Osallisuutta ja oppimista

Olin kesällä vetämässä rippikoulua. Päivän aiheena oli minä ja arvoni, jota iltapäivän työskentelyssä yritin lähestyä nuorilähtöisesti dialogin kautta. Metsään meni yritykseni. Ryhmän dynamiikka ei ollut tarpeeksi turvallinen työskentelylle. Jäin myös miettimään, oliko keskustelu oppimisen välineenä vierasta isolle osalle tästä ryhmästä. Olihan kyseessä 15-vuotiaat nuoret, joiden viimeisimpiä kouluvuosia oli leimannut koronapandemia ja sitä myöten etäopiskelu. Työskentelyn vetäjänä minulla oli mielikuva, minkälaisia oppijoita ryhmässä oli. Siis ajatus siitä, miten voisin huomioida ryhmänä erilaiset oppijat ja kuinka voisin siten edesauttaa jokaisen osallisuuden kokemusta aiheesta. Oletukseni oli kuitenkin väärä ja jouduin lennossa muuttamaan työskentelytapaa.

Nuorten kanssa toimiessa tilanteet korostuvat. Viime aikoina, kun olen työskennellyt lähinnä aikuisten kirkon ammattilaisten kanssa, ei pieleen mennyt arvio työskentelytavasta ole tullut niin silmille.

Kesäisen kokemuksen jälkeen jäin jälleen pohtimaan, kuinka paljon kouluttajana pystyn huomioimaan eri oppijat ja heidän tapansa oppia. Minkälaiset työskentelytavat voisivat tukea koulutuksiin tulevia erilaisia osallistujia? Kuinka rakennan turvallisemman tilan aina kyseisen ryhmän kanssa? Voinko näin kanttorina tehdä päätelmiä esimerkiksi toisista kanttoreista oppijoina?

Iso osa meistä ammattimuusikoista tunnistaa mestari-kisälli‑perinteen omassa musiikinopiskeluhistoriassaan. Viimeistään alakouluikäisestä alkaen olemme käyneet viikoittain soittotunneilla, joissa ainakin entisaikaan oppiminen yksinkertaistaen tapahtui niin, että kokeneempi muusikko kertoi, mitä tehdään ja miten. Opettajan pedagogisista taidoista riippuen opetustilanteet vaihtelivat. Ammattiopintojeni aikaan, reilut parikymmentä vuotta sitten, yksityistunteja oli itselläni enimmillään jopa viisi kertaa viikossa.

Koko opintojeni ajan opettelin opettajien ohjauksessa opettamaan itseäni. Tutkinnot tuntuivat siihen aikaan suorituksilta, joihin palautteen arvovaltaiselta lautakunnalta sai lähes heti ja kasvotusten. Vasta aivan viimeisissä tutkinnoissani palaute toteutettiin enemmän keskustellen, eikä enää yksipuolisesti arvostellen. Vähitellen opintojen myötä oppi siihen, että kritiikki koski sitä ammattimaista muusikon minääni eikä henkilökohtaista minääni.

Mietin, kuinka paljon tällainen vuosikausien, jopa vuosikymmenien tapa oppia asioita muokkaa muusikoiden tapaa oppia ja reflektoida itseään oppijoina. Ja samalla, olemmehan me muusikotkin kaikki omia persooniamme, jotka lopulta oppivat eri tavoin uusia asioita. Miten tällaiset taustatekijät näkyvät työyhteisöissä tai koulutuksissa erilaisissa kommunikointi- ja työskentelytilanteissa?  

Kouluttajana ajattelen, että oppiminen ja halu oppia lähtevät liikkeelle jokaisen koulutukseen osallistujan osallisuuden kokemuksesta. Suuri ihme -rippikoulusuunnitelma sanoittaa: ”osallisuus on sekä toimimista ja vaikuttamista että olemista ja joukkoon kuulumista”.

Koulutukseen osallistuja tulee etsimään koulutuksen aikana omaan ammatillisuuteensa uusia näkökulmia asiantuntijoiden ohjauksessa ja yhdessä kollegoiden kanssa. Tullessaan koulutukseen kirkon työn ammattilainen tuo mukanaan oman kokemuksensa ja historiansa työstä ja elämästä. On sitten osallistujan oma oppijan tausta minkälainen tahansa. Yleistyksiä siis esimerkiksi ammattiryhmittäin ei voi tehdä, vaan lähtökohtana on jokainen oppija omana itsenään.

Tarkoituksenmukaisesti suunniteltu koulutuksen rakenne ja ryhmän dynamiikkaan panostaminen luovat turvallisemman alustan osallisuuden kokemukselle. Koulutuksessa osallistuja toimii ryhmässä vaikuttaen siten omaan ja ryhmän oppimiseen. Näin omat kokemukset liittyvät koulutuksessa käsiteltävään aiheeseen yhdessä toisten osallistujien kokemusten kanssa. Ryhmä luo uuden yhteisen osallisuuden ja omistajuuden kokemuksen aiheen äärellä. Syntyy jotain erityistä, josta voi innostua ja jota voi viedä mukanaan omaan työyhteisöön. Kunhan muistaa, että oman työyhteisön kanssa pitää rakentaa jälleen uusi osallisuuden kokemus heille uuden asian tai näkökulman suhteen.