Viime vuosikymmenten kirkollinen rakentaminen on epäonnistunutta

8.1.2014

Kirkon luottamustehtävät ovat monella tavalla avartavia kokonaiskuvan kannalta myös kirkon työntekijälle ja varsin suositeltava harrastus. Luottamustoimissa syntyy asioihin aivan eri näkökulma. Raha on kokoustamisessa keskeinen teema, sillä menot kasvavat ja tulot hiipuvat. Keskeinen kassavarantoja nakertava moolokin kita on kirkon rakennuskanta. Korjaaminen on kallista ja koko ajan on jotakin tehtävä. Tilanne olisi jo sinänsä haastava massiivisen […]

Kirkkojen on palveltava muuttuvia käyttötarpeita

14.10.2013

Pohjoismainen kirkkorakennuskonferenssi järjestettiin syyskuussa Helsingissä. Yksi vahva teema oli ekologisuus. Tapahtumassa pohdittiin myös sitä, miten kirkkorakennukset voisivat palvella paremmin nykyisiä tarpeita. ”Kirkkojen rakentaminen on Suomessa tällä hetkellä aika vähäistä, mutta samat kysymykset on otettava huomioon kun vanhoja korjataan ja saneerataan. Kirkkojen tulee palvella muuttuvia käyttötarpeita, kuten erikokoisia ryhmiä ja monenmuotoista toimintaa”, sanoo seminaaria järjestämässä ollut […]