Ortodoksinen kristinusko levisi idästä päin Suomen alueelle jo varhain keskiajalla. Moskovan patriarkaatin itsenäistymisen jälkeen ortodoksiset kirkot Suomessa ovat kuuluneet Moskovan patriarkaatin alle vuoteen 1923 asti. Kun Suomi sai itsenäisyyden, uuteen valtioon muodostui uudenlainen ja aikaisemmalta asemaltaan erilainen ortodoksinen vähemmistökirkko.
Suomen itsenäistyessä ortodoksinen kirkko joutui uuden tilanteen eteen. Aikaisemmin kirkolla oli ollut tukena Venäjän valtionkirkon auktoriteetti, teologista osaamista ja taloudellista apua. Nyt kirkko oli pieni vähemmistökirkko uudessa kansallismielisessä Suomessa. Ortodoksien asema tuli siis järjestää uudelleen senaatissa, jossa asetus nosti ortodoksisen kirkon luterilaisen rinnalle toiseksi kansalliseksi kirkoksi.
Tästä alkaen kirkon hallinto on seurannut hyvin paljon luterilaisen kirkon esimerkkiä. Tämän takia suureksi vahvuudeksi ja poikkeudeksi muista ortodoksista perinteistä onkin noussut maallikkojen vahva edustus kirkon hallinnossa, joka kantaa hedelmää vielä tänäkin päivänä mm. naisten aktiivisena ja näkyvänä osallisuutena päätöksenteossa ja kirkon hallinnossa.
Tie Ekumeenisen patriarkaatin yhteyteen
Suomen valtion etujen mukaisesti oli tärkeää, että ortodoksinen kirkko olisi mahdollisimman itsenäinen, ja Venäjän vaikutus jäisi mahdollisimman pieneksi. Tämän takia valtio alkoi aktiivisesti tukea kirkon suomalaistumista ja itsenäisyyttä Venäjän kirkosta. Ilmapiiri ja kehitys sekä kirkon että valtion sisällä johti siihen, että kanoninen itsenäisyys koettiin houkuttelevaksi ja osittain ainoaksi vaihtoehdoksi.
Vuoden 1919 kirkolliskokous anoi Venäjän kirkolta autonomiaa, jonka patriarkka Tiihon myönsi vuonna 1921. Suomen ortodoksinen kirkko siirtyi tämän jälkeen Ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen. Tämän liiton sinetöi ekumeenisen patriarkaatin myöntämä kanoninen peruskirja autonomia-tomos, joka allekirjoitettiin 6. heinäkuuta 1923 – sata vuotta sitten.
Peruskirjan mukaan kirkko on yhteydessä Ekumeeniseen patriarkaattiin, kirkko on perustettu yhteisen katolisen ortodoksisen kirkon dogmien, kanonien sekä säädösten mukaan ja kirkolla on oikeus järjestää sisäiset asiat maan lakien ja vaatimusten mukaan edellyttäen, että se ei poikkea kanonisesta perinteestä.
Yhtenä esimerkkinä Suomen ortodoksinen kirkko halusi mahdollistaa paremman yhteydenpidon enemmistökirkon ja yhteiskunnan kanssa ja päätti jo vuonna 1922 siirtyä uuteen kalenteriin. Kalenterikysymys osoittautui jo tuolloin tunnekysymykseksi, ja on osittain sitä edelleen. Haasteena on yhteys toisten ortodoksisten kirkkojen kanssa, mutta vahvuutena on taas ekumeenisen yhteyden vahvistuminen, kun pyhäpäiviä voidaan viettää yhdessä ja elää samaa kirkkovuotta. Tämä on erityisen tärkeää niille ortodokseille, jotka elävät ekumeenisissa perheissä ja tarvitsevat yhtenäisen kalenterin arjessaan.
Ekumeeninen patriarkaatti nauttii erityistä asemaa ortodoksisen maailman johtajana. Nyt Suomen ortodoksisen kirkon historia ja kehitys ovat olleet kiinteästi sidoksissa Ekumeeniseen patriarkaattiin, joka on tarjonnut hengellistä tukea, opastusta ja yhteyttä muihin ortodoksisiin kirkkoihin. Tämä yhteys on auttanut vahvistamaan Suomen ortodoksisen kirkon identiteettiä osana maailmanlaajuista kristillistä perinnettä. Suomen ortodoksinen kirkko näyttäisi kenties täysin toisenlaiselta, jos se ei olisi koskaan siirtynyt Ekumeenisen patriarkaatin yhteyteen. Siirtyminen on lähtenyt liikkeelle alun perin poliittisista syistä, mutta sen kokonaisvaltainen vaikutus on tullut selkeästi esille myöhemmin, ja erityisesti uudestaan nyt Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja Moskovan patriarkka Kirillin sotaa tukevien puheiden jälkeen.
Konstantinopolin Ekumeeninen patriarkka Bartolomeus saapuu syyskuussa Suomeen
Juhlavuoden päätapahtuma on Ekumeenisen patriarkan vierailu Suomessa. Hänen kaikkipyhyytensä, Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos saapuu syyskuussa Helsinkiin juhlistamaan Suomen ortodoksisen kirkon vuonna 1923 saamaa autonomista asemaa Ekumeeniselta patriarkalta.
Patriarkka jatkaa Suomen vierailunsa jälkeen matkaa Viroon, jossa myös Viron apostolinen ortodoksinen kirkko viettää oman autonomisen asemansa satavuotisjuhlaa. Patriarkka tapaa Suomen vierailunsa aikana kirkkokansan lisäksi monia korkea-arvoisia henkilöitä, muun muassa Tasavallan presidentti Sauli Niinistön, Suomen Kreikan, Turkin ja Ukrainan suurlähettiläät, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon johtoa sekä Suomen muita uskontojohtajia.
Patriarkka toimittaa kiitosrukoushetken Uspenskin katedraalissa lauantaina 9.9.2023 sekä liturgian sunnuntaina 10.9.2023. Kirkkokansan on mahdollisuus osallistua vapaasti valtaosaan vierailuohjelmasta. Ohjelmatiedot Suomen ortodoksisen kirkon verkkosivuilta.
Maria Mountraki
Projektikoordinaattori
Kirkkohallitus, Kirkon lähetystyön keskus