Wisconsinin Beloitissa sijaitsevan Enkelimuseon 13 000 esinettä kertovat ”enkeleistä kaiken hyvän ja jalon symboleina”.
Kuva Jason Dean www.flickr.com/thed34n/
Hiukan kärjistäen voi sanoa, että kansanusko on ollut ja on kirkoille osin ongelmallinen ilmiö (nykyään vaikeista asioista ja ilmiöistä käytetään sanaa ”haaste”). Kansanusko ei ole aina pysynyt ”oikeissa” uomissa, se ei ole teologisesti valistunutta ja se ylittää katsomuksellisia rajoja. Kansanuskoon poimitaan aineksia monista lähteistä, joita on tavallisten ihmisten ulottuvilla nykyään ennennäkemättömän paljon.
Yksi esimerkki modernista kansanuskosta on enkelihenkisyys, joka kirkon työntekijöidenkin parissa herättää kysymyksiä. Ilmiö tuntuu samalla kertaa tutulta ja kuitenkin myös usein oudolta. Liian helppo ratkaisu on leimata enkelihenkisyys vain pinnalliseksi muoti-ilmiöksi.
Enkelihenkisyys sijoittuu pitkälti new age -henkisyyden kenttään, ja niinpä se on saanut vaikutteita länsimaisen esoterian virtauksista. Enkelihenkisyys on ammentanut tietysti myös kristillisestä perinteestä. Sinänsä tämän päivän enkelihenkisyys ei siis ole jotain aivan uutta.
Enkeliuskoa ennen ja nyt
Kristillisen perinteen piirissä oppineiden keskuudessa syntyi keskiajalla ja uuden ajan alussa Grimoire-teoksia. Niissä enkelit olivat osa maagista maailmankuvaa. Esimerkkinä siitä, miten enkeleistä saatettiin ajatella menneinä aikoina, on 1300-luvulla ilmestynyt teos nimeltä Liber Visionum, joka sisälsi rukouksia ja ohjeita. Niiden avulla oli mahdollista saada Maria- ja enkeli-ilmestyksiä.
Gallup Ecclesiastican (2011) mukaan enkelien olemassaoloon uskoi vakaasti tai niiden olemassaoloa piti todennäköisenä noin 47 % vastaajista. Tunnetuimpia nimiä enkelihenkisyyden kentällä tällä hetkellä on irlantilainen Lorna Byrne, jonka teosta ”Enkeleitä hiuksissani” (2009) on Suomessa myyty noin 43 000 kappaletta ja joka on käynyt Suomessa lyhyen ajan sisällä parikin kertaa.
Enkelibuumi näyttää kasvaneen länsimaissa erityisesti 1990-luvulta lähtien. Enkelihenkisyyden keskeisiä näkemyksiä ovat: Enkelit ottavat eri tavoin yhteyttä ihmiseen ja toisaalta ihminen voi olla aktiivisesti yhteydessä enkeleihin. Jumalasta puhutaan esimerkiksi korkeimpana voimana tai jumalallisena energiana. Karma ja jälleensyntymisoppi ovat tyypillisiä elementtejä myös enkelihenkisyydessä. Yksilöllisen kokemuksen merkitys nähdään oleellisena, ei niinkään kiinnittymistä johonkin tiettyyn uskonnolliseen perinteeseen.
”Ei uskontoa, vaan henkisyyttä”
Moderni kansanusko ei asetu helposti lokeroihin, siitä on vaikea saada otetta eikä dialogia varten ole olemassa virallisia tahoja. Niin kirkon maallikoiden kuin teologien parissa on tärkeää oppia kuuntelemaan nykyajan kansanuskosta kumpuavia kokemuksia.
Liikkuessani vuosia vaihtoehtoisen henkisyyden parissa olen lukemattomia kertoja kuullut lauseet: ”Emme edusta mitään uskontoa, vaan henkisyyttä” ja ”henkiset asiat kyllä kiinnostavat, mutta en halua sitoutua mihinkään uskontoon tai kirkkoon”. Kirkossa on hyvä pohtia, miksi henkisyys ja uskonto koetaan erillisiksi, suorastaan vastakkaisiksi asioiksi. Mikä enkelihenkisyydessä kiinnostaa?
Vaihtoehtoinen henkisyys nostaa esille tärkeitä kysymyksiä myös kirkon näkökulmasta. Mikä voisi olla kirkon myönteinen tarttumapinta hengellisyyteen, jossa painopiste ei ole opissa ja jossa perinteinen uskonnollinen kieli on saanut uusia merkityksiä? Voisiko uuden kansanuskon muotoja kohdata muutoinkin kuin rakentamalla uhkakuvaa pelottavasta synkretismistä, jota täytyy kaikin keinoin torjua?
Jussi Sohlberg
tutkimuskoordinaattori, Kirkon tutkimuskeskus