Miksi luterilaisen kristityn pitäisi olla kiinnostunut muista uskonnoista?

Luterilaisen kristityn elämä Suomessa on muuttunut yllättävän nopeasti parin viimeisen vuosikymmenen aikana. Vielä muutama vuosikymmen sitten satunnaisesta tuttavasta saattoi suurella todennäköisyydellä olettaa, että hänenkin juurensa ovat luterilaisessa kansankirkossa ja että hän jakaa maailmankatsomuksellisessa mielessä samanlaisen todellisuuden.

Nykyisin on toisin. Monin paikoin luterilaiset alkavat olla lukumääräisesti jo vähemmistön asemassa, kun uskonnottomien ja muita uskontoja tunnustavien lukumäärä on kasvanut. Suurimman osan suomalaisten arkisessa elinpiirissä muita uskontoja ja maailmankatsomuksia edustavia ihmisiä tulee vastaan lähes päivittäin. Toki niitäkin kolkkia maassamme vielä on, jossa luterilaisuus on edelleen suuren enemmistön uskonto, eikä katsomusten moninaisuus ole samalla tavalla osa arkista elämää kuin suuremmissa kaupungeissa.

Muuttunut elämänpiiri haastaa pohtimaan omaa suhdetta muihin uskontoihin. Erilaisesta uskonnollisesta ja maailmankatsomuksellisesta taustasta tulevien ihmisten kohtaaminen on ensisijaisesti positiivinen mahdollisuus tutkia myös omaa vakaumusta ja oppia toisin uskovilta ihmisiltä.

Yhteisymmärrysviikolla edistetään rauhaa

Helmikuun ensimmäisellä viikolla vietetään YK:n kansainvälistä uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikkoa. Taustalla on YK:n yleiskokouksen vuonna 2010 hyväksymä päätöslauselma. Suomessa yhteisymmärrysviikkoa on vietetty vuodesta 2011 lähtien. Yhteisymmärrysviikon tavoitteena on lisätä ymmärrystä eri uskontojen ja katsomusten välillä. Vuonna 2023 yhteisymmärrysviikon vuositeemana on hyvin ajankohtainen kysymys Edistänkö rauhaa?

Yhteisymmärrysviikolla kysymys osoitetaan sekä yhteisöille että yksilöille: miten minä omassa, arkisessa elämässäni edistän rauhaa eri tavalla ajattelevien ja uskovien kesken, ja myös miten me seurakuntana ja kirkkona edistämme rauhaa muiden yhteisöjen kesken?

Keskellä sotaa käyvää maailmaa rauhan edistäminen teemaviikon kautta voi kuulostaa naiivilta tai ylitsepääsemättömältä tavoitteelta. Teeman edessä ei kuitenkaan ole syytä sen enempää kyynistyä kuin vaipua epätoivoonkaan. Rauhan rakentamista eri katsomusten kesken voi harjoittaa hyvinkin arkipäiväisillä, pienillä teoilla. Kutsuisitko vaikka naapurin kahville, tai ryhtyisitkö juttusille vieraan ihmisen kanssa bussissa? Sosiaalinen media kaipaa myös positiivisella tavalla muista kiinnostuneita ja hyvään keskusteluun kykeneviä osallistujia.  

Yhteisymmärrysviikko tarjoaa myös seurakunnille mahdollisuuden rakentaa yhteyksiä oman paikkakunnan muihin uskonnollisiin yhteisöihin. Joka vuosi yhä useampi seurakunta eri puolilla Suomea järjestää joko itse tai yhteistyössä muiden uskonnollisten yhteisöjen kanssa yhteisymmärrysviikon tapahtumia.

Tueksi erityisesti evankelis-luterilaisille seurakunnille on tämänvuotisen yhteisymmärrysviikon alla julkaistu oma opas. Oppaasta kerätään myös palautetta, jotta se mahdollisimman hyvin palvelisi seurakuntia tulevaisuudessa. Palautelinkki löytyy oppaan sivuilta.

Lähtökohtia muiden uskontojen kohtaamiseen

Muutama vuosi sitten piispainkokous hyväksyi dokumentin Suuntaviivoja uskontojen kohtaamiseen. Asiakirjan tarkoituksena on rohkaista ja innostaa niin seurakuntia kuin yksittäisiä kirkon jäseniäkin tutustumaan toisin uskoviin ihmisiin lähimmäisenrakkauden ja vieraanvaraisuuden hengessä. Aiemmassa blogitekstissäni painotin sitä, että tutustuminen kirjojen kautta muihin uskontoihin ei vielä tavoita tavallisten ihmisten elämän ja arjen tasoa. Tarvitaan henkilökohtaisia kohtaamisia ja vuorovaikutusta, ja siihen näin yhteisymmärrysviikolla haluan jokaista lukijaa rohkaista.

Perustietoa eri uskonnoista tarjoaa esimerkiksi edelleen varsin ajankohtainen julkaisu Monien uskontojen ja katsomusten Suomi. Tiedon lisäksi tarvitaan rohkeutta ja taitoa kertoa omasta uskosta ja maailmankatsomuksesta. Monikatsomuksellisessa Suomessa kirkon yksi tärkeä tehtävä onkin varustaa ja rohkaista kirkon jäseniä pohtimaan omaa, luterilaista identiteettiään ja keskustelemaan siitä toisten kanssa.

Monelle kirkon työntekijälle maailmankatsomusten kirjo tulee vastaan kirkollisten toimitusten yhteydessä. Tähänkin on apua ja ohjeita saatavilla julkaisuissa Kohti pyhää. Tärkein ohje näissäkin tilanteissa on rohkeasti kysyä ja keskustella asioista: kukaan yksittäinen ihminen ei edusta globaalia uskontoperinnettä sellaisenaan, vaan maailmankatsomus rakentuu varsin yksilöllisesti omasta kulttuuritaustasta ja elämänkokemuksista. Enää ei voi myöskään olettaa, että Suomessa syntynyt ja kasvanut ihminen automaattisesti tuntee luterilaista perinnettä ja tapakulttuuria.

Miksi siis kiinnostua muista uskonnoista ja maailmankatsomuksista?

Muista uskonnoista ja maailmankatsomuksista tulisi luterilaisen kristitynkin olla kiinnostunut yksinkertaisesti siitä syystä, että yhä useammin jaamme saman, arkisen elämänpiirin. Uskonto tai maailmankatsomus vaikuttaa monella tapaa arkisen elämän valintoihin, silloinkin kun tietoisesti emme sitä ajattele. Koska eri perinteissä uskonto vaikuttaa elämässä aika erilaisiinkin osa-alueisiin, kuten esimerkiksi ruokailuun ja juhla-aikojen ajoittumiseen, niin moniuskontoisessa todellisuudessa rakentavaksi ratkaisuksi ei enää riitä uskonnon rajaaminen yhteisen, julkisen elämän ulkopuolelle.