Kirkon parkkipaikalla vallitsee touhukas hyörinä. Vanhemmat hyvästelevät nuoriaan, joku antaa vielä viime hetken ohjeita. Joku rippikoululainen saapuu kirkolle yksin, suoraan lentokentältä. Osa on tuntenut toisensa jo kauan, kerääntyy ryppäiksi. Vaivihkaa vilkuillaan tuntemattoman näköisiä. Leirin ohjaajat häärivät listojen kanssa. Kuka sinä olet? Puhutko suomea vai saksaa?
Sasu-ripari – saksalais-suomalainen rippikoulu – on käynnistymässä. Sen leiriläisistä ja isosista puolet on ihan tavallisia suomalaisen paikallisseurakunnan nuoria. Toinen puoli leiriväestä on tullut paikalle Saksasta ja muualta saksankielisestä Keski-Euroopasta. Ensimmäisiin leiripäiviin mahtuu paljon tutustumista ja ryhmäytymistä tukevaa ohjelmaa. Ryhmäytyminen on omanlaisensa prosessi, kun ylitettävinä on monenlaisia kieli- ja kulttuurimuureja. Kokeneetkin isoset ovat uusien haasteiden edessä, kun on mietittävä, miten ryhmää vedetään kahdestaan, tai miten saadaan innostunutta keskustelua aikaan, kun puolet ryhmäläisistä ei ymmärrä mitä toinen puoli sanoo; tai mitkä sketsit eivät perustu sanaleikkeihin ja sanallisiin vitseihin?
Yhdeksän päivän mittaisella leirillä ehtii tutustua muihinkin kuin oman huoneen tai oman ryhmän nuoriin. Oppisessioita toteutetaan luokassa, ryhmissä ja rastiradoilla. Muutaman päivän kuluttua leirin rutiinit alkavat tulla tutuiksi. Rukoushelmet, laulukirjat ja Raamatut kulkevat luontevasti mukana.
Lisa on tullut leirille Saksasta.
Lisalla on suomalainen äiti ja saksalainen isä. Lisa on käynyt viidenneltä luokalta alkaen katolista lukiota. Koulun arkeen kuuluvat uskontotunnit ja viikottaiset jumalanpalvelukset. Seitsemännellä luokalla Lisa aloitti saksalaisessa evankelisessa kotiseurakunnassaan rippikoulun. Kuusi rippikoululaista kokoontui maanantai-iltapäivisin 1,5 vuoden ajan pappilaan käymään läpi elämään ja kristinuskoon liittyviä kysymyksiä. Kirkossa piti käydä 30 kertaa. Lisa konfirmoitiin 14-vuotiaana muiden rippikoululaisten kanssa.
Nyt, vuotta myöhemmin Lisa on tullut Suomeen Sasu-riparille. Monet asiat ovat tuttuja. Välillä huvittaa, välillä ärsyttää, kun Lisasta tuntuu, että tunneilla jauhetaan itsestäänselvyyksiä. Silti Lisa on innostunut riparista. On ollut tosi mukava tutustua suomalaisiin nuoriin. Vaikka Lisa on pienestä pitäen käynyt joka vuosi Suomessa, kaikki hänen tuntemansa suomalaiset ovat aikuisia: isovanhemmat, täti ja eno. Serkutkin ovat Lisaa 10-15 vuotta vanhempia. Samanikäisten suomalaisnuorten kautta suomalaisuus ja suomen kieli aukeavat aivan uudella tavalla. Uskon kysymyksistäkin on ihan eri asia puhua isosten kanssa ryhmätunnilla kuin pelkästään papin kanssa.
Konfirmaatiota Lisa miettii. Hänet on jo kerran konfirmoitu. Lisa on puhunut asiasta Larsin kanssa. Larskin on käynyt rippikoulun jo Saksassa. Hän ei halua, että häntä konfirmoidaan uudestaan, saksalaisesta konfirmaatiosta on vasta pari kuukautta aikaa. Lars osallistuu konfirmaatiojumalanpalvelukseen yhdessä isosten kanssa. Lisa haluaisi kuitenkin pukeutua albaan ja kävellä yhdessä muiden rippikoululaisten kanssa alttarille siunattavaksi. Ei sille ole mitään estettä. Kumpikin voi tehdä oman päätöksensä.
