Toukokuun 2022 kirkolliskokouksessa käsiteltiin hyvin yleisluontoisesti ilmaisten aloitetta, jossa esitettiin, että kirkkohallituksen tulee ryhtyä toimiin, jotta seksuaalinen häirintä loppuisi kirkon piirissä. Asia siirrettiin yleisvaliokunnan käsittelyyn.
Olin kuultavana yleisvaliokunnassa. Saatoin kertoa monta asiaa valiokunnan jäsenille, joita työmarkkinaosasto ja omasta puolestaan myös toiminnallinen osasto ovat jo tehneet kaikenlaisen häirinnän ennaltaehkäisemiseksi. Näitä ovat mm kirkon pääsopijaosapuolten vuonna 2018 sopima hyvää käytöstä koskeva sitoumus, toiminnallisen osaston Turvallinen seurakunta -asiakirja sekä hiippakuntien häirintäyhdyshenkilöiden verkosto.
Laajaan julkisuuteen häirintäkysymykset nousivat Me too -liikkeen ansiosta viime vuosikymmenen loppupuolella. Samaan yhteyteen ajoittuu työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteinen julkilausuma häirinnän lopettamiseksi työpaikoilla sekä nollatoleranssista.
Myös kirkon työmarkkinalaitos ja kirkon henkilöstöjärjestöt antoivat yhteisen suosituksen ja selkeät ohjeet siitä, miten tällainen tavoite olisi hyvä saattaa seurakunnissa osaksi elävää elämää. Materiaali on edelleen helposti löydettävissä KiT:n sivuilta, eikä sen pääviesti ole vanhentunut.
Samaan aikaan toisaalla kirkkohallituksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus työryhmä on kevään 2022 aikana teettänyt tutkimuksen, jossa kysyttiin laajasti tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvistä asioista sekä henkilöstöltä että luottamushenkilöiltä.
Ilokseni voin todeta, että edellä mainitun kyselyn tuloksista ilmeni, että peräti 60 prosentilla vastaajien työpaikoista hyvään käytökseen sitoutumisen asiakirja on otettu käyttöön. Joku voi tietysti ajatella, että vielä 40 % uupuu, ja toki osaltaan tämän tekstin tarkoituksena on pienentää tuota 40 %:n osuutta, mutta samalla ilmaista ilo siitä, että seurakuntakenttä on näin voimakkaasti jopa ”virallisesti” sitoutunut nollatoleranssiin kaikenlaisen häirinnän suhteen.
Huomionarvoista on, ettei kyse ole pakottavasta sopimusmääräyksestä, vaan vapaaehtoisesta toimesta. Aina voi myös ajatella, ettei tällaisilla julkilausumilla ole väliä, jollei elävä elämä muutu. Itse kuitenkin ajattelen, että on todella hienoa, että monessa seurakunnassa on tartuttu tähän ”asiakirjamalliin” ja toteutettu sen käsittely yhteistoiminnassa ja neuvoston päätöksellä. Monessa asiassahan liike on tärkeintä.
Tasa-arvokysymyksissä laajemminkin, kuten oikeudenmukainen palkkaus, rekrytoinnit jne., pitää koko ajan pysyä liikkeessä, ettei tulisi takapakkia. On mahdollista, että edustan jo niin ikääntynyttä sukupolvea, etten aivan näe kuinka suuria harppauksia yhteiskunnassa on otettu sitten 1990-luvun näissä kysymyksissä. Silti varovaisena ihmisenä ajattelen, että tasa-arvon tavoittelun pitää olla läpäisyperiaatteella tapahtuvaa, jokapäiväistä toimintaa nyt ja tulevaisuudessa.
Anna Kaarina Piepponen
kirkkoneuvos, kirkon työmarkkinajohtaja