Suomen merkimieskirkko 1875. Siniset villasukat, joissa merkimieskirkon logo.

Lisää merimieskirkkoa kuivan maan seurakuntiin

19.5.2023

Lueskelin Sini Mikkolan ja Suvi-Maaria Saarelaisen toimittamaa mainiota artikkelikokoelmaa Millenniaalien kirkko. Pikaisella lukemisella minulle välittyi aika lohduton kuva kirkosta, joka kankeana, patriarkaalisena ja hierarkkisena käy päivä päivältä yhä merkityksettömämmäksi laitokseksi yhä suuremmalle osalle ihmisistä. Siis ainakin, jos jotakin ei tehdä. Ja pian. Kansankirkko näyttää erkaantuneen kansasta. Se ei siis ole mikään tulevaisuuden trendi vaan asia, […]

Iloinen tapaaminen Helsingissä 8.8.2022 Merimieskirkon, Kirkon ulkosuomalaistyön ja oppilaitosyhteistyön kesken.

Kirkon ulkosuomalaistyö, Merimieskirkko ja oppilaitospapit rakentavat turvaverkkoa suomalaisille opiskelijoille maailmalla

12.4.2023

Kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi 15.12.2020 Kirkon ulkosuomalaistyön vuoteen 2026 ulottuvan toimintalinjauksen ”Ovet auki maailmalla”. Toimintalinjauksen perusteosassa todettiin, että ulkomailla tutkintoa suorittavien suomalaisten määrä kaksinkertaistui 2020-luvulla. Heitä on tällä hetkellä vuositasolla noin 10 000, suurin osa Euroopassa. Tämä heijastui asiakirjan strategisiin linjauksiin, joissa todettiin: ”Painotamme erityisesti toimintaa ulkomailla opiskelevien ja globaaleilla työmarkkinoilla liikkuvien suomalaisten sekä etelässä talvensa […]

Korvapuustit ja virret kannattelevat ulkosuomalaista myös kolmannessa polvessa

21.2.2018

Arviolta kaksi miljoonaa suomalaista asuu Suomen rajojen ulkopuolella. Tähän lukuun sisältyy 250 000 ulkomaille muuttanutta Suomen kansalaista, mutta myös heidän jälkeläisensä parissa seuraavassa polvessa – kaikki, jotka kokevat olevansa identiteetiltään suomalaisia. Läheskään kaikki heistä eivät puhu suomea. Jotkut eivät koskaan ole käyneet Suomessa, myyttisessä isiensä maassa. Heitä voisi kutsua piilosuomalaisiksi, sillä tilastoissa ja väestötietojärjestelmissä heidän […]

Kirkko matkassa mukana

26.4.2017

Suomalaiset ovat liikkeellä. Joku piipahtaa lomalla lähimaissa tai kauempana, toinen viettää talvensa lämpimässä. Suuri joukko opiskelee maailman yliopistoissa ja tuhannet ovat töissä ulkomailla, monet myös pysyvästi. Jäljellä on runsaasti myös heitä, jotka menneinä vuosikymmeninä joutuivat lähtemään puutetta pakoon, kuka Ruotsiin, kuka Amerikkaan tai Australiaan. Suomen evankelis-luterilainen kirkko kulkee matkassa mukana. Kirkon ulkosuomalaistyöllä on toimintaa lähes […]

Merimieslähetys

31.10.2014

Merimieslähetyksen kannatus on seurakunnassamme ollut hyvin vähäistä johtuen kahdesta seikasta:   Ensinnäkin Hukansalmi on sisämaapitäjä ja siksi seurakuntalaisia on ollut perin vaikea motivoida Merimieskirkon tukemiseen. Siitä kertoo osaltaan mm se, että kun kutsuin Merimieskirkon matkapastorin pitämään Merisunnuntain teemajumalanpalvelusta, kirkkoon ei tullut ketään. Yleensä hiljaisinakin pyhinä on joku ollut. Edes kanttori Hihitin mies Herkko ei ollut […]