Kuva: Kimmo Ketola
Osallistuva luterilaisuus -seminaari järjestettiin Kirkon nelivuotiskertomuksen jälkimainingeissa Tampere-talossa 13.3.2017. Seuraavassa joitakin täysin subjektiivisia kuulohavaintoja seikoista, jotka innoittivat itseäni eniten. Ehkä innoittavinta oli kuitenkin uusien ja vanhojen tuttavuuksien kohtaaminen ja mahdollisuus päivittää omia tietoja ja ajatuksia. Joten kiitos, kun tulitte!
Turvapaikanhakijoita vastaanottamassa
Lehtori Hanna Niemi (Diak) kertoi tutkimuksestaan Hätämajoituksesta Aleppon kelloihin. Tutkimuksen mukaan valtaosassa seurakunnista (70 %) oltiin turvapaikanhakijoiden saapuessa aivan uuden toimintamuodon edessä, sillä seurakunnan alueella ei ollut hätämajoitusta tai muuta turvapaikkatoimintaa. Turvapaikanhakijatoimintaan lähdettiin seurakunnissa mukaan omasta kiinnostuksesta tai julkisen paineen vuoksi, joskus myös kirkkoherran määräyksestä.
Vapaaehtoisuus ja yhdessä työskentely olivat ominaisia dynaamisille ja nopeasti toimineille seurakunnille, joissa toimittiin auttaminen edellä. Uskontoa ei tuputettu turvapaikanhakijoille vaan uskontoa käsitteleviin kysymyksiin vastattiin kysyttäessä. Ajatuksena oli, että rinnalla kulkeminen on parasta evankeliumia. Turvapaikanhakijoiden kiinnostus kirkkoa kohtaan kuitenkin yllätti. Seurakuntien työntekijöiden seuraavaksi haasteeksi tuli, miten jatkaa hyvin alkanutta työtä osallistamalla myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneita seurakunnan toimintaan sekä tukemalla paperittomia.
Tornion seurakunnan diakoni Johanna Wennerströmin mukaan seurakunta oli ensimmäisenä vastassa turvapaikanhakijoita, ennen Punaista Ristiä ja valtion viranomaisia. Seurakunnan kannalta oli kuitenkin huojentavaa, kun SPR ja viranomaiset tulivat paikalle viikon-parin kuluttua ensimmäisten turvapaikanhakijoiden saapumisesta. Seurakunta vapautui tällöin esimerkiksi jatkokuljetusten etsimisestä muihin tehtäviin.
Turvapaikanhakijat myös yhdistivät seurakuntatoimijoita, kun Tornion ja Haaparannan seurakunnat sekä vapaat suunnat, työntekijät, vapaaehtoiset ja islamilaisen yhdyskunnan tulkit toimivat yhdessä. Ikävintä työssä oli seurakunnan saama runsas kielteinen palaute turvapaikanhakijoiden hyväksi tehdystä työstä.
Perheiden kanssa
Nuorisotyönohjaaja Kaarina Hakkarainen korosti pysähtymisen tarvetta perhetyössä, jossa joudutaan valitsemaan, mitä ja miksi tehdään, mitä jätetään tekemättä, mitä pitäisi tehdä nykyisen sijaan. Perhetyössä tarvitaan yhteinen suunta ja päätös valittuun suuntaan kulkemisesta.
Menneisyydestä voimme oppia, että kirkossa jokainen voi antaa, mitä hänellä on. Työntekijöiden ei tarvitse eikä pidä tehdä kaikkea valmiiksi. Ajattelemme liikaa perheiden puolesta, vaikka meidän pitäisi toimia yhdessä heidän kanssaan. Myötävaikuttaminen on olennaista kaikenikäisten ihmisten hyvinvoinnille.
Jeesus opetti koko elämällään: puheillaan ja teoillaan. Huoli suomalaisten uskonnollisuudesta saa meidät korostamaan oppia, kaavoja ja ulkoista muotoa sekä unohtamaan, että tieto ei korvaa kokemusta Jumalan läsnäolosta. Meidän ei pidä tehdä Jumalan puolesta, vaan tehdä tilaa Jumalalle. Lähimmäisenrakkautta voi harjoittaa yhdessä perheiden kanssa ja rukouselämään opettaa kädestä pitäen.
