Luterilaisen maailmanliiton pääsihteeri Martin Junge ja väistyvä presidentti Munib Younan osallistuivat LML:n yleiskokoukseen Namibian Windhoekissa. (Kuva: LWF/Johanan Celine Valeriano)
Luterilaisen maailmanliiton (LML) juuret ovat toisen maailmansodan jälkeisissä eurooppalaisten ja amerikkalaisten luterilaisten kirkkojen kansainvälisen diakonian avustushankkeissa. Sen toiminnallista identiteettiä ovat määrittäneet diakonian ohella lähetys ja kirkkojenvälisen yhteyden edistäminen.
Jo 50 vuoden ajan myös Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan luterilaiset ovat olleet keskeinen osa maailmanliiton toimintaa. Maailmanyhteisön tilanteen huomioon ottaen oli paikallaan, että reformaation 500-vuotismerkkivuoden yleiskokous järjestettiin Namibiassa, Afrikan ja muutenkin Euroopan ulkopuolisen maailman luterilaisimmassa maassa. Afrikassa luterilaisuus on erityisen elävää todellisuutta, vaikka ei aina samanlaista kuin Euroopassa. ”Jumalan armon vapauttama” on – reformatorisesti – Windhoekissa juuri päättyneen LML:n yleiskokouksen pääteema.
Suomalaisena kristittynä on hyvä olla Namibiassa. Maan suurin kristillinen kirkko, Namibian evankelis-luterilainen kirkko (ELCIN), on suomalaisen lähetystyön tuloksena syntynyt. Namibian pohjoisosassa, silloisella Ambomaalla, kastettiin 1880-luvulla ensimmäinen paikallinen kristinuskoon kääntynyt namibialainen. Tänä päivänä ELCIN:ssä on noin 700 000 jäsentä, ja koko maan väestöstä noin 90 prosenttia on kristittyjä. Ihmiset muistavat myös Martti Ahtisaaren toiminnan maan itsenäistymiseksi Etelä-Afrikan alaisuudesta 1990.
Lundin tapahtuma loi myönteistä energiaa
Sekä LML:n väistyvä presidentti Munib Younan että pääsihteeri Martin Junge pitivät raporteissaan Lundissa viime lokakuussa järjestettyä luterilais-katolista reformaation muistamista tärkeänä merkkipaaluna. Lundin tuomiokirkossa pidetty tilaisuus järjestettiin paavi Franciscuksen kanssa. Tässä yhteydessä reformaation perintöä käsiteltiin ekumeenisesti katumuksen sekä kiitoksen näkökulmasta. Lisäksi se nähtiin voimanlähteenä yhteiselle todistukselle ja palvelulle, mikä innoitti vetämään myös laajempia kaaria sovinnon ja yhteyden rakentamiseen konfliktien keskellä.
Martin Junge painotti reformaation ekumeenisen ja maailmanlaajan muistamisen merkitsevän sitä, ettei ole aika panna syrjään sitä, mitä on ekumeenisesti saavutettu, vaan sen varaan on rakennettava uutta. Juuri tähän ”ekumeeniset kehotukset” yhteisen Kristus-todistuksen vahvistamisesta ja evankeliumin tarjolla pitämisestä osaltaan liittyvät. Näin myös liitytään reformaation ydinsanomaan.
Luterilaisuus on samaan aikaan kontekstuaalista ja katolista
LML:ssa on viime vuosina työskennelty kirkkoyhteisön itseymmärryksen parissa. Ei riitä, että korostetaan sitä, että seurakunnat, hiippakunnat ja paikalliskirkot ovat autonomisia. Pitää myös pohtia sitä, mitä merkitsee se, että olemme maailmanlaaja yhteisö, ja että työmme vaikuttaa paitsi toisiin luterilaisiin myös toisiin kristittyihin.
Martin Junge on aiemmin puhunut kirkkoyhteisön ”transkontekstuaalisuudesta”. Sillä hän tarkoittaa, että vaikka on tärkeä ottaa huomioon kunkin kirkon paikalliset olosuhteet, tulee myös nähdä se, että olemme osa samaa perhettä luterilaisina ja kristittyinä. Tällä kertaa hän ilmaisi tämän kirkko-opillisemmin käsittein: olemme paitsi paikallisia myös katolisia, osa Kristuksen yhtä, pyhää, katolista ja apostolista kirkkoa.
