Kirkkojen yhteinen vastuu

Olemme tottuneet pesemään kätemme lukuisia kertoja päivässä ja pitämään turvavälejä toisiin ihmisiin. Maskit kuuluvat jo moneen tilanteeseen ja käsidesiä kuluu pullotolkulla. Vaikka tämä kyllästyttää, tilanne voisi olla toisin: turvaväleistä ei voisi edes uneksia eikä mitään näistä rutiineiksi muuttuneista asioista voisi tehdä, vaikka haluaisi ja tietäisi sen olevan välttämätöntä. Näin on miljoonilla ihmisillä pakolaisleireillä.

Maailmassa on lähes 80 miljoonaa kotiseudultaan pakenemaan joutunutta ihmistä ja suuri osa heistä asuu pakolaisleireillä. Kun tuhansia tai kymmeniätuhansia ihmisiä on aidattu pienelle alueelle alkeelliseen majoitukseen ja heikkoon sanitaatioon, turvaväleistä ja käsien pesemisestä voi vain uneksia. Jos sairastut, terveydenhoito on olematonta.

Korona kohtelee eri tavoin

Koronapandemia on vaikuttanut merkittävästi kirkkomme ja sen järjestöjen toimintaan. On kokoontumisrajoituksia, etätyösuosituksia, maskisuosituksia ja muita ohjeita. Kolehtitulot ovat notkahtaneet, kun seurakuntalaiset eivät ole normaaliin tapaan voineet kokoontua messuun. Välillä tilanne näytti valoisammalta, mutta nyt koronan toinen aalto herättää taas huolta. Suurta epävarmuutta tulee siitä, että ei ole tietoa, kuinka kauan tämä tilanne kestää. Tiedot rokotteen kehittämisestä rohkaisevat, mutta edelleen on epävarmaa, kuinka kauan sitä pitää odottaa, kuinka suurelle joukolle rokotteita on tarjolla ja kuinka pitkäaikainen suoja rokotteesta tulee. Mentaalipuoli on joutunut kestävyysharjoitteluun, kun keväällä tsempattiin puhdasta ja valoisaa kesää odottaen, mutta nyt mennään pimeintä vuodenaikaa kohti sekä ulkoisessa että sisäisessä sumussa.

Joidenkin ihmisten väitetään saavan voimaa vaikeuksien keskellä siitä, että he tietävät toisilla menevän vielä huonommin. Valitettavasti on niin, että tätä voimanlähdettä on kosolti tarjolla. Globaalissa vertailussa Suomi on selvinnyt koronasta tähän mennessä poikkeuksellisen hyvin – kiitos päättäjien päättäväisistä toimista ja terveydenhuollon ponnistuksista. Suuressa osassa maailmaa tilanne on radikaalisti huonompi. Sama globaali vertailu pätee myös siihen, miten kirkkomme on selvinnyt koronakriisin keskellä.

Pakolaisleirit ovat ääriesimerkkejä koronakärsimyksissä. Ne olivat monesti ääriesimerkkejä kärsimyksestä jo ennen koronaa, mutta nyt tilanne on vain kärjistynyt. Kirkkomme järjestöistä Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Lähetysseura pyrkivät lievittämään hätää pakolaisleireillä – myös taistelussa koronan leviämistä vastaan.

Autetusta auttajaksi

Luterilainen maailmanliitto tunnetaan erityisesti ekumeenisesta toiminnastaan, ja se onkin tärkeä osa Luterilaisen maailmanliiton työtä. Taloudelliselta volyymiltaan ylivoimaisti suurin osa työstä on kuitenkin humanitaarista apua ja kehitysyhteistyötä. Osana sitä on Luterilaisen maailmanliiton Maailmanpalvelun toiminta pakolaisleireillä Afrikassa, Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Lähi-Idässä. Korona-aika on edellyttänyt monia muutoksia työtavoissa, kun esimerkiksi Luterilaisen maailmanliiton pakolaisleireillä ylläpitämät koulut eivät ole voineet toimia normaalisti. Uusia työtapoja on syntynyt sielläkin, missä puitteet ovat erityisen haastavat.

Viime keväänä Luterilainen maailmanliitto käynnisti erityisen ohjelman haavoittuvassa asemassa olevien jäsenkirkkojensa tukemiseksi koronapandemian synnyttämien ongelmien keskellä perustamalla Covid-19 hätäapurahaston. Jäsenkirkot ovat voineet hakea taloudellista tukea hankkeille, joilla ne pyrkivät ehkäisemään koronan leviämistä. Kirkoilla on keskeinen merkitys koronan vastaisessa taistelussa lukuisissa maissa, sillä ne ovat ruohonjuuritason toimijoita ihmisten arjessa. Ne välittävät asianmukaista tietoa pandemiasta ja auttavat suojautumaan siltä – sekä pyrkivät lievittämään akuuttia taloudellista hätää.

Suuri osa Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkoista on pieniä ja normaalioloissakin taloudellisesti haavoittuvassa asemassa. Niihin verrattuna oman kirkkomme tilanne on kuin eri maailmasta – sekä normaalioloissa että pandemian aikana. Näistä pienistä ja suurista, köyhistä ja paremmassa taloudellisessa asemassa olevista kirkoista muodostuu luterilaisten kirkkojen kommuunio, Luterilainen maailmanliitto. Kirkkomme on osa tätä luterilaisten kirkkojen yhteisöä. Emme ole yksin emmekä irrallaan muista – emme hyvinä emmekä pahoina päivinä.

Kirkkomme sai monenlaista apua ja tukea muilta luterilaisilta kirkoilta sotavuosien jälkeen. Me olimme silloin yksi kärsijöistä, yksi niistä heikoista lenkeistä, joita muut tukivat. Nyt on meidän vuoromme auttaa niitä, jotka kärsivät.

Kimmo Kääriäinen
Kirkkoneuvos
Kirkkohallituksen ulkoasiain osasto