Kuva: Timo Jakonen
Syyskuussa ilmestyneessä lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksessa 2016 Media hanskassa kuvataan 7–29-vuotiaiden mediaan ja liikuntaan liittyviä vapaa-ajanviettotapoja. Tutkimuksen lukeminen oli terapeuttinen, jopa sielunhoidollinen kokemus kouluikäisen vanhemmalle, joka ei ole saanut lastaan viihtymään kovinkaan pitkään missään urheiluseurassa ja pelkää, että lapsi viettää turhan paljon aikaa YouTube-videoiden, pelien, ynnä muussa virtuaalitodellisuuteen liittyvässä maailmassa.
Tutkimuksen mukaan 91 prosenttia suomalaisista lapsista ja nuorista liikkuu oman ilmoituksensa mukaan omatoimisesti tai ohjatusti, vaikka liikunta väheneekin, kun 15 vuoden ikä lähestyy. Liikunnan harrastaminen seuroissa on tyypillistä 7–10‑vuotiaille. Tyttöjen aktiivisuus seuraliikuntaan lähtee kuitenkin laskuun heti alussa, poikien 9–11-vuotiaana. 15-vuotiaista enää neljännes harrastaa liikuntaa urheiluseuroissa.
Tärkeimpiä liikkumattomuuden syitä ovat ajan puute, kokemus omien liikunnallisten lahjojen puuttumisesta tai yksinkertaisesti se, ettei pidä liikunnasta. Kielteiset kokemukset koululiikunnasta ovat lisääntyneet selvästi viime vuosina, ja niillä näyttää olevan vaikutusta liikunnan mieluisuuteen vapaa-ajalla.
Myös liikunnan sosiaalinen puoli on tärkeä
Tyttöjen vähäisempää kiinnostusta urheiluseuraharrastamiseen on selitetty erilaisilla liikuntamotiiveilla. Tyttöjen liikunta liittyy enemmän hyvään mieleen ja oloon sekä liikunnan sosiaalisuuteen. Tytöille myös lajimonipuolisuus on tärkeää. Poikien harrastamaan liikuntaan yhdistetään halu kilpailla ja parantaa suoritusta, joka voidaan mitata.
Väistämättä mieleen tulevat kirkon varhaisnuoriso- ja nuorisotyön tilastot, jotka säännöllisen viikkotoiminnan osalta kaipaisivat pientä piristystä. Voisivatko kirkko ja seurakunnat entistä enemmän tukea sellaisten lasten ja nuorten liikuntaa, jotka eivät havittele kilpakentille, vaan liikkuvat lähinnä omaksi ilokseen?
Sählykerhoja ja muutakin liikuntaa on seurakunnissa järjestetty kautta aikain, mutta voisiko samassa kerhossa harrastaa useita lajeja, tai olisiko liikuntaa mahdollista harrastaa jopa niin, että pääpaino olisi hyvässä seurassa eikä niinkään itse liikuntasuorituksessa?
Ei ole elämää ilman kännykkää
Puhelin on vapaa-aikatutkimuksen mukaan tärkein medialaite sekä tytöillä että pojilla kaikissa ikäryhmissä. Puhelimeen liittyvistä käyttötavoista mainittiin muun muassa pelaaminen, musiikin kuuntelu, YouTube-videoiden selaaminen ja katsominen sekä erilaiset viestipalvelut kuten WhatsApp. Vastausten perusteella on ilmeistä, että nuoret käyttävät mobiililaitteita monipuolisesti medioituneen vuorovaikutuksen ja harrastustoiminnan välineenä.
Television katselusta on tullut tapa viettää aikaa perheen kesken. Myös digitaalisia pelejä pelataan aikuisten kanssa, joskin yhdessä pelaaminen vähenee nuoren varttuessa. Sarjakuvien, satujen ja ylipäätään kirjojen lukeminen yhdessä aikuisen kanssa mainitaan vain 7–9-vuotiaiden vastauksissa, joiden mukaan tytöistä neljäsosa ja pojista vajaa viidesosa lukee aikuisen kanssa. Myös Internetiä käytetään aikuisen kanssa esimerkiksi tiedonhakuun, YouTube-videoiden katseluun sekä kuvien etsimiseen ja muokkaamiseen.
Yhdessä pelaaminen oli lasten vastauksissa yleisin mediaan liittyvä toive yhteisestä tekemisestä. Yli puolet 7–9-vuotiaista haluaisi pelata aikuisen kanssa enemmän. Tytöt mainitsivat myös kirjojen lukemisen.
Joutuessani iltaisin kuuntelemaan erään finninaamaisen teinin YouTube-videopostauksia, joissa enimmäkseen pelataan ja esitellään v-sanastoa, mietin usein kirkon mahdollisuuksia tässä maailmassa. Kirkko ei varmasti voi muuttaa nuorten kiinnostusta mobiililaitteisiin – emmehän me vanhemmatkaan ole pystyneet siihen. Mutta voisiko kirkko olla enemmän mukana tuossa maailmassa tuottamassa nuoria kiinnostavaa sisältöä? Voisivatko kirkon työntekijän tai seurakuntanuoren YouTube-videot herättää nuorissa kiinnostusta? Tarjoaisivatko Raamatun historia, eettiset kysymykset tai kirkon monet työmuodot hedelmällistä materiaalia digitaalisten pelien kehittäjille? Ja jos nämä olisivat vielä maksuttomia, kaikilla olisi ainakin periaatteessa samat mahdollisuudet päästä niistä osallisiksi.
Maarit Hytönen
tutkija
Kirkon tutkimuskeskus
Osallistuva luterilaisuus. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2012-2015. Tutkimus kirkosta ja suomalaisista. Kimmo Ketola, Maarit Hytönen, Veli-Matti Salminen, Jussi Sohlberg & Leena Sorsa. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja nro 125. Osallistuva luterilaisuus (pdf) ja mobiiliversio. Julkaisun painetun version tilaus.