Punaisella taustalla kolme hymiönaamaa, viisari osoittaa iloiseen.

Mitä kuuluu yhdenvertaisuudelle kirkossa?

26.1.2022

Olen työskennellyt viimeiset pari vuotta Kirkkohallituksessa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden teemojen parissa. Aihepiiri on toistuvasti esillä erilaisilla foorumeilla: henkilökohtaiset keskustelut, päätöksenteko, julkisuus. Sirpaleisen ja puuttuvan tiedon johdosta kokonaiskuvan rakentaminen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta kirkossa on kuitenkin vaikeaa. Ajankohtaista yhdenvertaisuustietoa seurakunnista Vuonna 2010 valmistui Kohti yhdenvertaisuutta kirkossa -selvitys, jossa kartoitettiin yhdenvertaisuustilannetta seurakunnissa. Raportin luoma tilannekuva on kuitenkin jo […]

Naiset pappeina 30 vuotta – mikä on muuttunut?

5.3.2018

Kirkon päätös vihkiä myös naisia papeiksi 30 vuotta sitten merkitsi suurta iloa ja toiveiden toteutumista monille teologinaisille ja seurakuntalaisille. Miten naisten pappeus on muuttanut näkemystämme kirkosta ja sen palvelijoista? Miten yhteinen virka on vaikuttanut kirkon työelämän kehitykseen? Kaikille tilanne oli uusi ja ihmeellinen. Naisteologeille muutos merkitsi sitä, että nyt he saattoivat toteuttaa Jumalalta saamaansa kutsumustaan täydesti […]