Kirkon jäsenmäärä vähenee, kirkon talous kiristyy…
Nämä huokausten kanssa lausutut huomiot ovat tuttuja monissa kirkoissa. Totta kai ne ovat haasteita kirkon työntekijöille, sitä ei voi kieltää. Toisaalta ne ovat meille signaali siitä, että on aika pysähtyä miettimään, mikä on kutsumuksemme tässä ajassa.
Näitä kysymyksiä pohdin muutama päivä sitten Amerikan luterilaisen kirkon (ELCA) New Yorkin hiippakunnan piispa Robert Alan Rimbon ja hänen henkilökuntansa kanssa.
Kysymys on läsnäolosta yhteiskunnassa, piispa Rimbo totesi. Amerikan luterilainen kirkko tekee laajaa sosiaalityötä. New Yorkin useilla seurakunnilla on soppakeittiöitä, kirkolla on sairaaloita ja hoitokoteja sekä kouluja. Niiden kautta se on osa yhteisöä, myös dialogissa yhteisön kanssa.
Varsinkin vastoinkäymiset haastavat yhteistoimintaan. Yksi esimerkki on Sandy-hurrikaanin aiheuttama tuho kaupungissa. Yhden seurakunnan soppakeittiön toimintakin kävi mahdottomaksi tuhojen vuoksi. Silloin lähiyhteisö tarttui toimeen. Yhdessä keittiö korjattiin mahdollisimman pian toimintakuntoon. Naapurustolle oli tärkeää, että seurakunta pystyi jatkamaan työtään kodittomien ja köyhien hyväksi.
Meillä Suomessa tilanne on toisenlainen. Sosiaaliturvaan liittyvistä asioista huolehtii valtio ja kunnat. Hyvä niin. Mikä on meidän tapamme olla läsnä yhteisöissämme? Näitä kysymyksiä me kirkon työntekijät joudumme aina uudelleen ja uudelleen pohtimaan omissa työyhteisöissämme.
Hiippakuntien ja kirkon keskushallinnon yksi kysymys on, miten on mahdollista tukea seurakuntien työntekijöitä näiden haasteiden, paineidenkin keskellä. Kysyinkin piispalta, miten hän tukee seurakuntia ja niiden työntekijöitä usein laskevien käyrien keskellä.
Me rukoilemme paljon, vastasi piispa. Näiden haasteiden keskellä kysymys on perusasiasta, uskosta.
Olen todennut, että pappien kriisit ovat usein uskon kriisejä, Rimbo jatkoi. Piispana hän kertoi kysyvänsä itseltään, miten voin auttaa pappeja syvemmälle uskoon, evankeliumiin ja sakramentteihin. Ajattelen, että tämä on yhteistä kirkoille Atlantin molemmin puolin. Myös me kirkon työntekijät Suomessa tarvitsemme yhteistä rukousta.
Entä hiippakunnan toimistossa, miten huolehditte jaksamisestanne, kysyin hiippakunnan työntekijöiltä. Me kuuntelemme toisiamme, kipuilemme ja nauramme paljon yhdessä, he vastasivat.
Jukka Keskitalo
kansliapäällikkö, kirkkohallitus