Arkisto: kirkko
65 miljoonaa Jumalan kuvaa
15.2.2018Vuonna 2017 Luterilaisen maailmanliiton työntekijät kohtasivat Kristuksen yli kolme miljoonaa kertaa. Hän löytyi pakolaisleiriltä Tchadissa, ensisuojasta Ugandassa, Rohinga-lasten koulusta luoteis-Burmassa, sissien taistelutantereen keskeltä Kolumbiassa ja Mauritanian aavikolta. Kolmen miljoonan ihmisen elämäntarinat punoutuivat kertomukseen maailmanlaajan luterilaisen kirkon kutsumuksesta mennä sinne, missä varjot ovat syvät. Luterilainen maailmanliitto (LML) perustettiin toisen maailmansodan jälkeen vastaamaan Euroopan pakolaiskaaokseen. Jo silloin […]
Oman, uskonnon ja ihmisten kohtaamisia
25.1.2018Maailmalla ennen somea Olen sitä sukupolvea, jonka ensimmäiset tutustumiset globaaliin maailmaan tapahtuivat Lonely Planet – matkaoppaiden avulla, aikana ennen älypuhelimia ja wifi-verkkoja. Oppaasta etsittiin tietoa niin hyvistä ja halvoista yöpymispaikoista kuin kulttuuristakin: mitä syödä, missä käydä, kuinka tutustua paikallisiin ihmisiin, mitä ottaa mukaan, ja niin edelleen. Viime viikolla istuin lentokoneessa matkalla maailmankolkalle, jossa en ollut […]
Kirkollista elämää Kanadassa
18.12.2017Kävelen pitkin hoivakodin käytävää seurakuntalaisteni kanssa. Olemme tulleet tervehtimään täällä asuvia suomalaisia, tuomaan heille lukemista, suklaata ja ehtoollista. Kierrosta johtavat papin sijasta seurakuntalaiset, joiden perustama ryhmä käy kaupunkimme hoivakodeissa säännöllisesti toteuttamassa Jeesuksen käskyä rakastaa lähimmäistä. Suomessa puhutaan paljon seurakuntalaisten osallistamisesta, mutta täällä mitään ei yksinkertaisesti tapahtuisi ilman heitä. Seurakuntalaiset suunnittelevat ja toteuttavat monia kirkkomme tapahtumia […]
Urkukonsertti uimahallissa
22.11.2017Olin urkukonsertissa uimahallissa. Nyt oli jo kuivaa ja uudet urut soivat upeasti. Paikka oli saksalaisen luterilaisen seurakunnan Petrikirche Pietarissa. Se oli vuosikymmeniksi muutettu ”hyödyllisempään” käyttöön: uimahalliksi. Petrikirche vihittiin käyttöön uskonpuhdistuksen muistopäivänä 31.10.1838. Se toimi Pietarin laajan saksalaisväestön kotikirkkona. Sata vuotta sitten bolševikkivallankumouksen jälkeen kirkko valtiollistettiin, mutta jumalanpalveluselämä sai vielä joitain vuosia jatkua. Siihen tuli loppu […]
Kohti yhteisöllisempää messua – Jälkiajatuksia Jaetut eväät -jumalanpalveluspäiviltä
9.8.2017”Kirkkosalit kumisevat tyhjyyttään”, väittää media. ”Messu on kirkon ykkösasia”, sanotaan juhlapuheissa. Seurakunnan elämässä kumpikaan näistä väitteistä ei pidä paikkaansa ihan sellaisenaan. Tavallisena sunnuntaina kirkonpenkkejä kuluttaa yli 30 000 ihmistä eikä se ole vähän. Jokainen, joka on yrittänyt varata esim. kastetilaisuutta kirkkoon, on saanut havaita, että aika paljon on varauksia. Kirkon ykkösasiaksi kehuttu messu turhauttaa monia työntekijöitä […]
Kanadalainen paimen
4.8.2017Jokainen, joka on asunut pitkään toisessa maassa, tehnyt työtä toisessa kirkossa tai tehnyt paljon yhteistyötä erilaisten kirkkokuntien kanssa, oppii katsomaan omaa kotikirkkoaan uudella tavalla, kriittiselläkin tavalla. Näin minua varoitettiin ennen muuttoani ulkomaille. Itse vietin vuodet 2012–2016 Kanadan ev.lut. kirkon palveluksessa pappina tehden työtä kahdessa eri luterilaisessa seurakunnassa. Neljän vuoden ajan sain tehdä läheistä yhteistyötä mitä […]
Valtakunnansovittelija: Toisen ihmisen asemaan asettuminen on avain hyvään myös työelämässä
13.7.2017Valtakunnansovittelija Minna Helle on nähnyt työssään paljon riitoja. Hän on myös huomannut, että riitelystä seuraa harvoin mitään hyvää. Riitojen taustoissa Helle on huomannut piilevän yhteisiä piirteitä: huonoa kommunikaatiota, avoimuuden ja luottamuksen puutetta, ymmärtämättömyyttä toisen ajattelua kohtaan. ”Nykyisen työni kautta olen konkreettisesti ymmärtänyt, kuinka tärkeää on, että pystyisimme yhteiskunnassa paremmin kuuntelemaan ja ymmärtämään toisiamme. Avain toisen […]
Luterilaiset kirkot sillanrakentajina
15.2.2017Toisen maailmansodan jälkeen suuri osa Eurooppaa ja lukuisat muut alueet olivat täynnä tuhottuja kaupunkeja, joista miljoonat ihmiset olivat joutuneet lähtemään. Pakolaisia oli yli 50 miljoonaa. Silloin joka kuudes maailman luterilainen oli pakolainen. Näissä olosuhteissa vuonna 1947 perustettiin Luterilainen maailmanliitto. Luterilaisen maailmanliiton tavoitteena oli tuoda kirkkoja yhteen ja rakentaa siltoja vihollisuuksien jälkeen. Tehtävä oli haastava, sillä […]
Miltä suhteet katoliseen ja ortodoksiseen kirkkoon näyttävät reformaation merkkivuonna?
7.12.2016Luterilainen reformaatio pyrki palaamaan jakamattoman kristikunnan parhaisiin perinteisiin sellaisina kuin ne Raamatun ja varhaiskirkosta tiedetyn valossa sekä Kristus-keskeisen vanhurskauttamisopin perusteella ymmärrettiin. Tämä käy hyvin ilmi siitä, että luterilaisissa tunnustuskirjoissa vedotaan sekä jakamattoman kirkon isiin ajatellen niin messukäytäntöä kuin paavin asemaa. Hyvä esimerkki tästä on se, että Augsburgin tunnustuksen lopussa todetaan: ”Tässä ovat esitettyinä meidän oppimme […]
Uusi Sakasti – yhteisöllistä ja sujuvaa sisäistä viestintää
14.11.2016”Miksi tästä ei ole kerrottu missään?” Työyhteisön sisäisen viestinnän sujuminen tai sujumattomuus lyö leiman jokaiseen työpäivään. Viestintä välittää ideat, kysymykset ja työtavat – ja myös käsityksen siitä, miksi työyhteisömme on olemassa ja mitkä ovat sen yhteisesti jaetut arvot ja periaatteet. Sisäinen viestintä on johtamisen elintärkeä väline. Sisäisen viestinnän ja toimivien viestintävälineiden tärkeys korostuu seurakunnan moniammatillisessa […]