Messun suunnittelu ja toteutus

27.9.2013

Yleensä olen luonnostellut jumalanpalveluksen kaavan sekä virret Osuuskaupan kassakuitin taustapuolelle lauantaisin saunaa lämmittäessäni, jos olen ollut epävarma siitä, että kanttori tai seurakuntapastori eivät ole riittävästi ymmärtäneet aiemmin selkeästi antamiani ohjeita. Kassakuitin olen jättänyt Sakastin pöydälle jo illalla. Saapuessani kirkkoon noin 9.55 muut työntekijät ovat saaneet näin tarvittavat ohjeet ajoissa. Nuorempi papisto on yrittänyt useita kertoja […]

Jumalanpalvelusuudistuksen toteutuminen seurakunnassa

19.9.2013

Entisen Rovastin aikana uudistukseen on suhtauduttu jossakin määrin varauksellisesti. Henkilökohtaisesti olen edustanut huomattavasti avarampaa linjaa. Toissa vuodesta alkaen olen antanut nuorisopastori Sylvi Masalinille oikeuden toteuttaa joitakin uudistuksia jumalanpalveluksissa, kunhan se tapahtuu korkeintaan kahdesti vuodessa nuorten omissa jumalanpalveluksissa, jotka pidetään Ervannon kyläkirkossa. Ensi vuoden talousarvioon on tarkoitus varata rahaa myös uusien Virsikirjojen hankkimiseksi kirkkoon. Jos Kirkkovaltuusto […]

Yhteisöllistä kieltä etsimässä

22.8.2013

Jumalanpalveluksessa käytetyn kielen kankeudesta ja ulkopuolisuuden kokemuksesta valitetaan usein. Voisiko inklusiivinen puhetapa olla yksi vastaus? Elokuun alkupäivinä helteiseen Keski-Saksaan Würzburgin kaupunkiin kokoontui 250 liturgiasta ja jumalanpalveluksesta kiinnostunutta kirkkojen ja oppilaitosten edustajaa. Societas Liturgican konferenssin osallistujat tulivat viideltä mantereelta ja edustivat lukuisia eri kirkkoja ja traditioita. Konferenssiviikon teemana oli jumalanpalveluksen ja liturgian uudistaminen, joka näyttää olevan […]

Osallisuus vaatii vallan jakamista maallikoille

22.7.2013

Vain muutama prosentti kirkon jäsenistä käy säännöllisesti messussa. Moni pohtii, miten kävijöiden määrä voisi kasvaa. Haapajärven jumalanpalvelusihmeeksi kutsuttu kasvu kävijämäärissä perustuu maallikoiden ottamiin tehtäviin messussa. Jumalanpalvelustaan hyvällä menestyksellä kehittäneen pohjoispohjalaisen Haapajärven seurakunnan kirkkoherra Kari Tiirolan mukaan seurakuntalaisten osallisuudesta ei pidä ainoastaan puhua, vaan siitä pitää tehdä totta. Jumalanpalvelusaktiivisuuden salaisuus on hänen mielestään viime kädessä henkilökunnan […]