Larsin kokemus saksalaisesta rippikoulusta oli aivan erilainen.
Rippikoulu käynnistyi parilla lauantaitapaamisella. Papin kanssa käytiin läpi, mitä kaikkea seurakunnassa tapahtuu. Rippikoululaiset saivat valita itselleen parin, ja yhdessä parin kanssa jonkun projektin. Lars kävi yhdessä parhaan ystävänsä kanssa koko syyskauden ajan auttamassa seurakunnan seniorikahvilassa niin usein kuin vain pääsi. Tammikuussa oli uusi tapaaminen papin kanssa. Parit ja projektit valittiin uudestaan. Kevätkaudella Lars kävi kirkossa lähes joka sunnuntai. Ennen jumalanpalvelusta hän sytytti alttarikynttilöitä ja jakoi kirkkoon tulijoille virsikirjoja. Välillä hän oli mukana keräämässä kolehtia, välillä luki Raamatun tekstit. Loppukeväästä rippikoululaiset kokoontuivat yhdessä papin kanssa suunnittelemaan konfirmaatiojumalanpalvelusta.
Sasu-riparille tuleminen arvelutti Larsia etukäteen melko tavalla. Häntä epäilytti oman kielitaidon riittäminen. Lars puhuu kyllä äitinsä kanssa välillä suomea, mutta varsinkin väsyneenä on vaikea keskittyä ja ymmärtää. Lars on tykännyt erityisesti oppitunneista. Hän on ihmetellyt, miten paljon uusia asioita hän on oppinut leirillä.
Anton on tullut Sasu-riparille Berliinistä.
Antonin koulussa ei ole uskonnonopetusta. Antonin saksalainen isä on kotoisin Itä-Berliinistä, eikä ole koskaan kuulunut kirkkoon. Hänen suomalainen äitinsä on eronnut kirkosta Saksaan muuttaessaan. Äiti kuitenkin toivoi pojan käyvän riparin, koska hänen mielestään se kuuluu suomalaiseen nuorisokulttuuriin. Antonilla on Suomessa saman ikäisiä serkkuja, joiden kanssa lomia on vietetty aina. Suomalaisten leiriläisten kanssa juttu lähti luistamaan heti – kiinnostus jääkiekkoon ja jalkapalloon yhdisti. Oppitunneilla sen sijaan Anton on aika ihmeissään. Ihan sama, puhutaanko suomea vai saksaa – monet termit ovat hänelle aivan tuntemattomia. Vanhempien kanssa on sovittu etukäteen, että Anton voi itse päättää leirillä, haluaako hän, että hänet kastetaan.
Riikka on tullut riparille Sveitsistä.
Hänen isänsä on puoliksi suomalainen, puoliksi saksalainen. Riikkaa jännitti etukäteen melko lailla. Hän ei ymmärrä suomea juuri yhtään eikä tuntenut etukäteen ketään. Riikan mielestä parasta leirillä on ollut se, että on tutustunut muihin suomalaistaustaisiin nuoriin. Oppitunneilla ja ryhmätunneilla Riikka on osallistunut erityisen innostuneesti kaikkiin keskusteluihin, joissa pohditaan omaa identiteettiä. Kuka minä olen ja miksi olen juuri tällainen? On ollut mukava huomata, että on muitakin, jotka tykkäävät saunomisesta ja lihamakaronilaatikosta. Riikka on alkanut ymmärtää itseään, sitä vierauden tunnetta, josta hän toisinaan koulukavereidensa kanssa kärsii. Riikka haluaa välttämättä lähteä mukaan isoskoulutukseen, vaikka matkaa koulutusviikonloppuihin kertyy liki 700 km. Uusien ystävien kanssa on helppo puhua niin monista mieltä askarruttavista kysymyksistä.
Jani on suomalainen 15-vuotias.
Jani on lukenut koulussa vuoden verran saksaa. Sasu-riparilla on ollut jännittävä huomata, että aina välillä muiden puhuman saksan seasta ymmärtää joitakin sanoja. Loppuviikosta fraaseja on tarttunut päähän jo paljonkin. Helmirukoukset sujuvat saksaksi lähes helposti. Silti Saksasta tulleiden kämppäkaverien kanssa on jouduttu vähän hakemaan yhteistä kieltä. Varsin pian kävi kuitenkin ilmi, että toinen pojista pelaa sekä Fortnitea että jääkiekkoa, ihan niin kuin Janikin. Kun leirin loppupuolella kerrotaan, että syksyllä seurakunta järjestää nuorten matkan Frankfurtin lähellä Sasu-nuorten „JuureS“-viikonloppuun, Jani innostuu. Ulkomailla ei ole juuri tullut käytyä, eikä koskaan ilman vanhempia ja pikkuveljeä. Mikä tilaisuus!
