Luterilaisuuden kartta muuttuu

Botswanan luterilaisen kirkon piispa Cosmos K. Moenga ja lähetysteologi Jaakko Rusama kohtasivat maalis-huhtikuun vaihteessa Järvenpäässä. – Kuva: Aarne Ormio

Kun kymmenien luterilaisten kirkkojen edustajat eri puolilta maailmaa kokoontuivat keskustelemaan tilanteestaan, puhe kääntyi rahahuoliin. Monen aasialaisen ja afrikkalaisen kirkon ongelmana on taloussyistä johtuva pappispula.

Huhtikuun alussa kirkon lähetystyön keskus kutsui luterilaisia kirkkoja kaikilta mantereilta koolle Järvenpäähän lähetyskumppanuusneuvotteluihin. Taustalla oli ajatus kirkkojen keskinäisen vuorovaikutuksen lisäämisestä. Neuvotteluissa haluttiin keskustella ajankohtaisista aiheista ja siitä, miten luterilaisuus ymmärretään.

Seminaarin keskustelujen pohjaksi osallistujille oli lähetetty etukäteen kaksi kysymystä. Toisessa kirkkojen edustajia pyydettiin kuvaamaan suurimpia haasteitaan. Toinen kysymys koski sitä, millaista yhteisyötä he haluaisivat tehdä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa.

Lähetysteologi Jaakko Rusaman mukaan suurin osa vastauksista liittyi koulutukseen ja kasvatuskysymyksiin. Järvenpään neuvotteluissa keskusteltiin paljon koulutusyhteistyöstä.

Koulutuksen, rahan ja myös hallinto-osaamisen puute vaivaa monia kirkkoja, joista pohjoiset lähetit ovat lähteneet. Jäljelle jääneet työntekijät eivät välttämättä hallitse esimerkiksi raporttien laatimista ja tietojenkäsittelyä, puheenvuoroissa kerrottiin.

Keskustelussa tuotiin selvästi esiin myös huoli maailman taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta ja yritysten vastuusta kehitysmaiden talouden rakentamisessa.

Lähetystyöstä yhteistyöhön

Kirkkojen välisissä suhteissa kysymys ei ole vain lähetystyöstä, vaan yhteistyöstä. Tapahtuman englanninkielinen nimi Partnership Consultation olikin Rusamasta suomenkielistä osuvampi.

Rusaman mukaan lähetystyön kentällä ilmassa on paljon vaikeita kysymyksiä. Koko vanha lähetyskäsitys on murenemassa ja yksi suuri muutostekijä on kristinuskon uusi kartta. Yli puolet maailman kristityistä asuu päiväntasaajan alapuolella. Muutokset merkitsevät Rusaman mukaan enemmän vastavuoroisuutta kirkkojen kesken. Liike ei kulje enää vain pohjoinen–etelä -suuntaisesti eikä etelä–pohjoinen -suuntaisesti vaan myös etelä–etelä -suuntaisesti.

– Etiopiassa esimerkiksi on maailman toiseksi suurin luterilainen kirkko. Sieltä on jo kyselty, voisivatko he lähettää työntekijöitä meille Suomeen. Dynaamisimmat kirkot ovat Aasiassa ja Afrikassa. Euroopassa sen sijaan luterilaisuus näivettyy. Kirkollisessa kasvussa me olemme nykyisin kehitysmaa, Rusama toteaa.

– Luterilainen kristinusko on joskus ollut valkoisen miehen vientitavaraa, mutta ei ole sitä enää. Etelän kirkoissa lähetystyötä ei enää tehdä valkoisen miehen ehdoilla. Euroopassa on vielä paljon tahatonta ylimielisyyttä ja kolonialismin henkeä, hän sanoo.

Rusaman mielestä lähetyskumppanuusneuvotteluissa tärkeintä oli kuunteleminen ja yhteisen pohjan etsiminen.

Yksi konkreettinen ehdotus, joka keskustelussa nousi esille, oli köyhien kirkkojen toivomus vaihto-ohjelmista opiskelijoille ja työntekijöille. Se olisi Rusaman mukaan hyvä yhteistyön muoto, jota tulisi voimakkaasti lisätä.