Yleensä olen luonnostellut jumalanpalveluksen kaavan sekä virret Osuuskaupan kassakuitin taustapuolelle lauantaisin saunaa lämmittäessäni, jos olen ollut epävarma siitä, että kanttori tai seurakuntapastori eivät ole riittävästi ymmärtäneet aiemmin selkeästi antamiani ohjeita. Kassakuitin olen jättänyt Sakastin pöydälle jo illalla. Saapuessani kirkkoon noin 9.55 muut työntekijät ovat saaneet näin tarvittavat ohjeet ajoissa. Nuorempi papisto on yrittänyt useita kertoja ns. suunnitella jumalanpalvelusta jopa maallikoiden kanssa. Olen suhtautunut ymmärtäväisesti tällaiseen toimintaan, kunhan se ei aiheuta pahennusta. Jotkut maallikot ovat pyrkineet sotkeutumaan jumalanpalveluselämään. Epäilen, että nuorempi papisto on niitä rohkaissutkin, kokemattomia kun vielä ovat. Olen kuitenkin itsekin uudistusmielisenä antanut kirkkoneuvoston jäsenten olla kolehtia keräämässä isompina juhlapyhinä.
Jatkuu...