Kirkonkello soi!

18.6.2014

Kirkonkellot soittavat meille monenlaista viestiä. Lauantai-illan ehtookellot kertovat pyhän alkamisesta. Sunnuntaiaamuna ne ensin kutsuvat ihmisiä kirkkoon ja lopulta kertovat myös kirkonmenojen päättymisestä. Kirkonkellot kertovat myös surun viestiä. Kellojen soitolla kunnioitetaan poisnukkunutta seurakuntalaista. Samalla kellojen soitto tekee surusta koko yhteisön asian. Kirkonkellot kertovat kirkon sanomasta ja tehtävästä maailmalle. Vaikka äänimaailma onkin lähtökohtaisesti vapaata tilaa, ei mahdollisuutta […]

Hankinnan onnistuminen vaatii työtä

30.8.2013

Laajan hankinnan kilpailuttaminen on yleensä pitkä prosessi. Seurakuntien verkkohankkeen  yhteistyökumppanin kilpailutus vei aikaa noin kuusi kuukautta. Kilpailutuksen lähtökohtia olivat seurakuntien kanssa tehty konseptidokumentti johtoryhmän asettama tavoiteaikataulu hankkeen status kirkon strategisena kärkihankkeena Kilpailutuksen hoitamiseksi nimettiin kilpailutustyöryhmä, johon kuuluivat viestintäjohtaja Sakari Korpi, verkkoviestintäpäällikkö Sami Kallioinen, verkkopalvelutuottaja Mervi Korpiaho, suunnittelija Carita Wuorsalo ja konsultti Sami Kalanen. Hankintamalliksi valittiin […]

Kirkonkello avautuu uuteen vuoteen uudistuneena

13.2.2013

Kirkon keskushallinnon verkkolehti muuttaa ilmestymistahtiaan ja ilmettään.  Aiemman kerran kuussa ilmestynyt lehti päivittyy tästä eteenpäin vähintäänkin viikottain. Samalla myös ulkoinen ilme muuttuu.  Kirkonkellohan on ilmestynyt eri formaateissa jo yli kaksikymmentä vuotta, alkuvaiheessa omana vihkosenaan, välillä sanomalehden liitteenä. Verkkolehtenäkin on historiaa takana jo vuosikausia. Kirkonkello on kertonut Suomen ev-lut. kirkon keskushallinnon ajankohtaisista asioista ja ihmisistä asioitten […]