Äiti- ja isä-mentoritoiminnan koordinaattori Suvi Korenius kertoi HelsinkiMission järjestämästä mentoritoiminnasta. Mentorit ovat tehtävään koulutettuja vapaaehtoisia. Työn kohteena olevat äidit ja isät kärsivät sosiaalisesta tai emotionaalisesta yksinäisyydestä. Kysymys on varhaisen tuen ennaltaehkäisevästä toiminnasta.
Tutkija Hanna Falk (HelsinkiMissio) kuvasi vapaaehtoisen vertaissuhteen vaikutuksia eli miten äiti- ja isämentoritoiminta oli vaikuttanut perheisiin: Yksinäisyys oli vähentynyt ja vanhempien toimijuus oli lisääntynyt, kun tukea sai omien kynnystensä ylittämiseen. Toiminta oli estänyt ongelmien kehittymisen, kasvamisen ja kasaantumisen. Ammatillisen avun tarve oli vähentynyt tai sen rajaaminen helpottunut.
Falkin mukaan mentoritoiminta vähentää yksinäisyyttä, koska äideillä ja isillä on osallisuuden ja kohdatuksi tulemisen kokemus. Tästä syystä itsetunto ja oman toimijuuden kokemus vahvistuvat. Mentorit valitaan perheille erittäin huolellisesti toiveiden mukaan. Toiminta on vapaaehtoista, eikä sillä ole muita päämääriä. Äidin tai isän ei tarvitse miettiä, kuormittuuko mentori liikaa. Mentori ei ole asiantuntija eikä vanhemman puolesta tekijä, vaan ennen kaikkea vertainen, ihminen.
Kertomusten tulkitsijana
Hyvinkään seurakunnan kirkkoteatteriohjaaja Jouni Laineen mukaan puhetta on vaikea saada kirkossa eloon. Draamalla on kuitenkin valta saada kenet tahansa heräämään henkiin historian pimennosta. Tällöin on mahdollisuus itkeä ja nauraa hänen kanssaan. Draama paitsi herättää sanat eloon, myös opettaa katsojalleen sanoja.
Laine korosti, että moni tarina Suomen kirkkohistoriasta on vielä kertomatta. Kunnon profeetat nousevatkin hänen mielestään mitättömyydestä, lattialautojen alta. Tarkemman tarkastelun kohteiksi pääsivät tällä kertaa Hilda Huntuvuori, Helena Konttinen, Lalli, Niilo Kustaa Malmberg ja Franciscus Assisilainen.
Käsikirjoittaja, pastori Veli-Pekka Hänninen kertoi, että uskolle on vaikea antaa ulkoinen muoto elokuvissa ja TV-sarjoissa ja siksi sorrutaan helposti kliseisiin. Joissakin, yleensä ulkomaisissa sarjoissa, on onnistuttu kuvaamaan pappeutta ihmisyys edellä. Pappeus raahautuu muun elämän mukana.
Suomalaisissa elokuvissa pappi on usein stereotyyppi. Oma havainto papista tai pappeudesta uhrataan kliseelle, ja papin hahmo vedetään henkilöstä tyypiksi, joka ei kerro mitään uutta. Tapahtuu sama kuin suomalaisten arkikokemuksille papeista: papit ovat tekopyhiä – paitsi hän, jonka minä olen tavannut.
Kotimaisissa elokuvissa ja viihteessä tunnetaan pääasiassa vain kaksi pappistyyppiä: oikeistolainen luokkayhteiskunnan vartija, joka on kiinnostunut vain omasta hyvinvoinnistaan ja pappilastaan sekä tekopyhä, lihava ja irstas pappi, joka ei elä niin kuin opettaa. Hännisen näyttämien elokuvakatkelmien perusteella vaikutti hieman siltä, että suomalainen ei oikein osaa sanoittaa uskon nyansseja: vaikka pappi löytää elokuvassa uskon yksinkertaisen ytimen, se helposti tulkitaan uskosta luopumiseksi. Tuntuu kuin suomalaisten sanat tulkita uskoa loppuisivat kesken. Paitsi uskon kieli myös uskonnollinen kokemus tai löytö jää tavoittamatta.
Maarit Hytönen
Tutkija
Kirkon tutkimuskeskus
Videotallenteet seminaarista:
Osio 1: Turvapaikanhakijoita vastaanottamassa
Osio 2: Perheiden kanssa
Osio 3: Kertomusten tulkitsijana