Seurakuntavaalien ennakkoäänestys Narinkkatorilla Helsingissä. Kuva: Marjo Kiljunen
Viime päivät on innokkaasti etsitty vaalivoittajia. Seurakuntavaaleissa voittajan löytyminen ei ole yhtä yksiselitteistä kuin poliittisissa vaaleissa, joissa vaali-illan jälkeen yhden puolueen kannatuspylväs nousee kiistatta muita korkeammalle, voittaja antaa haastatteluita salamavalojen räiskyessä ja häviäjä palaa vähin äänin kannattajiensa joukkoon kiittämään tehdystä työstä.
Seurakuntavaaleissa raporteissa voittajaksi on ehdotettu sekä liberaaleja että konservatiiveja, somessa kiertävässä meemissä taas voittajana esiintyy pappiskaapuisten ryhmä. Tätä kirjoitettaessa ei ole vielä ehditty analysoida sitä, poikkeaako valituiksi tulleiden ajattelutapa merkittävästi aiemmista luottamushenkilöitä. Vaalikoneeseen vastasi alle puolet ehdokkaista, joten tietoa saadaan vain suuntaa-antavasti.
Piilotetut puolueet
Seurakuntavaalien ehdokaslistat muodostuvat yksinkertaisella laskukaavalla: tehdään sanoista kirkko/me/sana/elämä/elävä/yhteinen/yhdessä sopiva yhdistelmä ja piristetään nimeä tarvittaessa käyttämällä termejä kevät, toivo tai uudistuva. Jopa seurakunnan aktiivikävijöiden on vaikea saada selkoa, millaiselle eetokselle ääni lähtee, saati sitten satunnaisemman äänestäjän.
Kirkko on itsekin osaltaan syyllinen tähän listojen epämääräisyyteen. Virpi Siitosen väitöskirja osoittaa, että poliittiset puolueet olivat jo nykymuotoisten vaalien alkuvaiheessa kiinnostuneita kirkossa vaikuttamisesta. Puolueiden kiinnostus seurakuntavaaleista nousi 1970-luvulta vaali vaalilta, mutta puolueiden nimet piti äänestyksessä pitää piilossa aina 1990-luvulle asti. Vähensikö tämä puolueiden vaikuttavuutta kirkossa? Ei tietenkään.
Kirkon asenne puoluevaikuttamista kohtaan on huomattavasti muuttunut: 2000-luvulla kirkko kävi jo itse puoluekokouksissa rekrytoimassa ehdokkaita seurakuntavaaleihin. Nyt, kun kirkko penää puolueilta avoimuutta ja selkeyttä, ne ovat kääriytyneet suojavaatteisiin ja himmentävät puoluevaloja.
Eri listat, yhteiset tavoitteet
Äänestystutkimusten (esim. Wass & Blais 2017) mukaan yksi merkittävä äänestyspäätökseen vaikuttava tekijä on äänestysasetelman selkeys. Epämääräinen kilpailuasetelma vaikuttaa äänestäjiin passivoivasti.
Mutta vaikka Kokoomuksen lista ilmoittaisikin olevansa Kokoomus ja Vasemmisto Vasemmisto, olisiko äänestäminen seurakuntavaaleissa yhtään helpompaa? Puolueen kannattajista löytyy uskonnollisesti liberaaleja ja konservatiiveja, niin uusien työmuotojen kokeiluista innokkaita kuin niitä, jotka mieluummin tekisivät asiat niin kuin ne on tavattu tehdä.
Vaalikoneessa neljä viidestä ehdokkaasta ilmoittaa olevansa valmis luopumaan seurakunnan kiinteistöistä, jos talous heikkenee. Valtaosa pitää kirkon tärkeimpänä työnä toimituksia, auttamistyötä ja kasvatustyötä – aivan riippumatta siitä, kannattaako puoluetta, herätysliikettä, aktiiviseurakuntalaisten listaa tai partiolaisia. Yksiselitteisiä erottajia listojen välille voi olla haastava rakentaa. Lisäksi on huomattava, että osallistumistutkimusten mukaan osallistumisella on taipumus kasautua. Niinpä onkin todennäköistä, että sama ihminen on aktiivinen sekä puolueessa, seurakunnassa että järjestöissäkin. Minkä aatteen ensisijaiseksi kannattajaksi ehdokas siis laskettaisiin?
Jos ei voittajasta valtakunnan tasolla löydykään selvyyttä, Seinäjoella se yksiselitteisesti tiedetään: voittaja on Kassu. Lapsille ja perheille suunnatussa vaalissa sai äänestää nalleja, ja voittajasta tuli Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen nimikkonalle. Osa seurakunnista järjesti erilaisia varjovaaleja nuoremmille ikäryhmille. Tämä on erinomainen idea. Äänestystutkimuksissa tapa on osoittautunut merkittäväksi äänestykseen vaikuttavaksi tekijäksi. Näin oli myös vuoden 2014 seurakuntavaaleissa: tärkein syy olla äänestämättä oli se, että ei ole tapana äänestää seurakuntavaaleissa. Onkin siis tarpeen aloittaa demokratiakasvatus mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, vaikka nalleilla harjoittelemalla.
Hanna Salomäki
johtaja
Kirkon tutkimuskeskus