Työurani Kirkon koulutuskeskuksessa (KK) käynnistyi vuonna 1982, joten ihan kohtapuoliin olen saanut työskennellä neljäkymmentä vuotta toimistosihteerinä tässä upeassa työpaikassa. Aika ei ole tullut aika pitkäksi. Olen kiitollinen hienoista työkavereista ja tarjoutuneesta näköalapaikasta.
1970-luku: Kirkon koulutuskeskus syntyy
Koulutuskeskuksen toiminta käynnistyi hartaasti odotettuna vuonna 1970. Ensimmäiset työntekijät saivat elää innostavat alkuvuodet rakentaessaan kirkon henkilöstön koulutusjärjestelmää. Koulutuskeskuksen tehtäväksi oli asetettu pastoraalikurssien ja täydennyskoulutuksen järjestäminen sekä koulutustoiminnan suunnittelu ja järjestäminen yhdessä muiden tahojen kanssa. Pastoraalikursseille oli heti alusta vahva virtaus.
Ensimmäinen kirkon työnohjaajakoulutus käynnistyi vuonna 1972. Termi ”k-ohjelma” kävi tutuksi 1970- ja 1980-lukujen kasvatuksen koulutuksiin osallistujille. Koulutustoiminnassa oli käytössä uudenlaisia metodeja kuten ryhmätyöskentely. Kurssilaisille jaettiin runsaasti oheismateriaalia, mutta ei huolta, kirkolliskokous oli myöntänyt lisämäärärahaa Rank Xerox -kopiointisysteemiä varten. Ei enää sprii- eikä vahamonisteita!
1980-luku: Uuden toimitalon suunnittelu ja muutto
Täydennyskurssit siirtyivät musiikkia lukuun ottamatta tuomiokapituleille. Koulutuskeskus saattoi keskittyä tarjoamaan erityisasiantuntemusta pitkien erityiskoulutusten kautta ja kehittyä vuorovaikutuksessa, yhteistyössä ja johtajuudessa.
Koulutuskeskus on koko elämänsä toiminut Järvenpäässä Seurakuntaopiston kampuksella, ensin opistolta vuokratuissa tiloissa. Koulutuskeskuksen kursseja pidettiin paljon muualla, joten Järvenpään kampuksella oli väkeä vähemmän, ja myös Seurakuntaopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa oli nykyisiin lukemiin verrattuna huomattavasti vähemmän. 1980-luku viipyileekin mielessäni idyllisenä opistoaikana.
1980-luvun alussa käynnistyi hanke saada omat toimitilat. Vuosikymmenen lopulla unelma toteutui, pääsimme muuttamaan samalla kampuksella meille suunniteltuun rakennukseen. Saimme mahdollisuuden pitää ainakin kahta kurssia yhtä aikaa, saimme ryhmätyötiloja, saimme oman, kalustukseltaan muunneltavan kappelin ja urut, saimme yhden hengen majoitushuoneet. Uima-allasta emme saaneet, sellainenkin oli käynyt ajatuksissa… Koulutuskeskuksen kurssilaisethan ovat meillä käydessään täysihoidossa. Pitkään koulutuksemme olivat kaikki viisipäiväisiä ja pastoraalit peräti kuusipäiväisiä, joten aktiviteetteja salissa istumisen vastapainoksi kaivattiin.
1980-luku oli minulle tekniikan vallankumouksen aikaa. Edellisessä työpaikassani jouduin käyttämään ”höyrykäyttöistä” kirjoituskonetta. Nyt pääsin IBM:n pallokonetta rätisyttämään. Kun vauhtiin pääsin, sain nopeasti kirjoituskoneen, jossa oli yhden rivin muisti, sitten peräti kahden rivin. Seuraavaksi sain Facitin sanojenkäsittelylaitteen, ja sitten tulikin jo ensimmäinen IBM:n tietokoneeni 1980-luvun puolenvälin jälkeen.
1990-luku: Ahkeraa työtä uudessa rakennuksessa
Kun päästiin 1990-luvulle, Suomi putosi lamaan. Seurakunnat eivät myöntäneet koulutusrahoja. KK yritti tarjota halvalla kursseja, aterioita yksinkertaistettiin ja kurssilaiset majoittuivat tuttaviensa luona. Kirkon koulutuskeskus todettiin houkuttelevaksi paikaksi järjestää ulkomaisia kokouksia. Lähellä lentokenttää oli tarjolla ihastuttava ympäristö ja yksilöllistä palvelua halvalla. Konferenssien järjestelyjen hoitaminen oli kiinnostavaa, joskin stressaavaa.
