Yhteydessä maailmanlaajaan

15.3.2019

Vuonna 2014 pidetyssä kirkkomme lähetyskumppanuusneuvottelussa useat etelän ja idän kirkkojen edustajat toivoivat, että välillämme olisi enenevässä määrin työntekijävaihtoa. Sellaista on toki ollutkin, mutta satunnaisesti. Nyt on meneillään kaksi erittäin mielenkiintoista hanketta, joiden toivoisin saavan riittävästi huomiota: arkkihiippakunnan pari vuotta sitten käynnistetty Kirkkona postmodernissa Euroopassa ja Espoon hiippakunnan aluillaan oleva Explorer-ohjelma. Lähetyskumppanuusneuvottelussa työntekijävaihdosta puhuttiin vastavuoroisena toimintana. […]

Mansesta Manchesteriin – aktiivista ystävyyshiippakuntatyötä

15.4.2015

Tampereen hiippakunnalla on ollut 2000-luvun puolivälistä alkaen aktiivista yhteistyötä Manchesterin hiippakunnan kanssa. Erityisesti rippikouluyhteistyö Tampereen seurakuntien ja Manchesterin hiippakunnan välillä on aktiivista ja käytännönläheistä. Tähän mennessä on järjestetty seitsemän yhteistä rippileiriä: aluksi yksi yhteinen leiri kesäisin Tampereella ja vuodesta 2012 lähtien leiri sekä Englannissa että Tampereella. Manchesterin hiippakunta pyrkii olemaan oman kirkkonsa (Church of England) […]