Synodaaliterveisiä Kuopiosta!

30.9.2016

Miksi ihmisestä ei näy, että usko tekee hänelle hyvää, ihmetteli toimittaja Anna-Stina Nykänen Kuopion hiippakunnan synodaalikokouksessa. Kuopiossa synodaalikokoukseen tultiin mustassa puvussa, kuten oli neuvottu. Piispa Jari Jolkkonen muistutti kuitenkin avaussanoissaan Paavalin pukukoodista: ”Pukeutukaa sydämelliseen armahtavaisuuteen” (Kol. 2:12). Ollaan koolla kollegiaalisessa hengessä toisiamme tukien. Kirkko näkyy Kokouksen pääluennossa professori Gordon W. Lathrop palautti mieleen luterilaisen käsityksen […]

Kurkistus kirkon musiikkityön tulevaisuuteen

4.12.2014

Millaisia ajatuksia kirkkohallituksessa musiikin asiantuntijana aloittaneella Teija Tuukkasella on kirkon musiikin kehittämisestä? Kirkonkello selvitti asian tuhdin kysymyspatterin voimin. Tuukkanen on keskeisellä paikalla linjaamassa kirkollisen musiikin kehittämistä. Millainen työhistoria sinulla on? Olen aloittanut kanttorintyön viransijaisuuksilla jo opiskeluaikana. Valmistuttuani olin vajaan vuoden kirkkohallituksen musiikkisihteerin viransijaisena ja varsinaisen viranhoidon aloitin vuonna 1997 Vuosaaren seurakunnassa, josta nyt sitten siirryin […]

Kirkko kasvaa julistuksen ja palvelun siivin

7.11.2014

Voiko kirkko näinä aikoina asettaa vakavalla mielellä tavoitteekseen saada miljoonia uusia jäseniä ja kouluttaa tuhansia uusia työntekijöitä? Kyllä voi, ja näin on tehnyt yksi nopeimmin kasvavista kirkoista, Etiopian evankelinen kirkko Mekane Yesus. Tutustuin lokakuussa Mekane Yesus -kirkkoon ja Tansanian evankelisluterilaiseen kirkkoon. Molemmat tekivät syvän vaikutuksen myönteisellä ja tulevaisuuteen suuntautuvalla asenteellaan. Vaikutuin, innostuin ja sain perspektiiviä […]

Miten jumalanpalvelukseen tai messuun kutsutaan?

15.9.2014

Miksi tapahtumailmoitukset näyttävät enemmän työvuorolistoilta kuin osallistumiskutsuilta? Seurakunta, jäsentensä yhteisö, kokoontuu tapahtumissa – ovat ne usein yksittäisiä tai säännöllisiä, konsertteja tai kerhoja. Seurakuntien verkkosivustojen käytetyintä sisältöä ovat tapahtumat – niin Suomessa kuin kansainvälisesti.  Sekä seurakuntien verkkosivustojen kävijätilastot että Seurakuntien verkkohankkeessa haastatellut ”maltilliset” kirkon jäsenet kertovat samaa viestiä: tapahtumat kiinnostavat! Niistä myös halutaan monipuolisesti tietoa. Haastatellut eivät […]

Kutsumus tienhaarassa

16.4.2014

Eräs äiti suunnitteli eroavansa kirkosta ja tuli sitä varten kirkkoherranvirastoon. Häneltä kysyttiin, haluaisiko hän keskustella papin kanssa. Hän kertoi haluavansa erota kirkosta siitä syystä, ettei hänellä ole aikaa kirkollisille harrastuksille. Lapset ovat niin pieniä, ettei muuhun kykene. Jumalanpalvelus on liian aikaisin, eivätkä lapset jaksa pysytellä kirkonpenkissä hiljaa. Kerran oli kokeiltu ja vanhempi seurakuntalainen oli antanut […]

Modéuksen seurakunta on jumalanpalvelusjoukko

26.2.2014

Jumalanpalvelus on seurakunnan elämän keskus, sanotaan usein. Monet miettivät, mitä pitäisi tehdä, kun keskuksessa on hiljaista sunnuntaiaamuisin. Onko vika jumalanpalveluksessa vai kenties ihmisissä? Jumalanpalveluspäivillä puhunut Fredrik Modéus (kuvassa) uskoo, että muutos lähtee siitä, kun yhteiselle messulle annetaan seurakunnissa entistä suurempi merkitys. Helmikuun alussa lähes 800 kirkon työntekijää ja jäsentä kokoontui Seinäjoelle jumalanpalveluksen kehittämispäiville. Odotetuimpiin puhujiin kuului […]

Seurakunnan musiikkikasvatustyö

18.12.2013

Kanttori Hihitti on vastannut suvereenisti kaikesta musiikkikasvatuksesta.  Musiikkikasvatustyö on myös tuottanut tuloksia.   Kerran kanttori Hihitti esiintyi valtakunnallisessa televisio-ohjelmassa musiikin asiantuntijana, kun häneltä kyseltiin Mikkelin markkinoilla ennustusta sen vuoden euroviisujen voittajasta. Lausunto lähetettiin Kymmenen uutisten Loppukevennyksessä ja se on nauhoitettuna Video-Nauhalle, joka on seurakunnan Arkistossa. Kunnan kulttuurilautakunta myönsi kanttori Hihitille lisäksi 100 markan tunnustuspalkinnon ja […]

Paikkakunnan muiden kuorojen ja musiikkiryhmien osallistuminen seurakunnan tilaisuuksiin

12.12.2013

Nuorempi papisto on antanut Hukansalmen Ulvahduksen esiintyä joskus nuorten jumalanpalveluksissa. Minulle ei ole siitä tullut valituksia, joten olen antanut toiminnan jatkua. Muuten musiikkiryhmistä ei ole ollut haittaa.   Jatkuu…   Katso muut jatkokertomukset

”Messu uudistaa kirkon”

28.10.2013

”Minut on aina kutsuttu uudistamaan, tekemään jotakin uutta”, summaa Jumalanpalvelus ja yhteiskunta- yksikköä elokuusta alkaen johtanut Pekka Rehumäki työhistoriaansa. Aiemmassa työssään Kempeleen kirkkoherrana hänen ensimmäinen haasteensa oli kehittää seurakunnan työilmapiiriä. Nyt hän kokee olevansa muutosjohtaja luotsatessaan Jumalanpalvelus ja musiikkityö- sekä Yhteiskunnallinen työ- yksiköistä yhdistämällä luotua suuryksikköä kirkkohallituksessa. Johtajan tehtävänä on myös toimia jumalanpalveluselämän asiantuntijana kirkkohallituksessa. […]

Lasten, nuorten ja erityisryhmien osallistuminen jumalanpalveluksiin

3.10.2013

Lasten osallistuminen jumalanpalveluksiin on aiheuttanut yllättävän vähän häiriötä. Se johtuu pääosin siitä, että lasten kirkot järjestetään riittävän harvoin eikä niissä ole kovin paljon lapsiperheitä käynyt. Nuorten jumalanpalvelukset pidetään Ervannon kyläkirkossa kahdesti vuodessa tiistai-iltaisin, eikä niistä ole ollut suurta häiriötä. Koulujumalanpalveuksissa Väkeä on ollut mukavasti, sillä kaikkien oppilaitten on ollut pakko osallistua. Erityisryhmien jumalanpalveluksista tärkeimmät ovat […]