Saarakin on suomalainen.
Saara tuli Sasulle vähän vahingossa. Koulukavereiden kanssa hän ei missään tapauksessa halunnut samalle leirille. Kielikysymys arvelutti, koska Saara ei osaa yhtään saksaa. Pikkuhiljaa jännitys on alkanut hälvetä. Monet Saksasta tulleista puhuvatkin ihan hyvin suomea. Ja toisaalta niitä, jotka eivät puhu, jännittää ehkä vielä enemmän. Saaran ryhmän ryhmätunneilla keskustelu käy melko hitaasti, koska kaikki on pakko koko ajan kääntää kummallekin kielelle. Saaraa se ei haittaa. Kerrankin on riittävästi aikaa miettiä omaa mielipidettä. Välillä sen voi sanoa jopa ääneen.
Huonekavereista on tullut hyviä ystäviä. Hekään eivät tunteneet ketään leirille tullessaan. Ensimmäisenä iltana kaikki ujostelivat toisiaan samalla tavalla. Uusien tuttavuuksien kanssa Saara voi olla ihan rennosti sellainen kuin on. Hän miettii, että ehkä joku tytöistä voi seuraavana kesänä tulla heidän mökilleen käymään.
Sydän täynnä unelmia
Viimeisen päivän aamuna tavaroita pakkaillaan, huoneet siistitään, hiuksia käherretään ja suoristetaan. Lopulta leiri työntyy bussiin. Väsyttää, mutta kohta alkava konfirmaatiokin vähän jännittää. Jotkut ovat pukeutuneet juhlavaatteisiin jo leirikeskuksessa, toisten vaatteet tuodaan kirkolle. Osaako joku tehdä kravattisolmun? Haittaako jos alban alla on hihaton mekko? Muodonmuutosta on juhlallista seurata. Toukista kuoriutuu perhosia.
Konfirmaatiomessu sujuu kahdella kielellä soljuen kuten koko leirikin. Herra, kädelläsi voidaan laulaa myös saksaksi, Großer Gott myös suomeksi. Konfirmoitavilla nuorilla on elämä edessään ja sydän täynnä unelmia. Vanhemmat, isovanhemmat ja kummit hiljentyvät siunaamaan heitä.
Herra, siunaa
niin meitä matkallamme,
ettei yksikään jäisi joukostamme.
Yksin emme jää, huolta pidät meistä.
Silloin kyyneleistä nauru helähtää.
(Komm, Herr, segne uns EG 170, suom Anna-Maija Raittila)
Sasu-riparit pähkinänkuoressa:
Ensimmäinen Sasu-ripari järjestettiin vuonna 1983 Lahden Heinäsaaressa. Vuosien varrella Sasu-ripareita on pidetty kaikkiaan 80.
Leirit järjestetään yhteistyössä suomalaisten yhteistyöseurakuntien kanssa. Yhteistyöseurakuntia on ollut vuosien varrella yhteensä 16, pitkäaikaisimpana yhteistyökumppanina Espoon Olarin seurakunta (16 sasu-riparia). Leirille osallistuu rippikoululaisia, isosia ja ohjaajia tasapuolisesti Saksasta (= saksankielisestä Euroopasta) ja Suomesta. Leirien kielinä on suomi ja saksa.
Sasu-rippikouluissa noudatetaan suomalaista rippikoulusuunnitelmaa. Puolen vuoden rippikoulujakso käynnistyy helmikuussa tutustumisviikonlopulla Saksassa. Seurakuntaan tutustumisen jakso käsittää sekä internetin avulla tehtäviä kirjallisia tehtäviä, että osallistumista jumalanpalveluksiin ja muuhun seurakunnan toimintaan. Sasu-ripari päättyy konfirmaatioon Suomessa leirin viimeisenä päivänä.
Päivi Lukkari
Itäisen ja keskisen Saksan suomalaispappi