Ekumenia rakentaa siltoja ja luo tulevaisuuden näkökulmia
Yksittäisten paikalliskirkkojen ja maailmanlaajaa luterilaisten ja yleensä kristittyjen välistä yhteyttä edistää LML:lle tärkeä ekumeeninen toiminta. Se vahvistaa myös luterilaisuuden katolisuutta merkityksessä ”uskon täyteys ja maailmanlaajuisuus”. Junge kiteytti:
”Jakautumisten fragmentoimassa maailmassa, aikana, jolloin uskon nähdään olevan mutkia matkaan tuova tekijä ihmisten yhteisen elämän näkökulmasta, ekumeeniset prosessimme puhuvat voimakkaasti uskon kauneuden puolesta. Se rakentaa siltoja ihmisten välille, ylittää eroja ja tuo tulevaisuuden näkökulmia. Ekumeeninen toiminta on itse asiassa profeetallista todistusta ottaen huomioon ajat, joiden keskellä olemme.”
Suomalaisesta näkökulmasta rohkaisevaa oli, että pääsihteeri viittasi hyviin luterilais-katolisen teologisen dialogin resursseihin, joita on valmisteltu Yhdysvalloissa ja Suomessa. Niitä voidaan käyttää jatkettaessa ekumeenisella tiellä – profeetallisesti – eteenpäin.
Lähetys ja ykseys ovat luterilaisten kirkkojen peruspilareita
Namibialainen piispa Ernst muistutti avajaistilaisuudessa Namibian lähetykseen liittyvästä menneisyydestä. Hän totesi, että ilman lähetystyötä ja siihen liittyvää menneisyyttään Namibia ei voisi ottaa osaa Jumalan lähetykseen (missio Dei). Hän totesi, että Jumalan armahtamana oleminen tarkoittaa sen kysymyksen kohtaamista, mitä on olla armollinen lähimmäiselleen.
Myös pääsihteeri Junge käsitteli esityksessään kokonaisvaltaista lähetystä kirkkojen yhteyden näkökulmasta. Koska Jumalan kutsu osallistua lähetykseen on yhä voimassa, kaikkia jäsenkirkkoja tarvitaan mukaan, jotta yhdessä saataisiin aikaiseksi ”oikea sävel”. Vain kutsun muodot ovat muuttuneet.
Jungen mukaan maailmassa vallitsevat taloudelliset ja poliittiset voimat sekä nopeat muutokset ovat tuoneet LML:n jäsenkirkkoja yhteen, koska ne ovat ymmärtäneet keskinäisen riippuvuutensa lähetyksen kysymyksissä. Näin lähetys ja ykseys ovat luterilaisten kirkkojen peruspilareita. Junge muistutti myös siitä, että kaksi maailman suurinta luterilaista kirkkoa, jotka molemmat ovat syntyneet lähetystyön tuloksena, ovat Etiopian Mekane Yesus -kirkko ja Tansanian evankelis-luterilainen kirkko.
Lähetystyö on siis olennainen osa Namibiankin historiaa. Viime marraskuussa pidetyn LML:n Lähetyksen ja kehityksen osaston pitämän kansainvälisen konsultaation julkilausuma ”Statement on Mission”* on yleiskokouksen taustamateriaalikirjan (”Study Book”) liitteenä.
Tuossa konsultaatiossa nousi esiin monia jäsenkirkkojen haasteita, ja ensimmäisenä niistä mainitaan ”luterilainen identiteetti ja teologinen koulutus”. LML:n jäsenkirkkojen valitsemien edustajien joukosta 12 prosenttia ei kyselyn mukaan tiedä, että luterilaiseen identiteettiin kuuluu olla Jumalan armahtama ”yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden”. Kirkoilla on siten paljon tehtävää evankeliumin julistamisessa ja opettamisessa myös omien jäsentensä parissa. Jumalan lähetys on yhä käynnissä.
*Statement on Mission -julkilausuman suomennos
Risto Jukko
johtaja, Kirkon lähetystyön keskus
Tomi Karttunen
johtava asiantuntija, ekumenia ja teologia