Kiitos työstäsi, viestijä!

Viestijät ovat työstään ylpeitä ja innostuneita. Työ vie mukanaan, ja sen tekeminen koetaan energisoivaksi.

Näin sanotaan vuoden 2019 Viestinnän ammattilaiset -tutkimuksen tuloksissa. Samaa ammattikunnasta todistaa Viestinnän ala 2021 -tutkimus.

Samaa todistan minäkin, kun seuraan kollegoideni työtä eri puolella Suomea kirkon eri organisaatio-osasissa. Näen innostuneita, kirkkoon ja työhönsä sitoutuneita, osaavia viestijöitä. Ilo tehdä työtä kanssanne!

Ja mikä muutos viestinnän ammattilaisen työssä onkaan tapahtunut vuosien varrella! Viestinnän työkaluja syntyy koko ajan lisää, ja olemassa olevien kanavien logiikka uudistuu jatkuvasti. Yhteiskunta on medioitunut, mediaympäristö on moninaistunut. Viestintä- ja keskustelukulttuuri on tullut kiihkeämmäksi ja aggressiivisemmaksi samaan aikaan, kun viestintään kaivataan yhä enemmän tarinallisuutta ja visuaalisuutta. Dialogin tarve on lähes ympärivuorokautinen. Ja kun julkisuus tuottaa uusia mahdollisuuksia ja uhkia yhä nopeammalla syklillä, suuri osa meistä viestijöistä on päivystystilassa aika lailla 24/7.

Tämän kaiken te olette, kirkon viestijät, ottaneet haltuun. Iso, lämmin kiitos sinulle, kirkon viestijä, että jaksat, olet ja teet!

Näkymättömiä puurtajia?

Viestinnän ala 2021 -tutkimuksen vastauksissa nousi esiin myös se, että organisaatioissa ei käytännössä aina tiedetä, mitä viestintä itse asiassa tekee. Tämä näkyy myös viestintätyön organisaatioissa kokemassa arvostuksessa. ”Koetaan, että kaikilla muilla olisi käsitys siitä, miten viestintää tulisi hoitaa.”

Tunnistan tämänkin. Kirkossakin on toisinaan aistittavissa, että viestinnän perustyö ei aina ja kaikkialla ole suuressa arvossa. Ehkä sitä ei nähdä, tunneta tai tunnisteta? Viestinnän tekijä ei välttämättä ole otsikoissa tai tekstin allekirjoittajana, sillä työ tehdään usein organisaation nimissä. Viestinnän tuotos ei välttämättä nouse meemivirtaan, mutta jos se on tekemättä, syntyy äläkkä. Viestijä ei ole kuvassa, koska hän on ottanut kuvan. Ovatko viestijät näkymättömiä puurtajia?

Tämän päivän viestijän on samaan aikaan sekä huolehdittava perusasioista ja reagoitava päivittäiseen viestivirtaan että kehitettävä viestintää. Sen verran kovaa on kehityksen vauhti.

Usein viestijän työ on taustatyötä, muiden näkyvyyden mahdollistamista. Se on hereillä oloa, tutkimista, ennakoimista, reagointia, hoksauttamista, valmistelua, suunnittelua, tarkistamista, korjaamista, rutiininomaista päivittämistä, sinnikästä sisällöntyöstöä, muiden tsemppaamista.

Ehkä suutarin lapsilla ei tässäkään tapauksessa ole kenkiä: me viestijät emme kenties ole osanneet viestiä työstämme ja roolistamme muuttuvassa toimintaympäristössä riittävästi. Tehdään tähän muutos – koska olisi seuraava hetki, kun pääsisit organisaatiossasi keskustelemaan viestinnästä?

Viestintä ja toiminta ovat yhtä

On sanottu, että organisaatiota ei ole ilman viestintää. Se on totta. Viestinnällä sidotaan organisaatiota yhteen, suunnataan yhteisöä kohti tavoitteita. Viestinnän avulla organisaatio, kirkkokin, toteuttaa missiotansa.

Sanonta toimii kuitenkin myös toisinpäin: viestintää ei ole ilman organisaatiota. Viestinnällä ei ole itseisarvoa, eikä sitä voi erottaa toiminnasta. Olen itse usein kuvannut viestinnän ja toiminnan olevan samaa palloa. Jos toinen osa irrotetaan, pallo ei enää pompi. Siksi on olennaista, että viestijöiden ja organisaation muiden toimijoiden yhteistyö, tai pikemminkin yhteinen työ, on saumatonta.

Viestintä on osa jokaisen työtä kirkossakin (ks. esim. EVL – Kirkon ammattien yhteinen ydinosaamiskuvaus (kirkonydinosaaminen.fi). Jokaista tarvitaan mukaan viestimään, omasta roolistaan käsin. Samaan aikaan viestintä on strategista toimintaa, joka vaatii erityistä osaamista ja resursseja. Parhaimmassa tapauksessa viestintä on jokaisen työtä, ja viestinnän ammattilainen näyttää suuntaa tälle työlle.

Luottamus on onnistuneen viestinnän perusta

Viestinnällinen yhteistyö onnistuu, kun kaikilla – viestijöillä, asiantuntijoilla ja johdolla – on yhteinen, jaettu käsitys viestinnän tehtävistä, rooleista ja odotuksista sekä yhteiset strategiset tavoitteet. Tämän kaiken päälle tarvitaan luottamusta eri toimijoiden kesken.

Jos luottamusta ei ole tai se on heikkoa, sitä voi rakentaa. Itsestään se ei synny. Ainoa tie luottamukseen käy keskustelemalla, ja sen synnyttämiseksi tarvitaan rakenteita ja epämuodollisia tilanteita, jotka pakottavat säännölliseen vuorovaikutukseen. (Ks. esim. Lehto & Salmi 2019 Strateginen kumppanuus syntyy jatkuvassa dialogissa – Viestijät (viestijat.fi))

Viestinnässä on voimaa. Sen onnistumisen eteen kannattaa puurtaa ja koota joukot. Tehdään yhdessä näkyväksi se kaikki upea, mitä Suomen evankelis-luterilainen kirkko on ja mitä se tekee. Näytetään lohtu, tuki ja turva, armo, välittäminen ja yhteisöllisyys. Viestitään usko, toivo, rakkaus ja ilo. Ilosanoman välittämiseen tarvitaan jokaista.

PS. Kirjoitukseni lähtökohta oli kiittää ammatikseen viestintää kirkossa tekeviä. Siksi siinä jäi monta kirkon viestinnän tekijää ottamatta esille. Lopuksi siis vielä kiitos muun muassa

• sinulle, joka annat kasvosi ja äänesi kirkon viestille eri medioissa (oli kohderyhmäsi sitten iso tai pieni)
• sinulle, joka otona muiden töiden ohella, ehkä ainoana organisaatiossasi, puurrat viestinnän parissa
• sinulle seurakuntalainen, joka pidät kirkon ääntä esillä eri medioissa
• sinulle, joka arkailet kutsua itseäsi viestijäksi, mutta opit ja opettelet viestimään arjen työssäsi
• sinulle, joka huolehdit työyhteisösi ilmapiiristä ja avoimuudesta rakentavalla keskustelulla.