Arkisto: hengellisyys
Miten seurakuntasi kohtaa nuoret aikuiset?
18.12.2024Tutkin lähiseurakuntieni ohjelmatarjontaa nuorille aikuisille. Uskoa ja hengellisyyttä pääsee pohtimaan pienellä kynnyksellä yksin ja kaksistaan papin tai muun seurakunnan työntekijän kanssa. Sielun latauspisteestä löytyy paljon virittävää aineistoa ja materiaaleja hengellisyyden yksityiseen harjoittamiseen. Yhteisöllistä toimintaa löytyy eniten harrastusten muodossa erilaisissa kerhoissa, hengailussa tai yksittäisillä retriiteillä. Parhaiten nuorten aikuisten toiveita kuullaan harrastuksiin liittyvissä ohjelmissa. Hengellisiin tarpeisiin vastaavia […]
Kirkon työssä ja kirkossa kotona – mahdoton yhtälö?
18.9.2024Nopeasti muuttuva maailma heijastuu myös kirkkoomme. Nuoruuteni kasvuseurakunnan papit pysyivät samoina koko nuoruuteni. Toisaalla seurakunnissa vitsaillaan, että olisiko sama asentaa pyöröovi seurakunnan meneville ja tuleville työntekijöille, kun vaihtuvuus on niin nopeaa. Monissa paikoissa on herännyt huoli siitä, riittääkö päteviä työntekijöitä tai millaisen työnantajakuvan kirkkomme antaa. Tasapainoilemme koko ajan perinteen ja vakiintuneiden tapojen sekä muuttuvan maailman […]
Mikä on sielu ihmisen?
2.12.2015Blind Willie Johnson lauloi: ”What is a soul of a man”. Timo Kiiskinen suomensi blues-legendan hienon kappaleen ja talletti sen kokoelmaansa Omalla maalla: ”Voisko joku kertoo mulle vastauksen? Voisko joku kertoo, mikä on sielu ihmisen?” ”I’ve traveled in different countries, I’ve traveled foreign lands. I’ve found nobody to tell me, what is the soul of […]
Mitä tavoitellaan tulevaisuuden rippikoulussa?
1.4.2015Rippikoulun suosio on vakaa, ja sen maine on nuorten keskuudessa hyvä. Kuitenkin maailma ympärillä muuttuu, nuoret ovat entistä kriittisempiä uskontoa kohtaan ja kotien kristillinen kasvatus on ohentunut. Kaiken nuorille tarjoutuvan tiedon kriittinen arviointi on koulun lisäksi myös rippikoulun tehtävä. Yksilöllinen oppiminen ja kasvu toteutuvat yhteisöllisesti opiskellen ja yhdessä eläen. Seuraava kirkon rippikoulusuunnitelma on työnimeltään RKS […]
Rukouksen laaja piiri
3.7.2014Kirkon työntekijöiden seminaareissa on aivan erityistä se, että aamut alkavat yhteisellä rukouksella. Ennen kuin mitään muuta on sanottu ja tehty, nousen seisomaan ja todella ajattelen mitä sanon: L: We come to worship this morning from different places. C: O God, do not be far from us. L: We come to worship this morning for different […]