”Täysin mahdoton tulevaisuus – vapauttaa voimat tähän hetkeen.”
Näin on sanonut edesmennyt hämeenlinnalainen kirjailija ja runoilija Hilja Mörsäri.
Olemme ihmetelleet ja eläneet perheinä ja yksittäisinä henkilöinä, vanhuksina, lapsina, nuorina ja työikäisinä tätä kevättä ensimmäistä kertaa maailmanlaajuisesti erikoisessa tilanteessa. Tilanteessa jossa näköalat tulevaisuuteen ovat olleet sumun peitossa, epävarmuus ja pelko lisääntyneet päivittäin ja viikoittain, välillä helpottaen ja jälleen kasvaen. Lapset ovat olleet poissa kouluista, etäkoulut ovat pyörineet ja uuteen totuttelemista on tarvittu kaikilta. ”Tämä on uusi normaali tänään” – ajattelu on puheissa ja kommenteissa. Sekin mikä on sitä uutta normaalia tänään – ei vielä kukaan tiedä, vaan vasta visioi ja aavistelee.
Pieni lapsi elää voimakkaasti tätä hetkeä. Hänen suunnitelmansa ja toteutuksensa eivät suuntaa kauas tulevaisuuteen vaan energia, mielikuvitus ja toiminta on totta tässä ja nyt. Samanaikaisesti kun lapsi elää vahvasti tässä ja nyt – hän voi kantaa mielessään ja sisällään myös monenlaista huolta. Nämä mieltä painavat asiat saattavat rakentua niistä lauseista, kommenteista ja puheista mitä lapsi noukkii kotona läheisiltään ja kuulee tiedotusvälineistä. Etenkin ne lapset joilla on takanaan vaikeita ja kipeitä elämänkokemuksia nuoresta iästä huolimatta, voivat kokea tässä tilanteessa voimakasta ahdistusta terveenäkin.
Lapsi kommentoi ja kysyy suoraan jos hän on saanut siihen mahdollisuuden eikä hänen ole tarvinnut vaieta mieltä askarruttavista kysymyksistä. ”Loppuuko isältä työt?” ”Joudutaanko me muuttamaan?” ”Kuoleeko koronaan?” ”Voiko lapsetkin kuolla?” ”Miksi koronaan kuolee?”
Lapsi tarvitsee kysymyksiinsä vastauksia – rehellisesti. Hän ei kaipaa asioiden piilottelemista vaan vastauksia jotka rauhoittavat mielen ja ovat totta. Lapsen kysyessä aikuisen ei tarvitse ylisuojella lasta ja vaieta. Parasta lapselle on näissä elämän tärkeissä kysymyksissä kohdata läsnäoleva aikuinen joka ottaa vakavasti hänen kysymyksensä. Lapsen tarve on olla aikuisen kanssa joka kuulee häntä ja antaa hänelle luvan vapaasti pohtia ja puhua. Lapsen pohtiessa ja kysyessä, keskustelu etenee lapsen ehdoilla. Lapsella on lupa puhua lapsen kokoisilla sanoilla ajatuksiaan, pelkojaan ja huoliaan.
Turvallinen aikuinen antaa lapselle myös luvan tuntea tunteitaan ja kertoa peloistaan. Pelko on tunne josta ei tarvitse päästä eroon vaan se saa olla olemassa. Pelko kuuluu elämään ja aikuisen tehtävä on auttaa lasta kestämään tämäkin tunne turvallisesti ja lasta lohduttaen. Silloin yhdessä jaettu hetki lapsen kanssa vapauttaa voimat myös tähän hetkeen. Olisiko uusi normaali tänään tässä ja nyt turvallisesti hetki kerrallaan eteenpäin?
Tiina Haapsalo
Varhaiskasvatuksen kouluttaja
Työnohjaaja, draamapedagogi
Lasten ja nuorten keskus