnallisista tavoitteista ja työkaluista. Niitä pystyy hänen mielestään hyödyntämään seurakunnassa monipuolisesti – esimerkiksi arvioimalla, kuinka tavoitteet toteutuvat eri työaloilla.
Kilvoittele: tunnista omat asenteet ja ennakkoluulot
Kinnunen arvelee, että suunnitelman työkalut voivat palvella kirkolliskokouksen työskentelyä samaan tapaan kuin seurakunnan toimintaa.
”Tutustuin turvallisen ja pyhän tilan periaatteisiin, jotka puheenjohtajien neuvosto hyväksyi viime vuonna kirkolliskokoukselle. Mielestäni ne heijastavat tasa-arvosuunnitelman ajatuksia. Edustajien tulee esimerkiksi niin virallisen kuin epävirallisen ohjelman aikana kunnioittaa toisiaan, heidän identiteettiään ja fyysistä koskemattomuuttaan.”
Suunnitelman toiminnalliset tavoitteet ja niihin liittyvät työskentelyvaiheet – näe, tutkiskele, rukoile, palvele, kilvoittele – ovat Kinnusen mukaan oivia ohjenuoria uusille edustajille.
”Mielestäni nimenomaan kilvoittelu on olennaista: että tunnistaa ja kohtaa omia asenteita ja ennakkoluuloja. Niitä täytyy tutkiskella varmasti itsekin kirkolliskokousviikolla.”
Kinnunen kiittää suunnitelmaa sen konkreettisista ja yksinkertaisista mutta silti herättelevistä tavoitteita. Hän toivoo, että jokainen edustaja asettaisi ne omalle toiminnalleen ja kävisi listan läpi ajaessaan jotain asiaa.
Hän tahtoo myös nostaa esiin tavoitteiden diakonisen painotuksen: sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhteisen hyvän edistäminen. Kaikessa päätöksenteossa on tärkeä miettiä, edistääkö päätös yhteistä vai tietyn ryhmän tai yksilön hyvää.
”Tällainen itsearviointi olisi ainakin meidän seurakunnassa todella tärkeää ja mielenkiintoista toteuttaa – ja varmasti yhtä lailla kirkolliskokouksessa.”
Loikka pyhästä tilasta turvalliseen tilaan
Entä koskeeko uskonnonvapauslain suoma poikkeus syrjintäkieltoon myös kirkolliskokouksen toimintaa?
”Yleistän tässä seurakunnan kontekstista kirkolliskokoukseen: eli kirkossa ja seurakunnissa harjoitetaan totta kai uskontoa, mutta samaan aikaan siellä tehdään päätöksiä, joiden on oltava laillisia. Kun seurakunnassa palkataan vaikkapa uusi työntekijä, päätöksen tulee olla lainvoimainen”, Kinnunen sanoo.
”Kirkolliskokouksessa tunnistetaan pyhän tilan periaatteen mukaan, että olemme hengellinen yhteisö. Uskonnonvapaus ei kuitenkaan koske päätöksentekoa eikä vapauta meitä vaikkapa syrjinnästä.”
Kinnusen mielestä nämä kaksi eri osa-aluetta on eroteltu osuvasti turvallisen ja pyhän tilan periaatteissa: kirkolliskokous aloitetaan jumalanpalveluksella, josta edustajat lähtevät työskentelemään.
”Kun meidät on lähetetty alttarilta istuntoon, siellä toimitaan turvallisen tilan periaatteitten mukaan.”
Työkaluja erimielisyyksien käsittelyyn
Kinnusen mielestä suunnitelma tarjoaa hyvän työvälineen piispojen avioliittoesityksen käsittelyyn. Se antaa kysymyksiä tarkastella ehdotusta esimerkiksi syrjinnän näkökulmasta: Mahdollistaako esitys syrjinnän seurakunnissa vai avaako se ovia ja poistaa syrjintää? Entä mitä päätös tarkoittaisi seurakunnissa käytännön tasolla?
Haastatteluhetkellä Kinnunen ei vielä tarkalleen tiedä, miten hän aikoo itse suhtautua asiaan kirkolliskokouksessa.
”Olen ollut samaa sukupuolta olevan avioliiton vihkimisen kannalla jo pitkään. Mutta kuinka taata se, ettei kahden avioliiton mallissa tapahdu syrjintää? Haluan kuulla piispoja tästä kysymyksestä vielä tarkemmin.”
Kinnusen mukaan asiaan liittyy molemmin puolin huolia, jotka ovat hänen mielestään ymmärrettäviä. Hän on kuitenkin esityksestä iloinen ja suhtautuu siihen varovaisen positiivisesti. Vaikka sitä ei nyt hyväksyttäisi sellaisenaan, ainakin kysymystä käsitellään uudella tavalla ja pöydällä on viimein selkeä esitys.
Kinnusen mielestä monet kirkon erimielisyydet liittyvät osin erilaiseen Raamatun tulkintaan ja tasa-arvosuunnitelman kautta tuskin löytyy tähän konsensusta. Mutta jos jokainen ottaa suunnitelman periaatteet tosissaan ja sitoutuu niihin omassa toiminnassaan niihin, yhteistyö, keskustelu ja keskinäinen kunnioitus voivat toteutua.
”Luotan vahvasti siihen, että näin kirkolliskokouksessa toimitaankin. Kuulemani mukaan työskentely sujuu siellä pääsääntöisesti hyvin ja ihmiset todella kunnioittavat toisiaan erityisesti salin ulkopuolella. Soisin samat periaatteet eduskunnankin työskentelyyn.”
Tasa-arvoa niin kielen, iän kuin esteettömyyden suhteen
Kinnusen omassa seurakunnassa on niukalti kokemusta maahanmuuttajataustaisista ihmisistä, sillä he ovat Haminan seudulla harvassa. Poikkeuksen tekevät Venäjältä peräisin olevat kuntalaiset, jotka kuuluvat pääsääntöisesti ortodoksiseen seurakuntaan.
Tasa-arvosuunnitelma tarjoaa hänen mielestään kuitenkin välineitä tarkastella sitä, miten yhdenvertaisuus toteutuu seurakunnassa kaikkien jäsenten osalta – olivat he sitten muualta tulleita, erikielisiä tai eri-ikäisiä.
”On myös tärkeä tutkia, kuinka saavutettavia olemme jo fyysisten tilojen näkökulmasta. Kun kartoitimme asiaa, havahduimme siihen, ettei kaikilla ollut mahdollisuus päästä itsenäisesti läheskään kaikkiin tiloihimme”, Kinnunen kertoo.
Kieli on toinen olennainen kysymys: onko mahdollista saada tulkkausapua, käännetäänkö tekstejä eri kielille ja selkokielelle sekä onko tarjolla viittomakielen tulkkausta. Suunnitelma auttaa siis tarkastelemaan yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa useasta eri näkökulmasta.
”Kaiken kaikkiaan suhtaudun tasa-arvosuunnitelmaan ilolla. Etenkin sen verkkosivut ovat mielestäni todella selkeät, käytännönläheiset ja houkuttelevat.”
Tutustu verkkosivuihin: Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus kirkossa ja seurakunnissa
Haastattelut tehtiin keväällä 2024 ennen ensimmäistä kirkolliskokousta. Sen sijaan Anna Kinnusen ja Miika Auvisen yhteiskuva on otettu kirkolliskokouksessa.