Ensimmäisiä isoja tilaisuuksia oli Suomen ja Venäjän kirkkojen pari viikkoa kestäneet oppikeskustelut suloisen lämpimässä alkukesässä 1992. Satakielet säksättivät yötä päivää. Siitepölyä varisi ulkokalusteille, ja vaikka siivoojat kuinka yrittivät ehtiä edelle, ortodoksimunkkien mustissa kaavuissa oli keltaiset takamukset.
Minä hukuin työhön. Onneksi oli ajanmukainen tekniikka ilonani, aina vaan nopeampia kopiokoneita ja kivoilla ominaisuuksilla varustettuja McIntosheja.
2000-luku: Toiminta laajenee
Koulutuskeskus oli saanut koulutussuunnittelijan, joten koordinointitehtävä sai järjestyneemmät toimintaedellytykset. Kaikki olivat aina tehneet kovasti töitä, mutta 1990-luvun lopulla voimaan tullut työajan uudistus pakotti laskemaan ylityötunteja. Kyllä niitä kertyikin, kun koulutuspäivät alkoivat klo 8.30 aamurukouksella ja päättyivät klo 19.30 iltarukoukseen. Vähitellen kuitenkin koulutusjaksot alkoivat lyhetä kolmipäiväisiksi ja koulutuspäivätkin alkoivat lyhentyä. Koulutusten laajuuksia alettiin määritellä opintoviikoissa (myöhemmin opintopisteissä), mikä osaltaan ryhditti työmäärää.
KK:n toiminta laajeni sitä mukaa kuin työntekijöitä saatiin lisää. Kurssitoiminta oli vilkasta ja talo täyttyi. Uusia kurssityyppejä oli vuosien varrella syntynyt, ja toisista taas oli luovuttu tai annettu jonkun muun tahon hoidettavaksi. Esimerkiksi vuonna 1987 alkanut bibliodraamaohjaajien koulutus ei enää viime vuosina ole ollut KK:n omien kouluttajien vetämä.
2010-luku: Rytmiä elämään
Koulutuskeskuksen rakennus ja sisustus ovat kestäneet hyvin aikaa. Samoilla huonekaluillakin pärjättiin vuoteen 2015 asti. Olihan alun perinkin kalustuksessa lähdetty siitä, että kursseilla ei istuta missään koululuokassa, vaan vuorovaikutus saadaan syntymään, kun osallistujat näkevät toisensa. Kalusteet olivat kuitenkin raskaita siirrellä ja pöydät tarpeeseen nähden turhan massiivisia. Joten nyt hankittiin keveyttä, muunneltavuutta ja väriä. Työskentelyjaksoja rytmitetään entistä ahkerammin vaihtamalla paikkaa ja muodostelmia.
Myös Agricolan kappelissa muuttui kalustus. Sinne oli alun alkaenkin hankittu irtotuolit, keveät lukupulpetit ja alttaripöytä, joka ei ollut kiinni seinässä, eikä niitä suinkaan hylätty. Nyt ovaaliin asetellun kalustuksen pyrkimyksenä on vahvistaa seurakunnan vuorovaikutusta Jumalan kasvojen edessä. Alttaripöytä, joka ideaalikalustuksessa olisi keskellä, on tilasyistä ovaalin toisessa päässä.
KK:lle suunnitellut urut saivat vähitellen lisää soittimia seurakseen. Nyt on Agricolassa kitaroita ja erilaisia rytmisoittimia, joilla liittyä jumalanpalvelukseen.
2020-luku: Uutta näköpiirissä
2000-luvun alussa käynnistyi (jälleen kerran) keskustelu Kirkon koulutuskeskuksen ja Kirkon tutkimuskeskuksen yhdistämisestä. Silloin hanke ei edistynyt, mutta nyt yhdistymiseen ei ole enää kuin kolme kuukautta. Jännittävää! Kirkon koulutuskeskus ei muuta minnekään, täällä me olemme ja toivotamme tervetulleiksi koulutuksiin ja kokouksiin.
Koulutuskeskus on aina toivonut näyttäytyvänsä paikkana, jossa jokaisen omalle äänelle on sija ja ajatuksille tila. Yhden hengen ”keljoihin” voi rauhassa vetäytyä ja hakeutua taas kohtaamisiin yhteisiin tiloihin, kun on aika. Korona-aikana koulutus toimi verkossa. Hyväkään verkkoyhteys ei korvaa fyysistä paikalla oloa, yhteistä kokemista ja epävirallisia keskusteluja.
Ihana Carl-Johan Slotten suunnittelema rakennus tuottaa minulle hyvän mielen joka ainoa päivä – varmasti kaikille muillekin, joten tervetuloa!
Terhi Mäkeläinen
toimistosihteeri
Kirkon koulutuskeskus