Lapselleko sielunhoitoa?

Viisitoista vuotta sitten olisin juossut karkuun lapsi sylissäni, jos joku olisi tullut puhumaan minulle oman lapseni sielunhoidosta. Mitä hoitamista siinä on, hänen sieluunsa ette kyllä koske! Lapseni identiteetti on vasta muotoutumassa ja hän tarvitsee kasvurauhaa eikä mitään manipulatiivista julistusta. Kyllä meillä iltarukous luetaan. Piste.

Kokonaisvaltaista kasvua

Myöhemmin minusta tuli kuitenkin kirkon työntekijä ja sana sielunhoito vilahteli yhä useammin verkkokalvolleni. Sielunhoidolle löytyy paljon erilaisia määritelmiä. Se on lukemani mukaan mm. keskustelua, aktiivista kuuntelua, myötäelämistä ja sen myötä voi löytyä uusia näköaloja eri asioihin. Nämä sanat ymmärrän. Varhaiskasvatuksen lähtökohta on nimittäin lapsen kokonaisvaltaisen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukeminen. Se tapahtuu mm. havainnoinnin, leikin, taiteiden, uteliaan tutkimisen ja yhteisten pohdintojen avulla.

Yhteinen pohdinta ja jutustelu esim. pukemisen tai maalaamisen yhteydessä on vuorovaikutustilanne, jossa ei välttämättä haeta oikeita tai vääriä vastauksia. Hyvä pedagogi luo ja ennakoi tilanteita, joissa lapsen on turvallista avata hänelle tärkeitä asioita yhteiseen ajatusmyllyyn. Lapsi ei lokeroi elämän eri osa-alueita hengelliseen tai maalliseen, ne kaikki ovat läsnä hänelle kaiken aikaa. Siispä minunkin on ajateltava kokonaisuutta. Voiko lapsilähtöiseen työotteeseen arjen keskellä sisältyä sielunhoitoa?

Kasvaa Luojan luoduksi

Ajattelen monen muun kasvattajan tavoin, että ihmisen tulisi saada kasvaa sellaiseksi kuin Luoja on hänet luonut. Ajattelen myös, että lähikasvattajien, muiden kasvattajien ja ympäristön lisäksi lapsella on myös kolmas kasvattaja, Luoja. Eli oikeastaan kysymys on siitä, miten tuen lapsen kasvua siten, että hän saa käyttöönsä kaiken sen potentiaalin, joka hänelle on suotu.

Ja tässä tullaankin mielenkiintoiseen kohtaan. Miten puhun Jumalasta niin, että en anna lapselle valmiiksi pureskeltuja vastauksia, vaan rohkaisen häntä pohtimaan ja kääntelemään pelkäämättä joka kiven ja kannon? Lapsi kun voi kokea ja nähdä paljon enemmän kuin minä juuri siitä toisesta todellisuudesta, johon lapset kykenevät aikuisia helpommin kurkistamaan ennakkoluulottomilla ajatuksillaan ja asenteillaan. Etten minä vaan kutista Luojaa ja tee Hänestä oman näköistäni! Mikä vastuu hengellisyyteen liittyvistä muistijäljistä meille onkaan annettu!

Sielunhoitoa leikkien?

Teen viikoittain työtä Lastenklinikalla. Kohtaan myös perheiden suruleirillä lapsia, jotka ovat menettäneet toisen vanhemmistaan tai sisaruksensa. Elämä ei ole aina reilua, pienimmillekään. Miten sitten kohtaan näitä lapsia, joita on kohdannut suuri suru? Sielunhoidosta en uskalla puhua, se tuntuu jostakin syystä minusta vieraalta, mutta rinnalla kulkemisesta kylläkin. Yritän omalta osaltani luoda tilan ja tunnelman, jossa mikään asia ei ole liian vähäpätöinen tai arkaluontoinen jaettavaksi. Viestini on, että kaikesta voi puhua, muovailla, maalata, piirtää, musisoida tai ilmentää liikkeen avulla tai olla ihan vain hiljaa, kuunnella, katsella ja aistia.

Haluan kannatella erityisesti lapsen leikkiä, sillä leikissä lapsi on omimmillaan hänelle tutulla maaperällä. Leikki itsessään hoitaa ja hellii lapsen ydintä. Harvoin jään itsekkään osattomaksi tuosta mielikuvituksen tulituksesta, mikäli vaan uskallan heittäytyä leikkiin mukaan. Jos oikeasti haluan tietää jotakin lapsen mielenliikkeistä ja hänen kasvunsa kaaresta, tulisi leikille antaa entistä suurempi rooli. Leikki antaa vihjeitä toiveista ja kertoo jotakin mahdollisista peloista, se maalaa eteeni lapsen mielenmaiseman koko tunneskaalan.

Kaikkea ei ole tarkoituksenmukaista tulkita eikä se ole tarpeenkaan, sillä leikki ei ole vain väline johonkin vaan itsetarkoitus. Leikki avaa sielunhoidon peräänkuuluttamia uusia näköaloja, se auttaa ymmärtämään ja jäsentämään jo koettua tai tulevaa. Ollessani potilaana Lastenklinikan leikkihuoneessa keuhkojensiirto-operaatiossa, koen suhteessa lapseen joka hoitaa minua, vahvaa myötäelämistä. Hoidon kohteena olevasta lapsesta tulee tämän leikin suunnannäyttäjä ja kapellimestari, on hänen vuoronsa ottaa ohjat käsiinsä. Miten määrätietoisesti ja asiatuntevasti hän hoitaakaan minua, joka kyselen sairaudestani kaikkea mahdollista tehohoidosta toipumisaikaan. Niin, kyllä tämä on hoitoa myös sielulle, meille molemmille. Uskon siis vahvasti sielunhoitoon leikkien ja leikki on minulle tärkeydessään mitä vakavin asia.

Joskus sanat voivat luoda mielikuvia, jotka eivät kerro välttämättä mitään itse asiasta tai voivat jopa johtaa harhaan asiasta tietämättömän. Löytyisikö sielunhoidolle parempaa sanaa varhaiskasvatuksen alueelle? Rohkaistuisikohan sitä ihan miettimään asiaa lasten kanssa?

Satu Laakso
Varhaiskasvatuksen ohjaaja
Helsingin seurakuntayhtymä

JÄTÄ KOMMENTTI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.