Kirkko ja Vauva.fi yhteisellä asialla

Parisuhdeneuvolan asiantuntijat Nina Kauppinen, Anssi Tietäväinen ja Helena Toppari. Kuva: Anna Huovinen

Kirkko aloitti uudenlaisen sisältöyhteistyön Vauva.fi-sivuston kanssa. Yhteistyössä toteutettu Parisuhdeneuvola aukesi viime viikolla. Palvelu tarjoaa asiantuntija-apua helposti verkon kautta.

”Tämä on ollut meille uusi ja kiinnostava yhteistyö”, kertoo Vauvan ja Meidän Perheen päätoimittaja Maija Koski. ”Koemme, että tällaiselle palvelulle on tarve. Haluamme tarjota ihmisille luotettavaa asiantuntijatietoa sekä vertaistukea.”

Yhteinen missio: perheiden parhaaksi

Sanoma Media Finlandin Vauva.fi on Suomen parhaiten lapsiperheitä tavoittava media. Sivustolla käy yli 800 000 kävijää viikossa.  Suositun keskustelufoorumin vuoksi sivustolle löytävät myös lapsettomat. Ensimmäisen viikon aikana Parisuhdeneuvolan sisältöjä on luettu yli 25 000 kertaa.

”Meillä on sisällöistä journalistinen vastuu, joten emme lähtisi minkä tahansa tahon kanssa tekemään tällaista yhteistyötä. Perheneuvonnan tavoitteet käyvät yksiin oman missiomme kanssa”, Koski taustoittaa yhteistyötä.

Myös koordinaattori Henna Ahlfors Kirkkohallituksesta kertoo, että Vauva.fi:n missio ja tavoitteet vakuuttivat yhteistyökuvioita suunnitellessa. ”Haluamme Parisuhdeneuvolan avulla tukea perheiden hyvinvointia, tarjota apua ja tukea ihmissuhdeongelmissa ja inspiraatiota paremman parisuhteen rakentamiseen.”

Mikä Parisuhdeneuvola?

”Tavoitteenamme on saada kirkon perheneuvonnan ja parisuhdetyön asiantuntemusta sinne, missä ihmiset ovat”, kertoo Henna Ahlfors. Hän on ollut mukana ideoimassa ja toteuttamassa palvelua. ”Toivomme tämän madaltavan avun hakemisen kynnystä sekä lisäävän ihmisten tietoisuutta tämänkaltaisen avun olemassaolosta.”

Parisuhdeneuvolasta löytyy kysymys-vastaus -palsta, asiantuntija-artikkeleita sekä perheneuvojien Rakkauden ammattilaiset -blogi. Lisäksi Rakkauden roihu -parisuhdeblogi siirtyi Vauva.fi:n blogiyhteisöön.

”Usein kaikista yksityisimmät ongelmamme ovat universaaleja – sukupuoleen tai parisuhdestatukseen katsomatta”, perustelee Ahlfors kysymys-vastaus -palstan ideaa. Ihmisiä askarruttaviin kysymyksiin vastaavat kirkon parisuhteisiin erikoistuneet perheneuvojat Nina Kauppinen, Anssi Tietäväinen ja Helena Toppari. Tutustu asiantuntijoihin tarkemmin täällä.

Yhteistyössä ovat mukana Kirkkohallitus ja Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten, Turun, Tampereen ja Oulun seurakunnat.

 

Tutustu Parisuhdeneuvolaan